perjantai 30. toukokuuta 2014

Sadepäivän iloja.

Sadepäivät eivät ole sitten yhtään meidän juttu. Etenkään, kun ne sattuvat vielä yleisille vapaapäiville, kuten helatorstaille. Kun herää seitsemän jälkeen, on jo puoleen päivään mennessä ehditty pestä kaikki pyykit, siivota, lukea läpi kirjastosta kannettu kasa lastenkirjoja, piirtää kyllästymiseen asti ja leikkiä kaikilla kiinnostavilla leluilla. Kolmelta päiväunista kieltäytynyt kolmevuotias hyppii jo kirjaimellisesti seinille, ja viideltä saatiin aikaan koko kolmen hengen perheen kiivas riita aiheesta tarvitseeko hampurilaisen syömiseen avuksi talouspaperia vai ei. Päivän huippuhetkiä, ehdottomasti.

 Onneksi hampaiden kiristelyn lomaan mahtui myös muutama todellinen sadepäivän ilo.


Kirja ja kuppi kamomillateetä.


Yllättäen leikkitreffeille ja iltapalalle tullut (sadetta pelkäämätön) kaveri lapsineen.


Päiväunet (äidillä).


Alexander Skarsgård sekä vihdoin iltakymmeneltä kakkosella alkanut neljän jakson 
True Blood -putki. 


Kesälomaksi tilataan kuitenkin enemmän niitä aurinkoisempia päiviä, kiitos.

torstai 29. toukokuuta 2014

Seitsemän kirjaa.


En tiedä, onko syynä liika kiltteys, liika tunnollisuus vai ihan pelkkä ajoittainen laiskuus, mutta olen äärimmäisen huono jättämään kirjoja kesken. Vaikka huonon, keskinkertaisen tai ihan kiva - sen kaikista pahimman tyypin - kirjan tunnistaa yleensä jo muutaman ensimmäisen sivun aikana, luen kirjaa usein parempien käänteiden toivossa tunnollisesti niin pitkälle, että lopulta on jo sama lukea kirja loppuun. Viime aikoina olen kuitenkin pyrkinyt noudattamaan periaatetta Elämä on liian lyhyt keskinkertaisille (huonoista nyt puhumattakaan) kirjoille ja kärrännyt surutta takaisin kirjastoon kirjat, joiden lukeminen ei ole ottanut tuulta alleen. Silti lista on edelleen aika lyhyt.


Kirjoja, jotka olen jättänyt kesken:


1. Lorna Byrne: Enkeleitä hiuksissani. Huolimatta loistomyynnistä sekä takakannen ylistävistä lukijakommenteista kirja alkoi maistua pahvilta ja ensisivuilta. Lopulta taistelin tieni puoliväliin, mutta sitten oli pakko heittää pyyhe kehään. Ehkä olen vain liian kyynistynyt, sillä kirjailijan uudemmat enkelikirjat ovat nekin olleet tämän omaelämäkerrallisen esikoisen tapaan varsinaisia bestsellereitä.

2. Winston Groom: Gump ja kumppani sekä Forrest Gump. Miten onkaan mahdollista, että näinkin mahtava elokuva ei toiminut kirjana sitten yhtään?

3. Gabriel Garcia Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys. Maailmankirjallisuuden klassikko, jonka jätin kesken sivulla kolme, minkä seurauksena en koskaan saa luettua läpi Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaasi -listaa.

4. Nick Hornby: Juliet riisuttuna. Skeittarin jälkeen odotin hulvatonta menoa ja kirjaa, joka kulkisi mukana käsilaukussa, koska työmatkalla bussissa ehtii kuitenkin lukea taas muutaman sivun, ja tietää, miten juoni etenee. No, aamuisin kirja jäi kuitenkin yöpöydälle. Puoleen väliin asti kirja oli ihan hyvä, mutta valitettavasti kirjakasasta löytyi useampi kirja ilman tuota ihan -etuliitettä.

5. Lionel Shriver: Jonnekin pois. Poikani Keviniä rakastin ja kuusisataasivuisen Syntymäpäivän jälkeen sain luettua muutamassa päivässä. Silti verkkaisesti etenevä Jonnekin pois ei iskenyt sitten yhtään, vaikka olisin kovasti halunnut ihastua kirjaan ensilukemalta.
 
6. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi...

...sekä 7. Neil Gaiman: Tähtisumua. Molemmat elämäni aikana aloittamani fantasiakirjat olen myös jättänyt kesken.


Löytyykö muita saman keskinkertaisen kirjojen periaatteen noudattajia, jotka jättävät kirjoja kesken?

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kolme vuotta.

 
En tiedä, oliko kyseessä pelkkä rakkaus hyvään ruokaan vai ehkä tieto siitä, etten kohta enää niin vain lähtisikään mihinkään silloin kuin huvittaa, mutta keskiviikkona toukokuun kahdentenakymmenen-tenäviidentenä kolme vuotta sitten, raskausviikolla 40+1, minun oli pakko saada Hesburgerin kerrosateria nyt heti. Siis ihan pakko ja nyt heti. Mieluiten extramajoneesilla ja suurella määrällä pippuria. Koska pidemmän matkan kävely ei valtavan mahan kanssa ollut onnistunut enää pariin viikkoon, ei auttanut muu kuin kaivaa varastosta vanha natiseva mummopyörä ja lasketella sillä kohti kaupunkia tukka hulmuten. "Et sä nyt yksin sinne kampea," kommentoi oloja soitellut tuleva isi puhelimeen ja saapui ruokatunnillaan seuraksi. Se olikin meidän viimeinen kahdenkeskinen ravintolareissu yli vuoteen. 

Takaisin kotiin pyöräillessä oli vastamäki. Myöhemmin iltapäivällä irtosi limatulppa, ja yöllä alkoivat säännölliset supistukset.


Poika R syntyi vuorokauden kuluttua.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Viisi kuvaa viikonlopusta.




Loppuviikosta ollaan vaihdettu selkeästi lomavaihteelle. Tai jos ei ihan vielä loma, niin ainakin kesävaihteelle.

On kuivatettu pyykkejä ensimmäistä kertaa ulkona tänä vuonna, aloitettu päivät aurinkovoiteen levityksellä (mikä on allekirjoittaneen punapigmentille ihan ehdoton måste), vaihdettu farkut kesämekkoon ja kävelty puistosta kotiin paljain jaloin. Kesästä kielii myös, että päiväkodin torstaisen kevätjuhlan jälkeen helteisellä lähiöpihalla juoksenteli kolme paidatonta kaksivuotiasta poikaa ja lauantai-iltana kaksi äiti istui iltaa aurinkoisella terassilla käytännössä ex-tempore (mitä yhden päivän varoitusaika on siinä tapauksessa, kun kuvioon liittyy yhteensä neljä lasta). Lisäksi olen useamman kerran havahtunut laulavani ääneen Kentin Den andra sidania Mp3-soittimeni mukana - ihan vaan muiden bussimatkustajien iloksi.


Jos ensi viikolla saadaan taas kaivaa esille takit ja pipot, niin onneksi tästä viikosta on jäänyt päällimmäiseksi mieleen Nivean aurinkovoiteelta tuoksuva lämmin iho.

torstai 22. toukokuuta 2014

Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta

"Olinko minä yksinkertaisesti utelias selvittämään, mihin vampyyrit huippukokouksessaan pyrkivät? Janosinko uusien epäkuolleiden kansalaisten huomiota? Halusinko tulla tunnetuksi hammashaukkana - ihmisenä, joka jumaloi vampyyrejä? Kaipasinko alitajuisesti tilaisuutta päästä vaivihkaa Billin lähelle, jotta saisin setvittyä hänen petollisuutensa herättämiä tunteita? Vai oliko pohjimmaisena syynä lähtööni Eric? Olinko rakastunut huomaamattani tuohon räiskyvään viikinkiin, joka oli yhtä aikaa hurjan komea, peto sängyssä ja mukana vampyyripolitiikassa?
     Kuulosti siltä, että ongelmieni pohjalta olisi voinut käsikirjoittaa kokonaisen saippuasarjan tuotantokauden."


Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta (All together dead, 2007)
Gummerus, 364 sivua.


True Bloodin kuudetta tuotantokautta ilmaiskanaville odotellessani ajauduin umpikujaan: erityisesti Eric Northmania alkoi olla jo niin kova ikävä, että jotain piti tehdä. Tv-sarjan alusta aloittaminen ihan heti ei sekään innostanut, mutta onneksi kirjastosta löytyi pahimpiin vieroitusoireisiin sarjan seitsemäs kirja Pahan veren valtakunta. Siispä kirja kainaloon, mukavaan asentoon viltin alle - ja Bon Tempsiin.

Tosin tällä kertaa liikutaankin Illinoisissa, jonne epäkuolleet ympäri Yhdysvaltoja ovat kerääntymässä pitämään vampyyrien huippukokousta. Koska tilaisuudesta uhkaa tulla lievästi sanottuna räjähdysherkkä, Sookien telepaatintaitoja tarvitaan jälleen ja hän matkustaa kokoukseen vampyyrikuningatar Sophie-Annen seurueessa. Juonittelun, murhayritysten ja salaliittojen lisäksi Sookien pakkaa sekoittaa myös se, että nykyisen poikaystävän, ihmistiikeri Quinnin, lisäksi kaupunkiin matkaa peräti kaksi entistä poikaystävää, vampyyrit Eric ja Bill. Talk about soap opera! 

Kaunokirjallisen arvon sijaan Harrisin kirjat panostavat viihdyttävyyteen, nopeaan vauhtiin  - ja kuumiin vampyyreihin. Sookie Stackhouse -romaanien taso tosin tuntuu heittelevän aika tavalla, ja siinä missä esimerkiksi kirjasarjan ensimmäisessä osassa juoni eteni loogisesti ja jäsennellysti, jää Pahan veren valtakunta välillä aika pahasti junnaamaan paikoilleen. Myös tekstin heppoisuus särähtää välillä vähemmän, välillä enemmän, mihin luultavasti vaikuttaa nimenomaan paikoin aika kökkö suomennos.

Silti on pakko myöntää, että olen jossain määrin koukussa. En ehkä pelkästään kirjoihin, mutta koko True Bloodin maailmaan, sen uskomattoman mielikuvitukselliseen henkilörepertuaariin ja tunnelmaan, joka naulasi yllättäen tv:n ääreen sekä minut että miehen.


Ja elämäänhän tarvitaan tietty määrä totaalista hömppää, tarvitaanhan?

maanantai 19. toukokuuta 2014

Tomaatti-mozzarellapiirakka.



Viime viikonloppu meni meillä juhlahumussa, kun otettiin viikon varaslähtö poika R:n kolmivuotissyntymäpäiviin. Lauantaina ruokittiin mummot ja papat ja sokeriähkyn vastapainoksi tarjottiin tätä suolaista piirakkaa:


TOMAATTI-MOZZARELLAPIIRAKKA

200g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 rkl vettä

150 g mozzarellaa
3 tomaattia
mustapippuria
3/4 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna
2 munaa
1 prk ruokakermaa
3 rkl pestoa


Nypi jauhot pehmeän rasvan joukkoon ja lisää vesi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Viipaloi tomaatit ja mozzarella ja asettele ne pohjalle limittäin. Lisää mustapippuri ja basilika. 

Sekoita kierrevatkaimella munat, kerma ja pesto ja kaada seos piirakkavuokaan. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin puoli tuntia.



Sunnuntaina vuorossa olivat kaverit, pizza, suklaakakku sekä villit leikit, ja loput makeat kärräsin suosiolla tänään töihin. Muutama päivä sokerilakkoa, kiitos.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Yläkaupungin yö.


Kesä alkoi tänä vuonna Yläkaupungin yöstä.

Paljon aurinkoa, vähän musiikkia, muutama tuttu, yksi vaali-ilmapallo, rento tunnelma, palanut iho sekä ravintolapäivän ansiosta oikeasti ulkona syödyt sushit ja kasvispastat.

Tämä on ehdottomasti meidän kaupunginosa.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Viisitoista kirjaa.


Syystä, että rakastan kirjoja ja etsin jatkuvasti uusia kirjasuosituksia. Lisäksi syystä, että suurin osa Kirjat, jotka tulee lukea vähintään kerran elämässä -listoista ovat pelkästään listoja maailmankirjallisuuden klassikoista tai Nobel-voittajista. Ja syystä, että vaikka olenkin opintojeni ja työni ansiosta lukenut aikamoisen kasan klassikoita ja pitänyt monesta, välillä paras kirja löytyykin nimenomaan silloin, kun nappaa R-kioskin pokkarihyllyltä kannen perusteella ihan vaan jotain luettavaa junamatkalle.

Siispä 15 kirjaa, 
jotka ovat jollain tavalla puhutelleet, koskettaneet, ravistelleet tai naurattaneet henkihieveriin ja jotka minun mielestäni kannattaa lukea edes kerran elämässään.


1. Riikka Pulkkinen: Totta
2. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
3. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
4. Emily Brontë: Humiseva harju
5. Khaled Hosseini: Leijapoika
6. Anna Gavalda: Viiniä keittiössä
7. Jonas Gardell: Tårka aldrig tårar utan handskar -trilogia
8. Lionel Shriver: Poikani Kevin
9. Erlend Loe: Naisen talloma
10. C.S. Lewis: Velho ja Leijona
11. George Orwell: Eläinten vallankumous
12. Anne Rice: Veren vangit
13. Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli
14. William Golding: Kärpästen herra
15. Will Ferguson: Onni TM


Mitä teidän listalta löytyisi?

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kaupunkilomailusta kolmevuotiaan kanssa.


Viime viikot olen tahtomattani päätynyt tekemään empiiristä testiä kertoessani kavereille ja tutuille meidän tulevasta Rooman-matkastamme. Tulos on kuitenkin selvä: ilmoitukseen
"Me lähdetään muuten kesäkuussa Roomaan"
on reagoitu lähes poikkeuksetta
"Mahtavaa, pääsette kahdestaan lomalle!"
tai
"Mihinkäs poika R menee hoitoon?".
Jatkokommentti siihen, että meitä tosiaan lähtee reissulle kolme henkilöä, on yleensä ollut yhtä usein huonosti peitelty
"Kaupunkilomalle lapsen kanssa, no way!"


Meille oli - toki myös realistisen hoitopaikan puutteessa - alusta asti itsestään selvää, että kun reissuun lähdetään, sinne lähdetään koko perhe, eikä lapsen kanssa lomailu tarkoita automaattisesti pelkkää Bamse-klubia ja uima-altaalle viikoksi parkkeeraamista. Silti oletusarvona tuntuu usein olevan, ettei lasta kannata tai edes pidä ottaa mukaan kaupunkilomalle ja että loma on lomaa vasta aikuisseurassa.

Toki lapsen kanssa matkustettaessa liikkuvia tekijöitä ja tämäkin voi mennä pieleen -elementtejä on reilusti enemmän kuin aikuisten lomalla. Silti tuntuisi hullulta reissata seuraavat vuodet ainoastaan välillä Puuhamaa-Muumimaailma tai suunnitella irtiottoa arjesta ilman lasta, joka kuitenkin kuuluu perheeseen. Vauvavuotena meillä reissattiin ainoastaan kotimaassa, mutta taaperon kanssa meidän perhe on risteillyt Tukholmaan, löhöillyt yhden viikon Kreikan auringon alla ja viettänyt kaupunkilomaa Lontoossa.

Aina ei suju niin kuin Stömsössö. Kreikassa käytimme ensimmäisen lomapäivämme etsien kauppaa, jonka valikoimaan kuului potta - se kun ei luonnollisestikaan kuulunut lapsiystävällisen hotellimme vakiovarustukseen. Lontoon-matkallamme rauhoittelimme pää punaisena koko laskeutumisen ajan huutavaa poikaamme samalla, kun yritimme olla huomaamatta lähinnä bisnessmiehistä koostuvan lentokonelastillisen tuomitsevia katseita. Matkalaukuista on suosiolla jätetty viime vuodet pois ne hienoimmat korkkarit ja bilemekot jo ihan sen takia, että jostakin on luovuttava, jotta mukaan mahtuvat vaipat, iltapuurot ja Eila-maidot. (Puhumattakaan siitä, kun Ruotsiin matkatessamme yksivuotias oksensi bussissa banaanismoothiet itsensä ja isänsä päälle, ja vain miehistä nuorimman vaihtovaatteet löytyivät käden ulottuvilta.)

Aina ja joka hetki ei todellakana ole ollut kivaa. Silti kaikesta on selvitty, jos ei hyvin niin ainakin lomamielellä ja rennolla asenteella. Vaikka kiireettömät illalliset auringonlaskua katsellen, tuntien museokierrokset ja salsan tanssiminen pikkutunneille eivät meillä ole lähiaikoina kovin realistisia lomasuunnitelmia, on ulkomaanmatka kuitenkin aina ulkomaanmatka ja loma lomaa lapsenkin kanssa. Vaikka reissussa mennäänkin pitkälti lapsen ehdoilla, ei se ole tarkoittanut pelkkää leikkipaikalle parkkeeraamista tai All inclusive -ranskalaisia, vaan tietyin myönnytyksen lapsen kanssa voi lomailla samalla tavalla kuin aikuisten keskenkin.

Siinä missä itse astuin ensimmäistä kertaa lentokoneeseen vasta 21-vuotiaana, oppii poika R paljon nuorempana kohtaamaan uusia kulttuureja, näkemään uusia paikkoja ja huomaamaan, että kaikesta selviää - myös siitä bussiepisodista.

Rome, we are coming!


Kuvat: Pinterest

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäiväbrunssi.


Äitienpäivää juhlistettiin tänä vuonna kotibrunssilla. Ensin tarkoitus oli suunnata brunssille johonkin keskustan kahvilaan tai hotelliin, mutta pikainen silmäys hinnastoihin ja menuihin muutti suunnitelmat: kahden-kolmenkymmenen euron hinta vaan tuntui vähän turhan suolaiselta, kun mukana kulkee kuitenkin yksi kaksivuotias, joka usein blokkaa suunnitelmista pitkät ja rauhalliset ruokahetket. Kotibrunssiin voi myös valita vaan ne omat suosikit, ja meillä tarjottiinkin tänään erilaisia juustoja, tuoretta ananasta, viinirypäleitä ja gaiamelonia, parmankinkkua, paistettuja munia, pekonia, kasviksia, tuorepuristettua mehua, croissanteja, mysliä, luonnonjogurttia sekä jälkiruuaksi mokkapaloja kahvin kanssa.

Ja mikä parasta: kotibrunssin voi nauttia mukavasti kotihousut jalassa ja hiukset sunnuntaikuosissa.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Tällä viikolla olen...





Tällä viikolla olen...

...korjannut ja arvioinut ja arvioinut ja korjannut.
...saanut vasussa kuulla, että meillä on "aika mahtava poika".
...todennut taas kerran, että nihkeänkin päivän pelastaa uusi leikkaus ja väri, kupillinen kahvia, uusimmat Oliviat sekä juoruilu luottokampaajan kanssa.
...stressannut tekemättömistä töistä ja repsahtanut taas syömään suklaata päivittäin.
....käynyt kerran lenkillä ja lukenut loppuun yhden kirjan.
...syönyt tyttöjen kanssa Revolutionissa burgerin ylimääräisellä aiolilla keskiviikkoisen työpäivän päätteeksi.
...päättänyt, että elämä on liian lyhyt keskinkertaisille ja ihan kivoille kirjoille ja kärrännyt kirjastoon Nick Hornbyn Juliet riisuttuna -kirjan (keskeneräisenä) sekä Renate Dorresteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa -kirjan (lukemattomana).
...näyttänyt oheisen YouTube-videon kahdeksallekymmenelle teinille ja yrittänyt myös itse rajoittaa omaa netin käyttöäni.
...muistanut jälleen Vähempikin riittää -haasteen ja myynyt netissä kahdet verhot.
...soittanut siskolleni (hätäpuhelun) ainakin neljästi.
...huokaissut tänään kotiin tullessani, että Thank God i'ts Friday.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Karta över Mumindalen.



Jos edelliseen Tove Jansson -postauksen kuvan perusteella meiltä löytyy yksi jos toinenkin muumitavara, on joukko kasvanut jälleen yhdellä: lastenhuonetta korostaa nykyään Muumilaakson kartta.


Kehys: Ribba, IKEA
Juliste: Muumilaakso, Tampereen taidemuseo

tiistai 6. toukokuuta 2014

10 kuvaa kesään.



Tänään on ulkoiltu sekä auringon paisteessa että lumipyryssä.
On siis kevät.

Toukokuun kuudentena, sinä aurinkoisena hetkenä, Jyväskylän Mäki-Matissa näytti tältä.


Haasteen kaikki kuvat näet tästä.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Ystävistä ja junamatkailun ihanuudesta.


Joskus ei voi kuin ihmetellä, miten blondi voi melkein kolmikymppinen korkeakoulutettu nainen olla: edessä jo ajat sitten sovittu tyttöjen viikonloppureissu Seinäjoelle ja juuri ennen juna-asemalle lähtöä huomaan ostaneeni lipun vasta seuraavalle päivälle. Ei tehonnut ripsien räpsyttely tai "Uuups, miten tässä nyt näin kävi" -ilmeeni lippuluukun vanhempaan rouvaan, vaan menomatka oli maksettava kahteen kertaan. Tiedoksi muuten muillekin, että netistä ostetuilla ennakkolipuilla ei ole palautus- tai muutosoikeutta.

Menomatkasekoilun jälkeen olisi voinut kuvitella, että edes paluumatka menisi niin kuin Strömsössä, mutta ei: syystä tai toisesta taajamajuna ei ikinä käynnistynytkään -  kuten ei myöskään kaksi sitä korvaamaan hälytettyä kiskobussia. Lumisateessa Seinäjoen rautatieasemalla laukun päällä istuskellessa kävi kieltämättä mielessä, että olisihan se ajokortti aika kätevä, ja sama ajatus nousi pintaan myös Ähtärin asemalla, kun vastaantulevaa junaa piti vielä odotella melkein puoli tuntia. Onneksi lopulta päästiin takaisin Jyväskylään, siinä vaiheessa enää kolme varttia aikataulusta myöhässä, ja isikin pääsi käyttämään maksamansa leffalipun, kun lapsenvahtia vaihdettiin Matkakeskuksessa läpsystä.

Tuplahinta tai reilu myöhästyminen, niin junamatkailussa on kyllä yksi hyvä puoli: reilun vuorokauden aikana minulla oli lopulta yhteensä yli seitsemän tuntia täysin omaa aikaa ihan vaan lukemiseen, koneella olemiseen, musiikin kuunteluun ja omille ajatuksilleni. Ihan lomaa jo sekin. Lisäksi tuli myös todistettua, että kun juna on reippaasti myöhässä ja lunta sataa toukokuussa, alkavat myös julkisissa kulkuneuvoissa vieraiden katsekontaktia välttelevät suomalaiset yhtäkkiä jutella keskenään ja paluumatka sujuikin lukemisen ohella jutellessa.


Onneksi hyvät ystävät ovat myös ehdottomasti pienen vaivannäön arvoisia. Terkut tytöille, olette rakkaita! (Mutta pliiiiis, ensi kerralla nähdään jossain, mihin minäkin pääsen henkilöautolla...!)

perjantai 2. toukokuuta 2014

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta


"'...Minulla on suunnitelma. Mutta siinä ei voi olla kahta, ymmärräthän.
   Muumipeikko katsoi hyvin pitkään häneen. Sitten hän sanoi: - Sinä aiot lähteä.
   Nuuskamuikkunen nyökkäsi.... Milloin sinä lähdet? Muumipeikko kysyi. Nyt heti! Nuuskamuikkunen sanoi ja heitti kaikki kaislalaivansa veteen. Hän hyppäsi alas sillankaiteelta ja nuuhki aamuilmaa. Oli hyvä vaelluspäivä... Viivytkö kauan poissa, hän kysyi... En, sanoi Nuuskamuikkunen. Ensimmäisenä kevätpäivänä olen täällä jälleen ja vihellän ikkunan alla. Yksi vuosi kuluu nopeasti."


Tuula Karjalainen: Tove Jansson - tee työtä ja rakasta (2013)
Tammi, 303 sivua.


Ensimmäiseksi minun täytyy korjata mielipidettäni elämäkerroista: ne eivät tosiaan kaikki olekaan puisevia koulun historiankirjoihin verrattavia tietoteoksia. Seuraavaksi pitää puolustella: vaikka kuinka pinnistelen, en muista aiemmin lukeneeni kuin yhden ainoan, joskin erinomaisen, elämäkerran (ja Viiltäjä-Jackin elämäkerran sijoittamisesta elämäkertojen kategoriaan voi olla montaa mieltä).

Tuula Karjalaisen Tee työtä ja rakasta olikin siis virkistävä yllätys, joka osoitti, että elämäkertakin voi oikeasti koukuttaa niinkin täysin, että kirja tekisi mieli lukea loppuun yhdeltä istumalta.

Vaikka ruotsinmaikkana ja muumifanina tiesinkin Tove Janssonista jo valmiiksi aika paljon, tarjosi kirja kuitenkin myös paljon uutta pohdittavaa. Sivujen aikana läpi käydään niin Toven ajoittaiset syvätkin masennuskaudet, loputon ahdistus muumisarjakuvien kulta-aikana, vaikea isäsuhde, sodan raskaus ja toisaalta ratkaiseva merkitys muumimaailman syntyyn kuin vuosituhannen alun taidepiirien tunnelma, kirjailijan matkat ympäri Eurooppaa sekä se, kuinka niin monen Toven läheisistä, kirjailijan itsensä mukaan luettuna, voi tunnistaa muumilaakson hahmoista. Kansien väliin mahtuvat niin lapsuusmuistot, keväinen Pariisi, sodan turmelema Helsinki, taitelijan ateljee sekä vanhenevan taiteilijan viimeinen pysäkki, oma saari. Toven elämä, kirjalliset ja taiteelliset työt sekä Suomen viime vuosituhannen historia nivotaan saumattomasti yhteen. Kaiken keskiössä ovat Toven itsensä elämän kaksi peruspilaria: työ ja rakkaat ihmissuhteet.

Elämäkertoja Tove Janssonista on toki kirjoitettu aiemminkin, mutta Tuula Karjalaisen kirja on niistä uusin ja koottu nimenomaan kirjailijan 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi. Kattavan muumitietopaketin lisäksi kirja on paljon muutakin - ihan niin kuin Tove itsekin.

Tee työtä ja rakasta on ennen kaikkea kertomus mielenkiintoisen, rohkean ja äärimmäisen lahjakkaan naisen monipuolisesta elämästä ja elämäntyöstä. Tarina naisesta, joka ei saarnannut tai noussut barrikadeille lippua heiluttaen tai iskulauseita huutaen, vaan olemalla oma itsensä näytti samalla hiljaista esimerkkiä suvaitsevaisuuden puolesta.

"Sitten Muumipeikko nousi tuolille ja sanoi. Minä kohotan nyt maljan Nuuskamuikkusen kunniaksi, joka tänä yönä vaeltaa kohti etelää, yksin, mutta varmasti yhtä onnellisena kuin mekin. Toivokaamme hänelle hyvää telttapaikkaa ja kevyttä sydäntä!"

Karjalaisen elämäkertaa on hehkutettu niin lehdissä kuin blogeissakin, eikä suotta. Jos elämänsä aikana lukee ainoastaan yhden elämäkerran, voi se hyvinkin olla tämä.


Kuvissa pieni osa meiltä löytyvistä muumitavaroista. Apua, mistä näitä muumeja oikein tulee? Mitä kaikkea muilta löytyy?

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuna.


Jo toissa vuonna totesin, että vanhenemisen huomaa viimeistään siitä, kun vapun juhlinta siirtyy aattoillasta vappupäivään. Isin lähtiessä juhlimaan kaverinsa synttäreitä riitti minulle poika R:n nukuttamisen jälkeen sohva, sipsit ja Solsidan. 

Vappupäivä aloitettiin tukevalla aamiasbrunssilla, minkä jälkeen suunnattiin ystäväperheen kanssa Tivoliin. Suunnittelemamme piknik siirrettiin suosiolla sisätiloihin ja siman ja munkkien sijaan herkuteltiin kotitekoisella sushilla ja salaateilla. 

Ystävien näkemisen lisäksi vapaapäivissä on parasta kiireettömyys (jos sitä sanaa nyt pikkulapsiperheessä edes voi käyttää): ruoka-aikojen ei aina tarvitse olla ihan justiinsa, suunnitelmia voi muuttaa lennosta eikä työn alla ole samaan aikaan kuin korkeintaan pari asiaa. Siksipä tänään ollaan kaiken puuhailun ohella myös maattu poika R:n kanssa pitkään kahdestaan sohvalla lukien lapsuuden lemppariani Hassuja hurjia hirviöitä oikein antaumuksella läpi. Tuntuu ihan lomalta huomata, ettei kuudenteentoista "Mitä se Max aikoi tehdä sille koiralle" -kysymykseen tarvitsekaan tänään vastata, että "oota, kun äiti tekee ensin tämän ja tämän".