keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kristina Olsson: Tuhatkaunot

"Käyköön myöten taikka vastaan,
eipä Isä hylkää lastaan.
Herra ohjaa parhaaksemme
kaikki vaiheet päiviemme."

Kristina Olsson: Tuhatkaunot (Tusenskönor, 2010)
Schildts, 398 sivua.


Kuusikymppinen pappispariskunta Marja ja Jakob Ahlbin löydetään kotoaan ammuttuna. Ensisilmäyksellä tapaus vaikuttaa tyypilliseltä perhetragedialta: Jakobin kirjoittama jäähyväiskirje sekä murtojälkien puuttuminen osoittavat selkeästi vakavasta masennuksesta kärsineen pastorin surmanneen ensin vaimonsa ja sitten itsensä. Kun Alex Rechtin tutkijaryhmä Tukholman poliisista sitten ottaa tapauksen tutkittavakseen, alkaa Ahlbinien taustoista paljastua asioita, jotka antavat monelle motiivin pastorin ja tämän vaimon murhaamiseen. Ja silti, loppujen lopuksi, kaikki tiet tuntuvat johtavan Ekeröhön ja juhannukseen 1992, jolloin kaksi elämää ja perhettä hajosi palasiksi.

"Kun vanhempien auto viimein kaarsi pihaan, hän makasi edelleen niityllä kykenemättä nousemaan pystyyn. Sinisellä taivaalla pilvet näyttivät leikkivän hippaa. Muu maailma jatkoi menoaan muuttumattomana, vaikka hänen maailmansa oli särkynyt ikiajoiksi. Hän makasi niityllä, kunnes sisko ja vanhemmat alkoivat kaivata häntä ja lähteä etsimään. Ja kun he löysivät hänet, hän oli jo muuttunut toiseksi ihmiseksi."

Rikoksen selvittelyn ohella seurataan jälleen kerran myös tutkijaryhmän neljän poliisin yksityiselämiä. Uutena joukkoon liittyy Joar Sahlin, mutta päähuomio on edelleen rikostutkija Fredrika Bergmanissa sekä nyt myös ryhmää johtavassa Alex Rechtissä.

Jos Olssonin esikoisteos Nukketalo oli jo hyvä dekkari, on Tuhatkaunot vielä astetta parempi. Se mitä Nukketalosta nimittäin puuttui tai mikä tuntui esikoisessa kömpelöltä, on toiseen kirjaan korjattu ja parannettu: juoni on vielä aavistuksen koukuttavampi, raakuuksien tilalla pelkästään jännittävät juonenkäänteet, teksti taidokkaampaa ja kirjoitus sujuvampaa ja rikoskomisario Peder Rydhkin vähemmän sovinistinen, enemmän uskottava, jopa pidettävä henkilöhahmo. Jos Nukketalon jälkeen olin kiinnostunut, niin Tuhatkaunojen jälkeen olen sitä kymmenen kertaa enemmän: Olssonin dekkarit on ehdottomasti luettava läpi uusinta Camilla Läckbergiä odotellessa.

Onneksi oli loma: vajaat neljäsataa sivua tuli lopulta ahmittua kahdessa ja puolessa päivässä. Pidempään ei olisi luku-urakkaa edes malttanut venyttää.

"Jokainen etsii avainta vapauteen - ja jokainen maksaa siitä eri hinnan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti