perjantai 2. tammikuuta 2015

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

"Muistan miten upeita me olimme, minä hymyilin illan leppeydessä, mustassa silkkileningissäni, olin sinun vaimosi, ja kaikki kääntyivät katsomaan meitä, kaikkialla perässämme kävi kohahdus, ja ihaileva kuiskinta seurasi meitä kuin kevyt tuulenviri, ikuisesti... Älä kuole, älä.. Minä rakastan sinua..."

 
Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema (Une gourmandise, 2000)
Gummerus, 181 sivua.


Onko olemassa termiä liian ranskalainen kirja? Jos ei, niin pitäisi. Muriel Barberyn Kulinaristin kuolema oli nimittäin juuri sellainen.
Huippukulinaristi ja Ranskan arvostetuin ravintolakriitikko Pierre Arthens tekee kuolemaa. Ennen sitä on kuitenkin tilinteon aika. Äreää miestä muistelevat niin katkera lapsenlapsi, petetty vaimo, vanha ystävä ja entinen rakastajatar, joilla kaikilla on sanansa sanottavana (ja kanansa kynittävänään). Samalla Pierre itse käy läpi mennyttä elämäänsä - ei suinkaan ollakseen vihdoin laiminlyömänsä perheen kanssa - vaan löytääkseen vielä viimeisinä elinhetkinään kaipaamansa maun, jonka on vuosien saatossa kadottanut.

Millainen sitten on liian ranskalainen kirja? Se on sellainen, jossa virkkeet poukkoilevat asiasta ja aiheesta toiseen ja jatkuvat rivikaupalla. Jossa on kyllä paljon hienoja oivalluksia, purevaa satiiria ja nokkelaa sanailua - ehkä jopa niitä kaikkea samaan aikaan ja vähän liikaa. Joka on kyllä söpö, kupliva ja vähän piikikäskin, mutta josta ei ihan saa kiinni. Ja jonka luettuaan kyllä tietää, että kirjassa oli joku elämää suurempi ajatus ja se oli aivan siinä minunkin silmieni edessä - mutta jota ei siltikään ihan tajunnut.

Kulinaristin kuolema on Muriel Barberyn esikoisteos, joka kuitenkin suomennettiin vasta paljon hypetetyn Siilin eleganssin jälkeen. Näistä myös myöhemmin mainitun kanssa kävi samoin; hurjasti kehutun kirjan luettuani olo oli ennen kaikkea pettynyt. Jos siis haluat lukea ranskalaista nykykirjallisuutta, tartu mieluummin Anna Gavaldan varhaistuotantoon.

2 kommenttia:

  1. Heh, minä taas en ole syttynyt Gavaldalle, mutta Siilin eleganssi on yksi lempparini! Tämä sen sijaan oli hyvin keskinkertainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en päässyt "Siilin eleganssiin" yhtään sisälle, vaikka kaikki sitä kilpaa hehkuttivatkin. Gavaldasta taas olen tykännyt aina ihan älyttömästi, tosin uusimmat kirjat ovat olleet "Kimpassa"- ja "Viiniä keittiössä"-kestosuosikkien jälkeen vähän latteita...

      Poista