lauantai 10. tammikuuta 2015

Se olisi taas vaihtohanskoja ja päiväkotireppuja, bussiaikatauluja ja pikaisia kahvitaukoja kollegoiden kanssa.

 
Se olisi taas vaihtohanskoja ja päiväkotireppuja, bussiaikatauluja, pikaisia kahvitaukoja kollegoiden kanssa, iltasatuhetkiä Uppo-Nallen ja setä Tontonin parissa, relatiivipronomineja ja ruotsin imperatiivimuotoja, työsähköposteja, kello kuuden herätyksiä mutta onneksi myös perjantaifiilistä, jokailtaista väittelyä aiheesta oman huoneen siivous ja jokatammikuista matkakuumetta, kyläilyä ystävillä sekä iltaisin True Bloodin viimeistä tuotantokautta miehen kanssa sohvannurkassa. Pari tunti töissä ja heti tuntui, että lomasta on jo vaikka kuinka kauan. Kuitenkin ihana arki, joka rullaa nykyään yllättävän kivuttomasti.

Toisin kuin monilla muilla, meillä ei uusi elämä alkanut tammikuussa. Treenaan edelleen liian vähän, herkuttelen salaa ruokakaapin oven takana pastaa keittäessäni enkä ole kovin tarmokkaasti päättänyt parantaa tapojani kummankaan asian suhteen. Sen sijaan projektina on tänä vuonna vähentää koneella vietettyä aikaa, turhaa somettelua sekä sitä, että kännykkä tarttuu nykyään käteen ihan automaattisesti joka kerta, kun edes istahdan hetkeksi bussiin tai kellahdan sohvalle. Hetken jopa pohdin ystäväni esimerkin innoittamana netitöntä kuukautta, mutta se tuntui jo liian kovalta ponnistukselta - ja tokihan olen työnkin puolesta paljon koneella ja tavoitettavissa periaatteessa ainakin virka-aikoina. Sen sijaan tavoitteena on viettää useammin kokonaan netittömiä iltoja, jättää puhelin välillä laukkuun ja välttää antamasta kolmevuotiaalle sellaista mallia, jossa aikuinen istuu kännykkä kädessä aina hiekkalaatikon reunalla, iltapalapöydässä ja auton takapenkillä. Oppii se sen kuitenkin itse viimeistään yläkoulussa (tai tällä menolla jo reilusti aiemmin).

Siispä tänä viikonloppuna ohjelmassa on ulkoilua ystäväporukan kanssa, lauantaina karkinhakureissu lähimpään Filmtowniin sekä leffahetkin koko perheen voimin, hyvien kirjojen lukemista, True Bloodin jälkeen True Detective ja huomenna kyläilyä ystävien luona. Ihan heti tämän postauksen jälkeen.

6 kommenttia:

  1. Mä kanssa lupasin, tai päätin, että somettelu vähenee. Lasten nähden ei enää mitään mä-vaan-äkkiä-tarkistan-jonkun-tärkeen-jutun-täältä-somesta. Puhelimeen vastan ja sillä soittelen lasten nähden, ja tekstiviesteissä sama homma, mutta turha netissä hengaaminen saa jäädä. Me päätettiin myös jo tovi sitten, että kännykät ei kuulu ruokapöytään vaan saa jäädä eteisen pöydälle piippaamaan. Hei, kiva nähdä <3!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ongelma on nimoenomaan tuo mä-vaan-äkkiä-tarkistan-jonkun-tärkeen-jutun-täältä-somesta; ihan käsittämätöntä, että olen itse koukuttunut samaan, mistä päivät pitkät töissä oppilaille saarnaan :(. Ruokapöytään en sentään ole ikinä puhelinta tuonut, mutta iltapalapöytäänm kyllä - ja siitä pitää päästä eroon. Pahinta on netti puhelimessa, sillä ennen sitä somessa tuli käytyä paljon harvemmin. Mutta kohta nähdään :)!

      Poista
  2. Se on kyllä pysäyttävää kun kolmevuotias "kattoo äkkiä yhen jutun" ipadilta tai vanhemman puhelimesta.. Jep. Pitäs kyllä itsekin vähentää sitä turhaa puhelin kädessä haahuilua. En tiiä kumpi olis mulle vaikeempaa, herkuttomuus vai puhelittomuus, kun molempiin oon niin koukussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkuttomuus vai puhelittomuus - siinäpä vasta Sophien valinta ;). Itse ajattelin muuten kokeilla noista ekaa helmikuussa, joten saa nähdä, miten käy...!

      Poista
  3. On kyllä pysäyttävää joskus nähdä alle kaksi vuotiaan käyttävän puhelinta ja ipadia paremmin kuin itse handlasi aikoinaan paperin ja kynän saman ikäisenä. Olenkin päättänyt, että oman pullahdettua maailmaan täytyy alkaa olemaan tarkempi ja tiukempi missä, milloin ja mihin kännykkää ja iPadia käyttää...taitaisi olla aiheellista nyt jo vähän alkaa harjoittelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Meillä on onneksi padi ainoastaan isillä työkäytössä ja nimenomaan tuosta syystä, ettei se päätyisi kolmevuotiaan leluksi, jollasta meille ei oikeasti tarvita. Vaikken mikään tekniikkavastainen olekaan, niin lapsen käteen kuuluu siltikin mielestäni useammin juurikin tuo kynä eikä vaikka puhelin.

      Poista