keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Eihän käynyt pahasti?



Aloitin keskiviikkoaamuni bussikolarilla.


Jo lähtiessään keskustasta bussi oli kymmenisen minuuttia myöhässä. Autoa ohjannut aloitteleva kuljettaja ajoi ensimmäistä työpäiväänsä ja otti aamuruuhkasta huolimatta ehkä vähän varman päälle; jarrutti jo reilusti ennen jokaista pysäkkiä, muisti toivottaa pikaisen starttaamisen sijasta hyvät huomenet uusille matkustajille ja kääntyi liikenteen sekaan vasta, kun kaikki asiakkaat jo istuivat paikoillaan. Loppupuolella matkaa uutta kuljettajaa ohjannut vakiokuski passitti kuitenkin toisen kuskin pelkääjän paikalle ja ilmoitti ajavansa itse perille, jotta aikataulu saataisiin kiinni ennen lähtöä takaisin keskustaan. Noin sadan metrin päästä tästä kuljettaja pyyhälsi reipasta ylinopeutta liikenneympyrään, ajoi sen suoraksi ja rysäytti vauhdilla suoraan jalkakäytävää reunustavaan lumikinokseen.

Että tällaista tänään. Sillä onhan näitä ollut ennenkin, ei ehkä joka viikko mutta kuitenkin useamman kerran kuukaudessa. Kertoja, joina aikataulua kiinni kurova kuski jättää kylmästi välistä pysäkkejä, jotta perille pääsisi nopeammin. Kertoja, joina bussi ampaisee vauhtiin jo ennen kuin olet maksamisen jälkeen päässyt takaisin auton keskiosassa yksin odottavien lastenrattaiden luokse. Kertoja, joina ajetaan vähän liian kovaa, vähän penkan kautta, vähän vanhoilla vihreillä - johan tässä nyt on päästävä perille.

Nyt kuitenkin rysähti.

Oikeastaan tajusin säikähtää vasta kotimatkalla, kun matkustin iltapäivän bussilla samaa reittiä takaisinpäin ja katsoin ulos ikkunasta: onnettomuuspaikalla bussin mentävä aukko lumihangessa jatkui pitkälle jalkakäytävän puolelle. Ilman valtavaa lumikasaa auto olisi syöksynyt suoraan kävelytielle ja siitä viereisen ostoskeskuksen parkkipaikalle.

Reilu vuosi sitten kirjoitin tapauksesta bussissa. Tällöin Kävikö pahasti? -kampanjan tavoitteena oli lisätä ihmisten empatiakykyä ja auttamishalua, lisätä inhimillisyyttä ja muistuttaa ihan niistä perinteisistä käytöstavoista. Samalla kirjoitin kuitenkin myös siitä räikeästä välinpitämättömyydestä, jota julkisessa liikenteessä kohtaa aivan liian usein. Myös tässä tapauksessa kuskilla oli elämää suurempi kiire ja tiukka aikataulu, jossa pysyä, eikä niihin kumpaankaan sopinut lastenvaunuineen kaatunut matkustaja - eihän siinä nyt kuitenkaan sen pahemmin käynyt.

Jyväskylässä paikallisbussien liikennekäyttäytyminen puhutti erityisesti syksyllä, kun jalankulkija kuoli keskustassa bussin alle. Myös tällöin kuskilla oli kiire ottaa kiinni karannut aikataulu, minkä seurauksena hän ajoi reilua ylinopeutta punaisia valoja päin ja suojatiellä kävelleen naisen yli.

Kiitos talven, lumikinoksen sekä sen, ettei jalkakäytävällä juuri tänä aamuna ollutkaan ketään, minun keskiviikkoinen työmatkani ei päätynyt uutisotsikoksi.


Seuraavalla kerralla ei ehkä olekaan yhtä hyvä tuuri.

6 kommenttia:

  1. Ai kamala! En nyt oikein osaa edes kommentoida mitään muuta. Hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mielessä kyllä kävi, että onneksi en ollut liikkeellä lapsen kanssa ja bussin keskiosassa seisomassa vainujen vieressä...

      Poista
  2. Hui! Tuo on kyllä niin kamalaa, että bussikuskeilla on välilä niin kiire, että kyydissä saa pelätä. Ihan kamalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Kiire tuntuu vaivaavan etenkin noita aamubusseja, jotka liian usein vähät välittävät nopeusrajoituksista ja muista liikennesäännöistä.

      Poista
  3. :OOOO !!!!!!!!! Ei voi muuta sanoa!! Minne hittoon sitä on muka niin kiire?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Luulisi että esimerkiksi turvallisuus painaisi vaakakupissa muutaman minuutin myöhästymistä enemmän...

      Poista