lauantai 14. helmikuuta 2015

In friendship I trust.




Ihania asioita, joita ystävät ovat minulle tehneet tai mahdollistaneet:


Pitkät kirjeet lapsuudenystävän kanssa päivittäin kirjevihkoihin, vaikka näimmekin joka päivä koulussa.
Sisko auttoi hääjärjestelyissä pyytämättä.
Humanistimies asensi vaimonsa mieliksi lastenhuoneeseen lampun, josta ei edes tykkää.


Pääsy rakkaan lapsuudenystävän esikoispojan kummiksi.
Tyttöjen reissu Tallinnaan siskon kanssa - kolmesti vuoden sisällä.
Kun pitkän työpäivän jälkeen tulin stressaantuneena kotiin, odotti eteismatolla paketti ystävän lähettämää karamellikahvia.
Maratonpuhelu opiskelukaverin kanssa ihan tavallisena torstai-iltana.


Mies haki lähikaupasta ylimääräisen ämpärin, jotta voimme sairastaa yhdessä, jos kolmevuotiaan oksennustauti iskee myös vanhempiin.
Hyvien ystävien polttareiden suunnittelu ja häissä kyynelehtiminen.
Kentin keikka Helsingissä opiskelukaverin kanssa.
Kun ystävän, jota ei ole nähnyt puoleen vuoteen, kanssa juttu jatkuu heti niin kuin olisi nähty viimeksi eilen.

Maailmanparannusillat siskon ja punaviinin kanssa.
Ystävä jätti poikansa miehensä hoidettavaksi ja tuli meille lapsenvahdiksi, jotta saimme tehtyä loppuun keskeneräisen makuuhuoneremontin.
Kun suren sitä, miten meillä koko ajan sairastetaan, ystävä ei kommentoi "Ai jaa, meillä ei ole sairastettu ollenkaan!", vaikka hyvin voisi.


Mies selaa läpi ruotsinkielisen graduni, vaikkei ymmärrä siitä juuri mitään.
Kahviloissa istuminen.
Opiskeluaikojen Frendit + pizza -maratonit siskon kanssa.
Synnytyksen aikana mies laittaa minulle huulirasvaa kahden tunnin ajan, koska itse en enää jaksa ja se on minulle sillä hetkellä tärkeää.


Yllätyssynttärit.
Sisko ja ystävät kirjoittavat pitkiä kirjeitä, kun asun kesän Göteborgissa.
Göteborgista mukaan tarttuneet ystävät ovat ystäviä vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.
Mies pysyy rauhallisena ja ymmärtää myös niinä elämäni tähtihetkinä, joina vedän yltiödraamakilarit pikkujutusta.
Ystävä luottaa minuun.


Se, että voi lähteä koko perheen voimin sunnuntaiselle yllätysvierailulle tapaamaan ystävää, jonka kanssa on aikoinaan jakanut tanhuharrastuksen, grungehenkisen flanellipaitamuodin, luokkalehden toimittamisen, teini-ihastukset, yläasteangstin ja rakkauden Tyrävyöhön.

Opiskelukavereiden vuosittaiset kokoontumiset.
Tekstiviesti, jossa lukee: "Älä angstaile, sisko. Hyvää yötä!"
Ystävä tuo minulle lukemansa Trendin, koska arvelee, että minuakin voisi kiinnostaa.
Mies etsii minulle netistä Humisevan harjun filmatisoinnin vuodelta 1993 ja jättää sen minulle kotiin löydettäväksi ennen kuin lähtee työmatkalle.


Ystävä kannustaa uskollisesti "Ihan hyvältähän tuo näyttää", kun kampaajalla on tullut tehtyä todellinen virhearvio.


Kiitos teille, että olette olemassa.

4 kommenttia: