tiistai 24. helmikuuta 2015

Päivä Tukholmassa ja kuinkas sitten kävikään.


Päivä Tukholmassa ja kuinkas sitten kävikään. Sillä alkuperäisenä suunnitelmanahan meillä oli aloittaa päivä  Södermalmista. Tarkoitus oli fiilistellä Söderin boheemia tunnelmaa ja vaihtoehtokulttuuria, tehdä löytöjä pikkuputiikeista ja istahtaa siinä lomassa johonkin rentoon kahvilaan - matkaoppaasta oli ympyröityi erikoismerkinnällä Nytorgetin Urban Deli. Söderistä oli tarkoitus kävellä vanhan kaupungin kautta Åhlensin leluosastolle ja lopettaa päivä jossain kaupungin museoista. Siis shoppailla, välillä vähän kahvitella ja nauttia lopuksi vielä asiaankuuluva kulttuuriannos. Kiertää tällä kertaa kaukaa kaikki ketjuliikkeet ja pakolliset suomalaiskohteet ja nähdä Tukholmasta jotain ihan uutta.

No kuinkas sitten kävikään.

Vikingin turistivirta veti meidätkin mukanaan suoraan keskustaan ja Gallerian ketjuliikkeiden kautta Åhlensin leluosastolle - ihan niin kuin suurimman osan muistakin Viking Linen muksulasta tutuista lapsiperheistä. Ja sitten olikin jo nälkä, joten kummasti löysimme itsemme Drottninggatanin ensimmäisestä sushibuffetista. Gamla Stanin kautta pääsimme lopulta iltapäiväksi Söderiin, mutta löydöt tehtiin jo ennen niitä persoonallisia pikkuputiikkeja, ihan niissä perinteisissä lagerhouseissa ja åhlenseissa

Jokin sentään meni ihan suunnitelmien mukaan: vaikka Urban Deli jäi näkemättä, löytyi Södermalmista eriparituoleineen ja värikkäine sisustuksineen ihanan persoonallinen String Café, josta chai latten ja brownien sai kuudellakymmenellä kruunulla ja kaupan päälle vielä reilusti sitä Söderin boheemia ja rentoa fiilistä, jossa spontaani ruotsinkielinen keskustelu syntyy vieressä istuvan lapsiperheen kanssa siitä, että leluja lainataan puolin ja toisin ja lopulta päädytään meidän Tukholma-päivän suunnitelmiin. 

Eli kuinkas sitten kävikään: ensi kerraksi matkaoppaasta on edelleen ympyröityinä Urban Deli, Abba museum ja Junibacken. Onpahan siis taas syy matkustaa Tukholmaan uudestaan.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa just täydelliseltä matkalta ja kyllähän siellä tulee taas teidän uudestaankin käytyä ;) Onnelliset reissaajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tukholma on kyllä sen verran ihana kaupunki, että ihan ihmetyttää, miten harvoin siellä (tälläkin ruotsinmaikalla) oikein tuleekaan lopulta käytyä.

      Poista