sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

#äläostamitään


Joka kevät se iskee: tavara-ahdistus. Ehkä se on lisääntyvä valo, joka pitkän talven jälkeen paljastaa kodin joka nurkan, tai ihan vaan se, ettei enää huvita pelkästään kääriytyä neuleeseen ja viltin alle kotoilemaan vaan ennemminkin raivata kaapit, tyhjentää pinnat ja lajitella iso osa vaatehuoneen sisällöstä kirppiskasseihin. Yleensä se iskee viimeistään helmikuussa: meillä on tosiaan ihan liikaa tavaraa.

Yhtenä tuollaisena vaatteidenlajittelupäivänä, juuri kun tuskailin tavaramäärää suhteessa neliömäärään, kännykkä piippasi tekstiviestin saapuneesta paketista, jota en edes sillä hetkellä muistanut tilanneeni.

Niinpä pakettia - muuten uusia kevätvaatteita perheen kolmevuotiaalle - hakiessani päätin, ettei meidän kynnyksen yli kanneta enää yhtään vaatetta tai tavaraa seuraavaan kuukauteen, vaan maaliskuu on minun osaltani Älä osta mitään -kuukausi.

Tämä siitäkin huolimatta, etten oikeastaan pidä shoppailua itselleni minään ongelmana. En ole koskaan sortunut shoppailuylilyönteihin ostamalla jotain, mihin minulla ei oikeasti ole rahaa, en ole koskaan joutunut piilottelemaan hankintojani keneltäkään tai kaunisteleman esimerkiksi ostamani laukun hintaa enkä yleensä osta mitään hetken mielijohteesta, pelkästään itseäni piristääkseni.  Itseeni tuhlaan harvoin: siinä missä ostan pojalleni kahdeksankympin talvitakin heti mieluisan löytyessä, saatan pohtia yli kuukauden, ostaako vai eikö ostaa itselleni sen kolmenkympin farkkupaidan, jota jo Lindexissä kahdesti sovittelin. (Lopulta kyllä ostin.) Poikani vaatteiden lisäksi tuhlaan rahani kodin sisustustuotteisiin, lastenhuoneen yksityiskohtiin tai hyvään kirjaan, aikakauslehteen tai ihoa elvyttävään seerumiin itselleni silloin tällöin. Vaikka meillä varmasti shoppaillaankin vähemmän kuin monessa muussa perheessä, tuntuu silti usein, että Visa voisi vinkua vähemmänkin: vaikka poikani tarvitseekin uuden talvitakin viimevuotisen jäätyä auttamatta pieneksi, olisi hän varmasti selvinnyt talvesta hengissä ilman sitä Makian pipoa, joka minun oli ihan pakko lopulta ostaa.
 
Älä osta mitään -kuukauden aikana en siis niinkään etsi parannusta shoppailuaddiktioon, vaan ennemminkin pesäeroa yleiseen kulutushysteriaan ja kertakäyttöelämäntapaan, joita en muutenkaan tunne yhtään omikseni. Ja tottahan on myös, että himohamstraajan kanssa kuudenkymmenen neliön kodissa asuessa edes toisen perheen aikuisista on silloin tällöin mietittävä kulutuskäyttäytymistään.

Siispä maaliskuussa meillä vietetään Älä osta mitään -kuukautta. Toki käymme edelleen ruokaostoksilla ja loppuneen shampoon tilalle hankin luonnollisesti uuden pullon. Sen sijaan yhtään uutta kevättakkia, pikkuautoa, koristetyynyä, tennariparia tai edes sitä herkullisenvärisessä purkissa houkuttelevaa Body Butteria ei seuraavan kuukauden aikana meidän kynnyksen yli kanneta.


Käsi ylös, kuka muu lähtee haasteeseen mukaan?


Vähempikin riittää -kuva lainattua Melinan blogista, josta alkaneeseen samannimiseen haasteeseen osallistuin viime vuonna.

2 kommenttia:

  1. Täällä meni helmikuun mittainen ostolakko ihan pepulleen, joten nostan käteni ja lähden mukaan yrittämään uudelleen maaliskuussa :D Huutonettiin olen naputellut jo pieneksi jääneitä ja varmaan tulee vielä uudessa kaappi-inventaariossa lisääkin myyntiin menevää. Myös muuta kertynyttä sälää pitäisi vähentää tuntuvasti.

    Vähempi riittää -haaste on muuten muistaaksni alunperin Mini Shown Melinan kehittelemä haaste ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, nythän meitä on jo kaksi! Meilläkin on jo kirppiskassi valmiina odottamassa, että saan koesuman alta pois ja aikaa lähteä organisoimaan kierrätysprojektia. Sitä odotellessa kuitenkin hillitään tavaran saapumista tänne meille...

      Melinan haasteessa olinkin mukana viime vuonna ja kuvan nappasin muistoksi siitä. Jospa tämä menisi yhtä hyvin!

      Poista