perjantai 13. maaliskuuta 2015

Camilla Läckberg: Lejontämjaren

"Att bli mor hade inte alls blivit som hon tänkt sig. Den bild hon målat upp, de känslor hon trott att hon skulle känna när barnet låg i hennes famn - inget av det stämde överens med verkligheten. Hon anande att det berodde på barnet, men hon var flickans mor. Och en mors uppgift var att skdda sitt barn vad som än hände."


Camilla Läckberg: Lejontämjaren (2014)
Forum, 351 sivua.


Fjällbackan pikkukylässä kuohuu jälleen, kun neljä kuukautta sitten kadonneeksi ilmoitettu hevostyttö Victoria ilmestyy yhtäkkiä kuin tyhjästä keskelle tietä ja kuolee auton alle. Tarkempi tutkimus paljastaa tytön joutuneen käsittämättömän raakuuden kohteeksi: joku on leikannut häneltä kielen, irroittanut silmät ja puhkonut korvat. 

Pian selviää, ettei Victoria ole ainoa uhri, vaan parin viime vuoden aikana lähialueilta on kadonnut jäljettömiin muitakin tyttöjä. Tapausta tutkiessaan poliisin jäljet johtavat kerran toisensa jälkeen fjällbackalaiselle ratsastuskoululle, jonka arvostetun ulkokuoren alla tuntuu piilevän jotain hyvin synkkää.

Samaan aikaan poliisi Patrik Hedströmin vaimolla, kirjailija Erica Falckilla on työn alla neljänkymmenen vuoden takainen tapaus, jossa miehensä murhasta tuomitun naisen kotoa löytyi perheen tytär julmasti kellariin kytkettynä. Kuinka ollakaan, menneisyydestä löytyy jälleen peri-läckbergiläiseen tapaan avaimet rikosten selvittämiseen.

Camilla Läckberg kirjoittaa tasalaatuisia takuudekkareita: uuteen kirjaan tarttuessaan tietää aina saavansa luettavakseen viihdyttävän ja mukaansatempaavan tarinan. Ratkaistavan rikoksen lisäksi ratkotaan aina myös pikkukylän ihmissuhdekiemuroita, joissa niissäkin tuntuu olevan kummasti selvitettävää. Varhaistuotannon pahimmat chick lit -piirteet ja kömpelöt dialogit on tuoreessa kirjassa saatu melko hyvin häivytettyä, mutta vaikka Lejontämjaren onkin selvästi raaempi kuin aiemmat kahdeksan Läckbergiä, on se - toisin kuin vaikka Lars Kepnerin tai Erik Axel Sundin kirjat - selkeästi kirjoitettu naisille. Läckbergeissä painitaan raakojen rikosten lisäksi aina myös päivähoito-ongelmien, aviokriisien ja yhden höppänän pomon kanssa.

Nobelin kirjallisuuspalkintoa Camilla Läckberg tuskin koskaan elämäntyöstään saa, mutta Lejontämjaren on silti toimiva dekkari, jonka olisi mielellään lukenut yhdeltä istumalta. Lopussa tekstin hohto kuitenkin karisi hieman melkoisen ennalta-arvattavuuden takia, joten parin edellisen kirjan tasolle Lejontämjaren ei nouse. Pientä kritiikkiä pitää jakaa myös siovujuonena seurattavasta Annan ja Danin aviokriisistä, jonka ratkaisu tuntuu kaikessa naiiviudessaan ja epäuskottavuudessaan (nais)lukijan aliarvioinnilta. Seriously, Camilla!


Omat Läckberg -suosikkini:
Merenneito (2008)
Majakanvartija (2009)
Perillinen (2007)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti