tiistai 24. maaliskuuta 2015

Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon

" - Mutta on hyviäkin avioliittoja. Olen kuullut niistä, kustantaja jatkaa.
  - Jos olisikin vain hyviä ja huonoja, Lilian huokaisee ja katselee ikkunasta alas Helsingin räntäiselle kadulle, jossa ihmiset kantavat joulupaketteja, liukastelevat kivetyksillä ja uppoavat pimeyteen, joka peittää koko pohjoisen pallonpuoliskon."

Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon (2000)
Otava, 198 sivua.


Joskus luin teoriasta, jonka mukaan kirja ei tule kolahtamaan missään vaiheessa, jos se ei ole kolahtanut kolmenkymmenen ensimmäisen sivun aikana. Jos olisin kuunnellut tätä teoriaa, Joel Haahtelan Naiset katsovat vastavaloon olisi kyllä jäänyt kesken.

Vastavihitty nuoripari Lilian ja Klaus elävät unelmaansa: takana häämatka Firenzessä, edessä muutto uuteen, suureen taloon meren rannalla, jonka valoisa keittiön on kuin luotu illoille, joiden aikana kokataan ystäväpariskunnalle ja ehkä juodaan muutama lasi liikaa viiniä, sitä punaista, josta kaikki pitävät enemmän. Pariskunnan valmiiksi suunnitellun elämän käsikirjoitusta järkyttää kuitenkin naapuriin muuttavat Emma ja Jimi, joissa molemmissa on jotain salaperäistä, vaarallistakin.

"Hiljaisuus.
Varjelkaa toisianne.
Vaalikaa haurautta.
Tukekaa voimaa.
Suojelkaa liittoanne.
Lilian ei aluksi ymmärtänyt.
Vasta muutamaa kuukautta myöhemmin Lilianin katsellessa ulos kuistin ikkunasta yli pihamaan hän ymmärtää, että se on ulkopuolinen maailma, joka hitaasti työntyy heidän avioliittoonsa."

Pikainen selailu kirjablogien arvioista paljasti selvästi: Haahtelan kirjasta on tykätty varauksetta, jopa hehkutettu vaikuttuneina. Osa tuntuu olevan Haahtelan edessä lähes polvillaan. Minun kohdallani kolmenkymmenensivun teoria piti kuitenkin lopulta paikkansa: vaikka kirja tulikin luettuna melko nopeasti, ei se missään vaiheessa iskenyt niin täysin, kuin olin odottanut.

Haahtelan kirjan omin on sen haikean tiheässä tunnelmassa, joka rakentuu hidaseleisesti pienistä huomioista ja pakottaa lukijan tulkitsemaan tekstiä sanojen takaa. Toisaalta tämä on myös kirjan heikkous: ihan viimeisille sivuille asti odotin jotain alkavaksi - ja lopulta vähän petyin. Oli toki tunteja isossa talossa, sanoja, joiden merkitys selvisi vasta myöhemmin sekä katseita, joista saattoi lukea myös sen, mitä ei sanottu. Silti olisin kaivannut jotain muutakin kuin vain unenomaisen tunnelman, jotain mistä olisi saanut konkreettisesti kiinni ja jonka luettuaan olisi voinut sanoa: Juuri tämän Haahtela halusi sanoa.

"Hän sammuttaa valot, menee kuistille ja katselee taivasta, jonka yli jyrisee hopeanhohtoinen lentokone. Lilian ei halua olla seestynyt. Hän haluaa olla seikkailijatar. Mutta vastapestyn pyykin tuoksu on silti vastustamaton."
Kun toissa viikolla meillä iltateellä piipahtanut kaveri kysyi, olisiko minulla suositella jotain erityisen hyvää kirjaa, jonka olisin viime aikoina lukenut, tajusin, etten oikeasti ollut lukenut yhtään kriteerit täyttävää tekstiä. Olen kyllä lukenut perusdekkareita sekä ihankivoja kirjoja; muutaman vähän paremman ja sitten muutaman sellainen, joita en ilman blogia takuulla muistaisi enää kuukauden kuluttua, kuten Joel Haahtelan Naiset katsovat vastavaloon.


Siispä hei, suosittele minulle lempikirjaasi, sitä joka ravisteli, puhutteli, itketti tai nauratti 
ja joka oli pakko lukea yhdeltä istumalta.

2 kommenttia:

  1. Suosittelen aina samoja kirjoja, joten olen ehkä jo maininnut nämä aiemminkin:

    Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri tai/ja Irlantilainen tyttö
    Muriel Barbery: Siilin eleganssi
    Alice Munro: Liian paljon onnea & kaikki muutkin...
    Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa
    Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
    Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon
    Claudie Gallay: Tyrskyt
    Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
    Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

    Ihan kaikkia en lukenut yhdeltä istumalta, esim Sisareni, rakkaani on 700 sivua pitkä, joten se tuntui hitusen mahdottomalta, mutta luin senkin parissa päivässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, Susan Fletcheriltä aloitin juuri "Meriharakat", kun muistelin, että se oli nimenomaan SE Fletcher, jota suosittelit! Siitäkin toki olen tykännyt, ja seuraavaksi pinossa odottaa työkaverin suosittelema Hislopin "Saari".

      Mutta kiitos listasta! Ainakin Alice Munro ja Kazuo Ishiguro menevät ehdottomasti luettavien-listalle.

      Poista