maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

"Fredrikaa alkoi taas ahdistaa. Huolestuneisuus tuntui yhtä järkkymättömältä kuin vuorovesien liikkeitä ohjaavat voimat.
     Neljäsataa ihmistä kymmenentuhannen metrin korkeudessa.
    Mies, joka oli määrä karkottaa Ruotsista ja joka piti itsepintaisesti salassa ainoaa tietoa, jonka avulla hän voisi pelastaa itsensä kiipelistä.
    Kapteeni, joka ohjasi lentokoneen miehistöä ja matkustajia kohti kuolemaa ja kieltäytyi kertomasta, minkä takia hän teki niin kuin teki.
   Salainen vankila, josta kukaan ei halunnut puhua.
   Joka taholla vallitseva täydellinen hiljaisuus häiritsi Fredrikaa hetki hetkeltä enemmän. Niin monia salaisuuksia, niin vähän aikaa ja niin paljon uhreja."


Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit (Paradisoffer, 2012)
WSOY, 447 sivua.


Näin älypuhelinaikana - kun ihmisten kärsivällisyys riittää aina vain lyhyisiin teksteihin kerrallaan ja aika tuntuu olevan niin kortilla, että liian pitkät Facebook-statuksetkin jäävät auttamatta lukematta - minulla on hyvä keino luokitella käteeni nappaamani kirjat jo heti kirjastossa mielenkiintoisiin ja ei-mielenkiintoisiin: jos kirja takakansiteksti saa minut miettimään jotain muuta, saa koko kirja myös jäädä kirjastoon. Kristina Ohlssonin kohdalla tein kuitenkin poikkeuksen. Vaikken oikeasti jaksanut lukea kirjan takakansitekstiä loppuun asti, päätyi Paratiisiuhrit silti minun lomani lukulistalle, ihan vaan tutun kirjailijan takia.

Ensimmäiset kymmenen sivua tökkikin; lentokonekaappaus ja kansainvälinen terrorismi vaan tuntuivat dekkarin aiheina jo niin nähdyiltä - ja eivät lainkaan minua kiinnostavilta. Noin parinkymmenen sivun kohdalla kirjan etukannesta löytyvä nimi alkoi kuitenkin painaa entistä enemmän, ja huomasin kantavani kirjaa laukussani siltä varalta, että puistossa tai metrossa olisi aikaa lukea edes sivu tai pari. Muutaman vähäunisen yön jälkeen Paratiisiuhrit oli luettu. Lentokonekaappaus ja kansainvälinen terrorismi dekkarin aiheina, yes please!

Paratiisiuhreissa Ohlsson jatkaa edellisistä kolmesta kirjasta tuttujen kriminologi Fredrika Bergmanin ja rikospoliisi Alex Rechtin kanssa. Varjelijoiden tapahtumista on kulunut pari vuotta, ja Fredrika on ehtinyt siirtyä töihin oikeusministeriöön. Nyt pommiuhkaustapaus tuo kaksikon kuitenkin jälleen yhteen. Lisää on kuitenkin luvassa. Tukholman Arlandasta kohti New Yorkia lähteneestä lennosta numero 573 tulee kaikkea muuta kuin rutiinilento, kun heti nousun jälkeen koneen matkustamosta löytyy uhkaus: viestin mukaan koneessa on pommi, joka räjähtää, ellei Ruotsi peru algerialaissyntyisen terroriepäillyn karkotuspäätöstä ja Yhdysvallat sulje Tennyson Cottagea, pahamaineista, salaista vankilaa Afganistanissa. Lentokoneen tankissa on bensaa 13 tunniksi. Siinä ajassa Fredrika Bergmanin, Alex Rechtin sekä turvallisuuspoliisin terrorismin vastaisen yksikön johtajan Eden Lundellin on selvitettävä, kuka uhkauksen takana on, tai kaikki koneen kyydissä olevat neljäsataa ihmistä kuolevat, tavalla tai toisella.

Vaikka Paratiisiuhreissa on paljon viittauksia syyskuun yhdennentoista tapahtumiin, tuo se minulle kuitenkin kylmiä väreitä erityisesti Germanwings-yhtäläisyyksiensä takia.

Paratiisiuhrit ei missään nimessä ole parasta Ohlssonia. Silti se on aivan loistava trilleri. Taitavalla kirjoittajalla, kuten Ohlssonilla, on nimittäin kyky tehdä aiheesta kuin aiheesta kiinnostavaa: enpä itsekään olisi uskonut suorastaan ahmivani kirjaa, joka käsittelee terrorismia ja terroristiorganisaatiota.

2 kommenttia:

  1. Pitiköhän se tämäkin varata kirjastosta... Edellisen luin hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkäsit edellisestä, niin varmasti sitten myös tästä - vaikkakin aiheeltaan tämä onkin tosi erilainen muihin Ohlssoneihin verrattuna.

      Poista