maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ystävyydestä, hyvästä pizzasta ja vähän Tampereestakin.


Olen joskus varmaan maininnutkin, että meillä on opiskeluajoilta jäänyt kuuden naisen porukka, jonka kanssa kokoonnumme yhteen kerran-pari vuodessa. Vajaassa kymmenessä vuodessa Raatikellarin euron illat, proseminaariryhmät ja yliopiston C-rakennuksen kahvilassa istuskelu ovat vaihtuneet taloprojekteihin, perhefarmareihin ja työkiireisiin, joten ihan helppoa koko porukalla kokoontuminen ei enää olekaan. Tällä kertaa yhtälöä vaikeuttivat yksi ärhäkkä flunssa sekä yhdet festarit, mutta lopulta onnistuttiin saamaan  viikonlopuksi Tampereelle neljä kuudesta. Aika hyvin sekin. 

Se, että kahdestaviidestä on jo jokunen vuosi, näkyy ainakin siinä, että varsinaisen kreisibailauksen sijaan meidän tyttöjen viikonloppuihimme kuuluu nykyään pääasiassa hyvä ruoka, pitkät keskustelut sekä rauhassa istuskelu, ja on aina plussaa, jos siinä samalla pääsee vielä nukkumaan hyvin hotellin lakanoihin. Tällä kertaa suunnattiinkin Tampereelle erityisesti siksi, ettei kenenkään tarvinnut toimia emäntänä ja että ihan jokainen pääsi vähän irrottautumaan kotiympyröistä. Iltaa istuttiin pizza & bar Sitkossa ja reilun vuorokauden aikana juteltiin muun muassa huonosti nukutuista öistä, miehistä tekemässä kotitöitä, lapsiluvusta ja onnellisuudesta, allergiatesteistä, kiinnostavista Netflix-sarjoista ja yhdeksänkymmentäluvun farkkutakkimuodista. Seuraavana aamuna aamupala oli hotellilla vielä katettu valmiiksi.

Koska usein kipuilen kovasti pätkätöitä ja hankkimani tutkinto on tuntunut lukemattomat kerrat turhalta, ovat tällaiset viikonloput erityisen tärkeitä. On nimittäin aina mukava muistaa ihan konkreettisestikin, että tärkeintä, mitä viiden vuoden yliopistoajasta jäi käteen, eivät ole maisterin paperit, vaan joukko naisia, joiden kanssa voi vielä vuosienkin jälkeen jakaa hotellihuoneen, polttarit, ristiäiset, suurimmat murheet, häät ja paketillisen myslipatukoitakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti