perjantai 21. elokuuta 2015

Lastenhuoneen säilytysratkaisuista sekä hieman lelufilosofiaa.



Silloin kun poika R oli vielä ihan pieni, päätimme, että meistä - jo ihan omistamamme vajaan kuudenkymmenen neliön takia - ei ikinä tule perhettä, joka hitaasti hautautuu jättimäisen leluvuoren alle. No, sen jälkeen olemme juhlineet neljät synttärit ja viettäneet neljästi joulua - ja huomanneet, että hyvistä aikeista huolimatta meiltäkin on alkanut löytyä niitä soivia monivärisiä muovihärpäkkeitä, joista halusimme pysyä erossa. 

Toisaalta olemme selvinneet melko hyvin: kaveripiirissämme sijoitumme varmasti hyvään keskikastiin, jos vertaillaan lelujen määrää. Olemme nykyään kaukana perheistä, joissa lasten lelut mahtuvat kahteen siistiin, olohuoneen nurkassa olevaan laatikkoon, mutta toisaalta vielä pitkän matkan päästä myös niistä, joiden lastenhuoneessa tuntee itsekin saapuneensa Disneylandiin. Neljävuotiaan lelut mahtuvat ja yleensä pysyvätkin omassa huoneessa, eikä olohuoneessa kävellessään tarvitse raivata tietään legomeren läpi. Ja vain pienen osan leluista olemme hankkineet itse.

Toisaalta kohtuudessa tasapainottelu on välillä vaikeaa. Entisenä lama-ajan lapsena haluaisin usein ostaa pojalleni kaiken sen, mitä itse en aikoinani saanut, ja usein mietin, miksi silti aina laitan nelivuotiaan palauttamaan takaisin hyllyyn sen kauppareissulla ostoskärryihin ilmestyneen lego-paketin, johon minulla kuitenkin on varaa. Silti kerrat, joina neljän vuoden aikana ruokakaupassa hihnalle on päätynyt myös lelu, voi laskea yhden käden sormilla. Materian haalimisen sijaan haluan opettaa poikaani arvostamaan enemmän kokemuksia: esimerkiksi leikkipuistossa käyntiä ja kavereiden tapaamista uudella junaradalla rakentelun sijaan. Lisäksi haluan myös opettaa, ettei kaikkea voi saada edes niinä päivinä, joina kiukkuisena heittäydytään leluhyllyn eteen. Viime aikoina suuri tavaramäärä niin lastenhuoneessa kuin muuallakin kotona on alkanut ahdistaa entistä enemmän: sitä mukaan, kun esimerkiksi blogit jokasyksyiseen tapaansa täyttyvät sisustusuutuuksista ja lastenvaatemallistojen dropeista, tekee itse jonkinasteisena vastareaktiona mieli kuluttaa entistä vähemmän.

Hyvänä sääntönä lelumäärän rajoittamisessa meillä on pidetty sitä, että leluja saa olla sen verran, kuin niille on säilytyspaikkojakin: siis ensin tila, sitten vasta lelut. Pikkulegojen vähitellen rantautuessa lastenhuoneeseen päädyimme kuitenkin hankkimaan legoille säilytyslaatikoiksi limenväriset Dublo-palikat. Pikaisella googlettelulla selvisi, että säilytyslaatikkoja olisi saatavilla melkein kaikissa väreissä, mutta koska meiltä löytyy lastenhuoneesta jo muutenkin limeä, tuntui se parhaalta vaihtoehdolta. Harvoin on samasta säilytysratkaisusta olleet yhtä innoissaan sekä äiti että poika.



Pehmolelujen säilytykseen meillä olisi muuten hankintalistalla vielä musta metallikori. 
Osaakohan joku vinkata, mistä sellaisen löytäisi?

2 kommenttia:

  1. Esikoinen on vasta mahassa, mutta tuleva tavaramäärä hirvittää jo etukäteen, sekä tarpeellinen tavara että ne muovihirvitykset joita lastenkutsuilla näkee kuorittavan paketeista. Joko täytyy alkaa ennaltaehkäistä isovanhempien lahjanostamishimoa?

    Mainio blogi, luen sitä parhaillaan lopusta alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnea tulevasta pikkuisesta <3! Ja varoituksen sana: niin se tavaramäärä vaan yllättäen räjähtää käsiin ;)... Me ollaan viime vuosina annettu isovanhemmille aika tarkat ohjeet, kuinka monta pakettia vaikka jouluna saa ostaa, ja synttärilahjaksi toivotaan usein jotain hyödyllistä kuten vaatteita. Lapsesta kuitenkin huomaa, että kymmenien ihankivojen lahjojen sijaan on parempi antaa yksi mietitty: viime jouluna kaikki muut paketit esimerkiksi unohtuivat, kun yhdestä kääröstä paljastui Oktonautti-alus...

      Kiitos ihanasta palautteestasi, you made my (lousy) day! Ja hei, tervetuloa mukaan :).

      Poista