lauantai 29. elokuuta 2015

Operaatio Kesäkurpitsa eli kuinka taltuttaa nelivuotiaan kasviskammo.



Sen jälkeen kun viime marraskuussa kirjoitin perheemme kasviskammoisesta leikki-ikäisestä, sain useamman viestin ja kommentin perheiltä, joissa pohditaan ihan samoja ruoka-asioita. 

Ja vaikka muuta toivoinkin, minulla ei ollut antaa yhden yhtä hyvää neuvoa siihen, miten taaperon saa olemaan pelkäämättä kasviksia.

Meillä taistellaan nimittäin edelleen samojen asioiden kanssa. Nelivuotias, joka on matkustellut paljon, syönyt ulkona varmasti useamman sata kertaa ja mainitsee lempiruokaa kysyttäessä aina makaronin lisäksi myös sushin, saa edelleen alahuulensa väpättämään kuullessaan sanan kasvisruoka ja suhtautuu epäillen poikkeuksetta jokaiseen kasvikseen tai vihannekseen, oli niitä sitten syöty ennenkin tai ei. Toki ymmärrän, ettei kaikesta voi pitää - eikä missään nimessä tarvitsekaan - mutta tästä kummasta automaattisesta kasviskammosta haluaisin silti eroon, ihan jo siitä syytä, että koko perhe voisi jatkossakin syödä yhtä ja samaa ruokaa ja saada siitä vatsansa täyteen.

Jonkinlaista kompromissia olemme sentään lähestyneet. Yhä edelleen meillä tarjoillaan kaikkea väliltä marokkolainen kanakastike ja perinteinen karjalanpaisti, syödään sekä puolieineksiä että alusta asti itse kokattua ratatouillea ja aterian lisukkeeksi pilkotaan salaatti tai valmistetaan nopea raaste ja yhä edelleen kaikkea ruokaa maistetaan eikä tarjolla ole kasvisruokapäivinäkään mitään vaihtoehto B:tä. Mutta myös kokki on löysännyt hattuaan: edes niinä päivinä, joina olen haudutellut kasvispataa kaksi tuntia, en enää saa superäitipisteitä kasvattavia keittiökilareita, jos perheen nelivuotiaan lautanen näyttää ruokailun loputtua käytännössä samalta kuin sen alkaessa. Ehkä osin siitä johtuen poika R on viime aikoina syönyt pizzaa ilman, että jokainen herkkusieni on ensin nypitty siitä pois ja maistanut sekä tofua että sitä Akilleen kantapäätä, kesäkurpitsaa.

Päiväkodin ilmoitustaululta löysin myös muutaman muun vinkin, jolla lasta voi totuttaa uusiin ruokiin ja ruokailutapoihin. Kokeilemisen arvoisia ovat varmasti ainakin seuraavat - myös meille:



1. Ruoka-ajoista ja -rajoista on pelisäännöt. Perhe syö säännöllisinä ruoka-aikoina ja ruokailutilanne on rauhallinen ja mukava yhteinen hetki.

2. Ruoka-ajan lähestymisestä ilmoitetaan ajoissa. Televisio suljetaan ruuan ajaksi.

3. Lapsi saa ottaa ruokaa itse ja osallistua taitojensa mukaan myös ruuan laittoon esimerkiksi hämmentämällä, sekoittamalla tai pilkkomalla.

4. Tehdään maistamissopimus. Uusia ruokalajeja tarjotaan toistuvasti tutustuttavaksi.

5. Lasta kiitetään ja kannustetaan. Lautasta ei ole pakko syödä tyhjäksi ja vaikka ei maistuisikaan, lapsi saa silti olla mukana perheen ruokahetkessä.

6. Ruokia, joiden syömiseen halutaan kannustaa, tarjotaan mukavissa tilanteissa. Kasviksia voi esimerkiksi pilkkoa esille vapaasti napsittaviksi (toimii muuten oikeasti!). Joskus tehdään arjestakin juhlaa kattauksilla ja lempiruuilla

7. Herkkuja ei käytetä syömisen palkkioina.



Mitä kuuluu muiden lapsiperheiden keittiöihin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti