sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Blogi-identiteettikriisistä ja vähän somestakin.


Niin kuin muutaman kerran täällä on lähiaikoina tullut mainittua, viime viikkojen aikana olen ajautunut aikamoiseen blogi-identiteettikriisiin. Siksi läppärin sijaan olen entistä useammin käyttänyt iltani joko Netflixin tai hyvän kirjan parissa. Pakko myöntää, että välillä blogi on tuntunut enemmänkin pakkopullalta eikä kirjoittamiseen ole juuri löytynyt intoa.

Ehkä suurin ongelmani blogin suhteen oli heti alusta alkaen oikeaan kategoriaan solahtaminen. En ole puhtaasti äitiysblogi, sillä lastenvaateövereitä ja synnytyskertomuksia minun blogistani on ollut turha etsiä. Toisaalta tyylipuhtaaksi kirjallisuusblogiksikaan minusta ei ole: kun yhdistää perheen, kokopäivätyön, pyykin pesemisen, ystävien tapaamisen ja automarketreissut, ei lukemiselle jäävä aika mitenkään mahdollistaisi pelkän kirjallisuusblogin pitämistä. Kaiken kattavaa lifestyle-määritelmääkin olen jotenkin karsastanut; meidän elämä kun on ihan niitä tavallisia makaronilaatikkomaanantaita ja tv-iltoja, joista enemmän kuin usein puuttuu se tyyli, jota muut genren blogit taidokkaissa kuvissaan hehkuvat. Idea siitä, että kirjoitan vähän kaikesta, mikä kiinnostaa, ei sekään ehkä loppujen lopuksi ole ollut se kaikista paras: kun kiinnostuksen kohteet vaihtelevat perhe-elämän kiemuroista matkustamisen kautta ruuanlaittoon, kirjoihin ja työelämään, on lopputulos todellinen sekametelisoppa.

Viime aikoina on tuntunut entistä enemmän, että kirjoitan usein vääristä asioista väärille ihmisille. Kirjapostaukset eivät kiinnosta perheblogien lukijoita, ja jutut perhe-elämästä taas eivät välttämättä juuri kosketa niitä, jotka etsivät uusia lukuvinkkejä. Eniten kommentteja tuntuvat keräävän lyhyet, lähinnä pelkistä kuvista koostuvat postaukset uudesta keittiön lampusta tai ostamastani potkupyörästä, kun taas jutut, joihin oikeasti olen panostanut ja joiden kirjoittaminen on tuntunut ihan pakolta, jäävät usein kokonaan kommenteitta.

Instagramin ja Snapchatin myötä somemaailma on siirtynyt taas yhden askelen hektisempään suuntaan: pitkien, pohdiskelevien postausten sijaan haetaan nopeita viestejä ja yksittäisiä kuvia, jotka voi selata läpi ilman sen kummempaa keskittymistä vaikka lapsen iltatoimien lomassa. Vaikken itse ole rekisteröitynyt kumpaankaan hittipalvelimeen, huomaan saman levottomuuden myös omassa nettiminässäni. Jos kaverin statuspäivitys Facebookissa on niin pitkä, että se loppuu sanoihin "lue lisää", jää koko viesti usein lukematta - kun nyt en ehdi. Kiinnostavista artikkeleista jaksan netissä monesti lukea vain otsikon ja pari ensimmäistä kappaletta, vaikka muuten saatankin hotkaista perinteisen romaanin parissa päivässä. Netissä minäkin, ja varmasti niin moni muukin, olen ihan samanlainen kuin ne opettamani yläkoululaiset, jotka eivät millään jaksa lukea loppuun novellia, joka "jatkuu vielä tuolle toisellekin sivulle...".

Vaikka uudet sovellukset eivät ainakaan minulla ole laskeneet lukijamääriä, näkyy niiden ilmestyminen minun blogissani toisella tavalla: mitä pidempi ja painavampaa asiaa postaukseni on, sitä varmemmin sitä ei jakseta lukea loppuun asti. Vaikka jokaisen postauksen kyllä aina näkee monta sataa yksittäistä lukijaa, keräävät kommentteja nykyään ainoastaan tekstit, joissa on enemmän kuvia kuin kirjaimia ja enemmän pintaa kuin syvyyttä. Lukijoiden siirtyessä tykkäämään Instagramin puolelle on monessa muussakin blogissa viime aikoina pohdittu hiljaisia kommenttibokseja.

Sillä osaammehan me suomalaiset kommentoida: samaan aikaan useampikin sanomalehti on joutunut sulkemaan kommentointimahdollisuutensa, koska ne, jotka vielä jaksavat tykkäysten sijaan kirjoittaa, eivät osaa tehdä sitä asiallisesti.

Pitkään mietin, voiko tällaista postausta edes kirjoittaa saati julkaista ja että ammunko tällä vaan itseäni jalkaan. Koska lukijoitahan minulla edelleen on, mikä on sekin jo aika mahtava juttu: jokaisesta kilkkauksesta olen iloinen. Että pitäisikö kuitenkin vaan kirjoittaa enemmän niistä lastenvaatehankinnoista ja uusista lampuista, joista ihmiset haluavat lukea. Hyvän mielen blogihan tämäkin loppujenlopuksi on, vaikka täällä eletäänkin ihan tavallista arkea.

Mutta kyllähän se harmittaa. Pidemmän postauksen kirjoitettuani haluaisin nimittäin nimenomaan vastakaikua. En peukkuja tai tykkäyksiä, en välttämättä edes "ihania kuvia" -tyylisiä kommentteja vaan aitoa keskustelua ja pohdintaa, kokemusten vaihtoa ja puolesta ja vastaan -argumentointia esimerkiksi lapsen kanssa kaupunkimatkailusta, hyvistä tv-sarjoista, lapsen temperamentin muotoutumisesta, ruokahävikistä tai joukkoliikenteen turvallisuudesta. Ei välttämättä edes keskustelua mistään suuresta maailmanpoliittisesta kysymyksestä, mutta kuitenkin muustakin kuin siitä uudesta lampusta. Kaiken tämän puuttuessa tuntuu, että juttelen nykyään Bloggerissa ihan yksikseni samalla, kun muut peukuttavat toistensa kuvia Instagramissa.


Vai mitä mieltä olette? 
Jaksaako kukaan enää lukea muutamaa kappaletta pidempiä tekstejä?
Vai olenko minä ymmärtänyt Instagramin ja Snapchatin alun perinkin ihan väärin ja olisiko minunkin parasta jo siirtyä 2010-luvulle eli kuviin ja nopeisiin viesteihin pidempien tekstien sijaan?


20 kommenttia:

  1. Luen blogiasi säännöllisesti ja aina tekstit loppuun asti. Olen vain laiska kommentoimaan mitään, varsinkin kun iPadillä näpyttely on niin vaikeata. Mielestäni blogissasi parasta on juuri se, että asioita voi olla laidasta laitaan, minua kiinnostaa ihan tavalliset makaronilaatikkomaanantaitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa kiva kuulla! Tuntuisi aika vaikealta edes kirjoittaa pelkästään yhdestä aiheesta, kun niin moni juttu kiinnostaa ja pyörii mielessä - ja toisaalta mistään asiasta ei ole niin paljoa sanottavaa, että se riittäisi täyttämään koko blogia ;).

      Poista
  2. Lisäksi muistan toisen asian miksi en kommentoi blogiasi, en ole osannut käyttää tuota recaptchaa iPadilla, nyt hoksasin miten se toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään olisi osannut, ei sen puoleen ;).

      Poista
  3. Kyllähän mediassa nykyään enemmän silmäillään kuin syvennytään. Itsekin teen sitä. Toisaalta tarjonta on niin valtava, ettei sieltä voi poimia kuin kiinnostavimmat ja siltikään aika ei riitä edes kaikkeen siihen, mikä oikeasti kiinnostaa. Ja kommentointikin vie aikaa. Jos ei teksti heti sytytä jotain kipinää ja saa kirjoittamaan kommenttia, ei sitä kommenttia tule kirjoitettua ollenkaan.

    Mutta toisaalta uskon tai ainakin toivon, että pidemmätkin jutut kiinnostavat. Minun blogissani kun suurin osa on pidempiä tekstejä. Toisaalta taas aika tyylipuhtaana kirjablogina se ei varmaan ole kenellekään yllätys. Kommentteja tuntuu tulevan melko tasaisesti. Joskus vähemmän, joskus enemmän, mutta keskimääräisesti melko saman verran kuitenkin.

    Luen paljon blogeja, jotka eivät ole ns. tyylipuhtaita. Niissä on oma juttunsa, joka on herättänyt kiinnostuksen. Mutta totta se on, että niissä sivuuttaa jutut, jotka eivät välttämättä kiinnosta yhtä paljon kuin toiset jutut. En näe sitä lukijana ongelmana, mutta ymmärrän, että blogin pitäjää voi harmittaa, jos omasta mielestä hyvät jutut jäävät kommenteitta kun joku hätäisesti suhaistu kuvakollaasi kerää kommentteja. TOISAALTA myös ns. tyylipuhtaasta blogista poimii kiinnostavimmat. Kirjablogeista esimerkiksi luen arviot kirjoista, jotka kiinnostavat. Muut saatan ohittaa.

    En nyt tiedä saatko tästä kommentistani mitään irti, mutta tällaisia juttuja itse olen pyöritellyt päässäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ehkä vähän vanhanaikainen siinä mielessä, että suosikkiblogeistani luen aina ihan jokaisen postauksen alusta loppuun, koskettipa aihe sitten erityisesti minua tai ei. Toisaalta kyllä seuraankin lopulta aktiivisesti vaan alle kymmentä blogia, eli tämä onnistuu aika helposti. Jotenkin netissäkin haluan satsata mieluummin määrään kuin laatuun enkä edes yritä pysyä kärryillä kymmenistä blogeista. Tuntuu hurjalta, kun joidenkin lukulistalta löytyy blogeja rivikaupalla - apua, miten ehtii?

      Tekstin kiinnostavuutta on tosiaan mahdotonta arvioida etukäteen: ainakin minulla eniten kommentteja ovat keränneet nimenomaan nuo nopeat kuvakollaasit. Toisaalta siksi tuntuukin erityisen kivalta, kun johonkin kirjapostaukseen kommentoi useampi eri lukija.

      Poista
    2. Minullakin on muutama sellainen lemppari, joista luen lähes jokaisen postauksen. Ja sitten on monta sellaista, joista luen vain ne kiinnostavimmat.

      Kirjablogeja seuraan niin montaa, etten pysy edes perässä enää itse. Syy on kuitenkin se, että monet ovat kiinnostavia ja toisaalta kirjabloggaus on aika yhteisöllistä, useampi kirjabloggaaja on tuttuni ja vielä useamman tiedän tai olen nähnyt jossain. On vähän sellainen velvollisuuskin seurata, vaikka oikeasti seuraan vain niitä, jotka kiinnostavat. (Surku tai onni, että moni kirjablogikin elää vain hetken, joten pääasiassa eniten tulee luettua tuttujen ja pitkään blogia pitäneiden juttuja.)

      Mutta kiinnostava ja puhututtava aihe tämä!

      Poista
    3. Kirjablogeja tuleekin ehkä enemmän nimenomaan selailtua: katsottua nopeasti, mitä bloggaaja on kirjasta pitänyt, lukea arviot itselle tutuista kirjoista ja samalla etsiä uusia lukuvinkkejä. Siksi tykkäänkin erityisesti mielikirjapostauksista, lukuvinkkilistoista tai vaikka sinun uudesta Lempikirjani-sarjasta.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muuten luen jokaikisen tekstin ja aina loppuun asti. Oon vaan vähän laiska kommentoimaan, kun tuntuu jotenkin turhalta laittaa vaan se "ihania kuvia" kommentti.

      Edit. Ja sit vielä sählään aina näitten kommenttieni kanssa (poistin vahingossa aiemman kommenttini :D)

      Poista
    2. Kiva kuulla, että joku jaksaa lukea jutut ihan loppuun asti :)! Ja monesti on tosiaan niin, että kommentointi jää, jos ei heti saa kielenpäälle jotain tosi "isoa" sanottavaa.

      Poista
  5. Löysin blogisi jokin aika sitten sattumalta. Reissulukemista miettiessäni mieleeni tulivat blogissasi silmiin osuneet kirja-arvostelut. Niiden perusteella päädyinkin lukemaan Susan Fletcherin Irlantilaisen tytön. Tykkäsin siitä muuten kovin! Osaat tiivistää kirjan juonen sopivasti ja arvostelut ovat muutenkin selkeitä. Itsekin tykkään paljon lukea, mutta arvostelujen tekeminen ei silti oikein ole tuntunut luonnistuvan. Ehkä tulen uudestaan hakemaan blogistasi lukuvinkkejä, kun olen taas vailla jotakin luettavaa! Iloa syksyysi ja tsemppiä blogi-identiteettikriisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla ja tervetuloa mukaan :)! Ja ihan huippua kuulla, että joku on löytänyt itselleen kirja-arvostelujeni kautta luettavaa ja vielä tykännyt - juuri tuota olen toivonutkin. Hyvistä kirjoista kirjoittaminen on melko helppoa, mutta huonoista taas ei - puhumattakaan siitä, että kirja on ihan mitäänsanomaton ja siitä "pitäisi" kuitenkin saada jotain paperille.

      Kivaa syksyä myös sinne :)!

      Poista
  6. Oon lukenu blogiasi jo jonkin aikaa ja tykännyt kaikenlaisista aiheista ja pitkätkin jaksan lukea ongelmitta loppuun. Saman alan ihminen olen ja lapsellinen, joten osuu ja uppoaa. Toki näkökulmani on pohjoinen ja maalainen ☺ älä ihmeessä lopeta pitempiä pohdintoja! Vinkkinä nyt pikaisesti suosittelen netflixistä The Fall - nimistä sarjaa! Ehkä kommetointi on jäänyt sen takia, että ajattelee, ettei siihen ole aikaa vaan haluaa vaan lukea ja käyttää ajan siis siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska kuulla, että ruudun takaa löytyy muitakin opeja :)! Ja aika maalaisia kai täälläkin pohjimmiltaan ollaan, vaikka toki keskustan tuntumassa nykyään asutaankin ;).

      Tuota The Fallia on muuten suositellut muutama muukin tuttu, joten pitänee perehtyä siihen sitten, kun The Killingin viimeinen kausi on saatu loppuun.

      Poista
  7. Tämä on ainut blogi, jota luen. Tähän näen kaksi syytä: tätä on tullut luettua alusta asti ja tämä on monipuolinen kauniine kuvineen. Kirja-arvosteluja tunnustan lukeneeni kaksi loppuun asti, mutta ei kait se bloggaajan vika ole, jos kirjamaku ei osu yksiin. :) Vielä kun muistaisi, mikä se toinen oli, sen kirjan voisin haluta lukeakin...
    Keskustella en osaa, siksi kommentoimattomuus. Eikä mielestäni aikaisemmin ollut mahdollista kommentoida ilman kirjautumista mihinkään palveluun? Tai ehkä en vain osannut.

    -Pinja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa, onpa aika hienoa olla jonkun - muunkin kuin oman äitin ;) - lukulistan ainoa blogi! Ja toki kirja-arvostelut ei kaikkiin iske, mutta ne voikin sitten skipata tai valita niistä ne kiinnostavat.

      Anonyymina on kyllä pystynyt kommentoimaan ennenkin, mutta tokihan tämä Blogger aina yrittää ehdottaa profiilia, minkä kautta kirjoittaa.

      Hyvinhän tämä keskustelukin sujuu ;). Kivaa syksyä!

      Poista
  8. Hei! Pidän blogistasi juuri sen kokonaisuuden vuoksi. Luen kaikki postaukset, mutta olen tosi huono kommentoimaan. Minua kiinnostavat niin työhösi liittyvät tekstit, perhe-elämään ja kotiin liittyvät asiat kuin myös kaikki nuoruuteni kotikaupunkiin liittyvät yksityiskohdatkin. ( Mistä muuten blogisi nimi tulee?) Lukuvinkkejäkin ole saanut, vaikka luen paljon muutenkin. Ihan täydellinen kattaus minulle siis! Ja upeat, rouheat kuvat kruunaavat kaiken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja samalla alalla siis minäkin. :) Sama

      Poista
    2. Onpa kiva, kun meidän maut menevät näin hyvin yksiin: täälläkin kun elämä pyörii pitkälti työn, perheen, lapsen, kodin, kirjojen ja vapaa-ajan ympärillä. Ja hauska huomata, että teitä opeja löytyy ruudun toiselta puolelta enemmänkin :). Joskus tuntuu, että työstä olisi kiva kirjoittaa enemmänkin, mutta vautiolovelvollisuuksien takia tuntuu, ettei kaikkiin aiheisiin voi ihan joka näkökulmasta pureutua.

      Blogin nimi tulee itse asiassa kymmenen vuoden takaa, jolloin kirjoittelin kaupunkiin vasta muuttaneena Jyväskylästä tekstejä otsikolla "Tässä kaupungissa tuulee aina". Ja tänne sitten lopulta jämähdettiin!

      Poista