keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kävele naiselle ammatti.


Kuten olen täällä blogissakin jo aiemmin kertonut, koen itselleni jollain tapaa todella tärkeäksi osallistua edes vähän kehitysyhteistyöhön sekä naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen. Minulle osallistuminen ei ehkä tarkoita aktiivista järjestötoimintaa, kalliita projekteja tai lentolehtisten jakamista vaan enemmänkin valintoja ja asioita, jotka sopivat minun välillä kiireiseenkin arkeen ja epäsäännöllisille palkkatuloille. Juttuja, joiden jälkeen huomaa, kuinka lopulta itselle pieni asia onkin toiselle iso. Jotenkin osallistuminen, pienikin, tuntuu erityisen tärkeältä nyt, kun puoli Suomea tuntuu olevan valmis kääntämään selkänsä kehitysyhteistyölle ja nostamaan laukkunsa vieressään olevalle tyhjälle penkille ulkomaalaistaustaisen matkustajan noustessa bussiin.

Kahdeksan vuotta sitten minusta tuli World Visionin kummi. Siitä lähtien olen tukenut ensin pienen kolumbialaistytön Steffanian ja myöhemmin perulaisen intiaanityttö Yaniran koulunkäyntiä. Yaniran koulunkäynnin mahdollistaminen sekä samalla koko paikallisen kyläyhteisön tukeminen maksaa minulle kuussa kaksikymmentäviisi euroa. Vaikka kirjoittelen kummitytölleni silloin tällöin kortteja ja kirjeitä ja lähetän esimerkiksi koulutarvikkeita, en koe tekeväni kummina paljonkaan: kuukausittaisen hyväntekeväisyyssumman saan kokoon jättämällä yhden Hennesin neulepaidan kauppaan.

Naistenpäivänä kirjoitin YK:n naisjärjestö UN Womenista. Kansainvälisen naistenpäivän juhlimisen sijaan järjestö kampanjoi tällöin kukkarahojen sijoittamiseksi hyväntekeväisyyteen. Vuoden teema oli naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ, sillä edelleen joka kolmas maailman naisista joutuu elämänsä aikana väkivallan kohteeksi. Kymmenen euron sijoitus tarkoitti minulle kahden työpaikkalounassalaatin tekemistä kotona sen sijaan, että olisin hemmotellut itseäni ja valinnut salaattini lähikaupan tuoretiskiltä. 

Tällä viikolla kirjoitan Naisten Pankista ja ensi viikolla lähden lenkille.

Uskokaa tai älkää, Naisten Pankki on alun perin suomalainen keksintö, jonka rahastoa hallinnoi Kirkon Ulkomaanapu. Projekti kerää varoja tukemaan maailman hauraimmissa maissa elävien naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä. Naisten Pankin kohteena ovat juuri naiset nimenomaan siitä syystä, että kouluttamalla ja työllistämällä naisen kouluttaa ja työllistää samalla koko kylää. Tavoitteena on tukea kehitysmaiden naisten työtä köyhyyden voittamiseksi niin Afrikassa kuin muissakin maanosissa.

Jos järjestötoiminta tai suuret lahjoitukset tuntuvat vierailta, pääsee Naisten Pankin toimintaan mukaan myös nyt kuudetta kertaa järjestettävä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman kautta. Jyväskylässä hyväntekeväisyyteen pääsee osallistumalla kävelytapahtumaan lauantaina 13.9.2015 klo 12. Liikkeelle lähdetään Mäki-Matin perhepuistosta ja reitti kulkee Harjulla. Parin kilometrin mittaisen lenkin voi kulkea joko kävellen tai juosten ja halutessaan vaikka kahteen kertaan. Kilpailun sijaan ideana on kuitenkin osallistuminen ja mukaan voi ilmoittautua vaikka tästä. Minun maksamallani kolmenkymmenen euron osallistumismaksulla yksi kehitysmaan nainen saa itselleen ammatin ja mahdollisuuden parempaan elämään.

Kolmenkymmenen euron lahjoituksen saan kokoon esimerkiksi ostamalla pojalleni Vikingin välikausilenkkarien sijaan Warpin vuorelliset varsitennarit. Ne muuten sattuvat olemaan aika makeannäköiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti