lauantai 19. syyskuuta 2015

Meidän perheen lastenkirjasuosikit.


Viime perjantaina minua odotti iltapäivällä päiväkodissa lastentarhanopettaja, joka halusi kertoa päivän metsäretkestä. Kävi ilmi, että aamuisella metsäretkellä meidän nelivuotiaamme oli organisoinut koko porukalle tarinallisen leikin salakäytävineen ja luolineen sekä erilaisine hahmoineen. Erityisesti lastentarhanopettajaa ihmetyttivät tarinassa seikkailleet männiäiset ja maahiset sekä ylipäätään se, että kyseiset sanat ylipäätään kuuluvat nelivuotiaamme sanavarastoon. Oli pakko selventää: meillä luetaan tällä hetkellä iltasaduksi Ronja Ryövärintytärtä

(Toivottavasti päiväkodilla ollaan muuten yhtä ymmärtäväisiä Mauri Kunnaksen Aarresaarta kohtaan, sillä menneen viikon nelivuotias on hoilottanut kaduilla kirjasta oppimaansa merirosvolaulua "...viina ja piru oli ottanut muut, huh hah hei, ja rommia pullo...")

Heinäkuussa listasin teille lukuvinkkejä, mutta silloin keskityin pelkistään omiin suosikkeihini. Nyt ääneen pääsee myös poika R. Tässäpä siis muutamia lastenkirjasuosikkeja, joita meillä jaksetaan kuunnella ja lukea illasta toiseen.


1. Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio
Iki-ihana klassikko, joka upposi sekä lukijaan että kuulijaan. Jännittävä tarina vei mennessään, mutta nelivuotias muisti kuitenkin useampaan kertaan varmistaa, että "Käyhän tässä äiti varmasti hyvin?". Vaati välillä lukijalta sensurointia, mutta sopii muuten tämänkin ikäisille.


2. Mauri Kunnas: Aarresaari sekä muut vanhoista klassikkokirjoista tehdyt uudet versiot
Vauhdikas tarina yhdistettynä hienoihin kuviin uppoaa sekä äitiin että poikaan. Mukava lisä kirjoissa on Herra Hakkaraisen etsiminen joka kuvasta - mikä ei muuten aina ole helppoa aikuisellekaan!


3. Elina Karjalainen: Uppo-Nalle-kirjat
Ehkä enemmän perheen nelivuotiaan suosikki lähinnä Laulavan Lintukoiran pissikakka-lorujen takia. Jaksaa naurattaa pitkään (edelleen sitä meistä nuorempaa).


4. Peltori: Miinat ja Manut
Kestosuosikkeja viimeisen kolmen vuoden ajalta. Tavuviivoin kirjoitetut versiot tosin välillä vähän raskaita lukea. Ja miksi Manu on muuten aina se, joka ei tiedä, osaa tai muuten vaan mokaa? kyselee yksi sukupuolirooleihin kyllästynyt pojan äiti.


5. C. S. Lewis: Velho ja Leijona
Vaikka olemme poika R:n kanssa edenneet Narnia-sarjassa jo neljänteen osaan, on Velho ja Leijona silti minun suosikkini koko sarjasta ja toimii myös itsenäisenä satukirjana, ilman sarjan muita osia. Hurjimmissa taistelukohtauksissa vaatii lukijalta improvisointia, mutta muuten hyvä myös nelivuotiaalle, joka jaksoi jännittää kirjan loppuun saakka.


6. Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen -kirjat
Vähän uudempia suosikkeja, joihin itsekin tutustuin vasta viime vuonna. Erityinen plussa kirjojen kuvista, joista löytyy joka kerta jotain uutta ja makeaa.


7. Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär
Toinen meidän tämänhetkisistä Astrid Lidgren-suosikeista.


8. Disney: Autot
Selkeästi pelkästään nelivuotiaan suosikki, sillä tekstiltään nämä Disney-elokuvien kirjaversiot ovat todella heppoisia ja siksi aika puuduttavia lukea. Poika R:n tämänhetkinen suosikki Autot-sarjasta on Autojen maailma -tietokirja.


Löytyykö samoja suosikkeja? Entä onko muita, jotka lukevat lapsilleen omia lapsuuden lempikirjojaan?

6 kommenttia:

  1. Voi Uppis on niin rakas! Mulla on omia 80-luvulta säilyneitä Uppiksia ja nyt kerään loppusarjaa jotta voidaan kummitytön kanssa meillä lueskella. Runot on niiiin parhautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on lastenhuoneen kirjayllyssä nimenomaan niitä kahdeksankymmentä- ja yhdeksänkymmentälukujen Uppiksia! Myös Uppiksen runokirja löytyy, vaikken siitä itse ole ikinä oikein innostunut...

      Poista
  2. Moikka! Kivoja kirjoja olet listannut! Piti kommentoida tuota Miina ja Manu -kommenttiasi: esikoiseni on tyttö, ja minua taas aina ärsytti, että Miina tekee kaiken kiltisti ja oikein. Manu on paljon vapaampi ja hauskempi (vaikka sitten mokailemaan). :) Mutta ymmärrän myös sinun näkökulmasi! Oikeasti Miinat ja Manut ovat lievästi sanottuna ärsyttävän opettavaisia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, noinkin päin sen kyllä voi nähdä! Oikein innostuin, kun kirjastokassiin oli viime kerralla eksynyt "Miina ja Manu aarrejahdissa", jossa vihdoin Manu oli se, joka selvitti tilanteen ennen Miinaa. Way to go, Manu ;)!

      Poista
  3. Meidän nelivuotias ei ole kiinnostunut kuulemaan ääneen lukemista, ei niin millään. Isoveljellensä luettiin paljon, mutta pikkuveljeä ei tahdo saada pysymään istumaan edes pienen nalle puh-tarinan verran. Iltasatua pitää lähes häirintänä, kun ei saa rauhassa mennä nukkumaan.
    Huomaan kyllä puheestakin, että ei ole yhtä taitava kuin veljensä nelivuotiaana, mutta jokainen tavallaan ja aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, lapset on erilaisia! Ja varmaan parasta, ettei lukemista väkisin tuputakaan, ettei siitä tule minkäänsortin pakkopullaa, jota oppii myöhemmin inhoamaan; mieluummin keskittyy niihin juttuihin, mitkä juuri nyt kiinnostaa ja etsii sitten vaikka kiinnostavia tarinoita ja kirjoja - autokirjat, eläinkirjat, konekirjat - niiden piiristä, kun siltä tuntuu. Mutta se on kyllä totta, että lapsen kielellisestä kehityksestä näkee valitettavan aikaisin, kenelle luetaan paljon!

      Poista