lauantai 17. lokakuuta 2015

Kun lapsi harrastaa.


Minun harrastushaaveideni lisäksi meillä pohdittiin alkusyksystä myös perheen nelivuotiaan harrastuskuvioita. Viimevuotinen tenavajumppa tuntui jo vähän liian lapselliselta eikä aika maanantai-iltaisin viideltä oikein sekään sopinut meille - puhumattakaan siitä, että maanantaityöpäivän jälkeen olisin enää itse jaksanut konttailla energisenä mukana aikuisten ja lasten yhteisissä leikeissä. Toiveissa olikin löytää harrastus, jossa nelivuotias voisi purkaa energiaansa ja joka olisi suunnattu nyt nimenomaan lapsille. Harrastus, jota varten ei tarvitsisi ajaa toiselle puolelle kaupunkia mutta jonne ei toisaalta myöskään lähdettäisi äreinä puolijuoksulla siksi, että päiväkotipäivän ja harrastuksen välissä pitäisi ehtiä aina syödäkin.

Oli jännä huomata, miten laaja tämänkin kokoisen kaupungin harrastusvalikoima on, oli kyse sitten taaperosta tai teinistä. Lajivalikoiman lisäksi laaja oli myös harrastusten hintahaitari: täysin ilmaisten harrastusten lisäksi jo nelivuotiaalle oli tarjolla ajanvietettä, josta olisi saanut maksaa satoja euroja - siis jo ilman, että kustannuksiin laski tenavan kuljetuskulut tai mahdolliset tarvikkeet. Harrastusta etsiessämme pohdimme ja lopulta hylkäsimme kuitenkin nassikkapainin, jalkapallon, jääkiekon, salibandyn ja temppukerhon - kaikki varmasti ihan kivoja harrastuksia, mutta meille joko liian kaukana, huonoon aikaan, lisenssimaksuineen turhan kalliita tai edellyttivät nelivuotiaalta jo niin montaa harrastuskertaa viikossa, että se alkoi tuntua meistä humanisteista jo ammattiurheilulta. 

Lopulta päädyimme Jyväskylän kenttäurheilijoiden liikuntaleikkikouluun, joka oli kohtuuhintainen, meistä kävelymatkan päässä, sopivaan aikaan sekä edelleen pitkälti leikinomaista, vaikkei enää vaadikaan vanhemman osallistumista.

Meillä ei ole missään vaiheessa soinut kotona Hevisaurus tai Frööbelin palikat, vaan niitä paremmin poika R tuntee esimerkiksi Egotripin tai Sannin tuotannon. Perheen lempiruuista tulee luonnollisesti myös helposti lapsen lempiruokia ja jo nyt poika R leikkaa tomaatinviipaleista kannat kuten minäkin eikä minun tapaani voi juoda maitoa, jos se ei ole aivan kylmää - ja silloinkin sen täytyy olla rasvatonta. Myös iltasatukirjaksi valitsen ehkä liiankin usein sen oman lapsuusajan suosikkikirjani. Vaikka kovasti yritämmekin antaa nelivuotiaan tehdä omat valintansa niissä rajoissa, kun se tuon ikäiselle on mahdollista, tuntuu välillä vaikealta olla tuputtamatta lapselle omia suosikkejaan tai kiinnostuksen kohteitaan. Sillä vaikka poika R saikin itse osallistua harrastuksensa valintaan, ei hän päätynyt ehdottamaan suunnistusta tai tennistä - miksi olisikaan, eihän niitä lajeja meillä tai meidän lähipiirissä juuri seurata saati harrasteta. Sen sijaan poika R aloitti isin yleisurheiluinnostuksen jälkimainingeissa JKU:ssa ja on sen lisäksi käynyt aina maanantai-iltaisin kirjaston satutunneilla, äidinkielenopettajaäitinsä kanssa, kuinkas muutenkaan. Toki molemmista uusista jutuista nelivuotias on ollut myös itse aidosti innoissaan, onneksi. Silti poden välillä huonoa omaatuntoa siitä, että siirrän pojalleni omia mielipiteitäni ihan alitajuisestikin. Mutta onko nelivuotiaan edes mahdollista vielä löytää sitä omaa juttuaan, joka ei jollain tavalla heijastelisi perheen kiinnostuksen kohteita tai arvoja ylipäätään?

Piirtämisestä sitä rakastava poika R sentään innostui ihan itse - ja paljon. Tai niinhän minä luulin. Sillä kun tarkemmin mietin, niin kävinhän minäkin kuvataidekoulua koko ala-asteajan.

11 kommenttia:

  1. Se on jännä miten omat tavat periytyy jälkipolville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä - myös ne, mitä ei välttämättä haluaisi periytyvän!

      Poista
  2. Minä ajattelen, että aikuisten pitääkin johdatella lastaan - ja mikäpä sen luonnollisempaa olisi kuin omien intohimojensa suuntaan. Samoin ajatelen arvojen siirtämisen suhteen, myös maailmankatsomuksellisten. Sitten isompana lapsi osaa näitä vanhemmilta perimiään asioita pohdiskella itse ja päättää, mitä niistä ottaa ja mitä jättää.

    Hei, oletko siis äikänmaikkakin?

    M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä tuokin ja ainakin oman arvomaailman siirtämistä pidän itse tosi tärkeänä. Ehtiihän sitä tosiaan kapinoida ja päättää itse sitten teininäkin ;)...

      Olen koulutukseltani tosiaan sekä ruotsin ja englannin että äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja äikänmaikan töitä olen tehnyt vajaat kolme vuotta ennen kuin poika R syntyi.

      Poista
    2. Vau, oletpas ehtinyt opiskella! Onko enkun ja ruotsin opettaminen mieleisempää vai onko siitä vaan saanut helpommin töitä? Tai helpommin ja helpommin, mutta kuitenkin... Äikänmaikan paikkoja ei ainakaan ole liiemmin ollut Jyväskylässä auki. Olen seuraillut - sattuneesta syystä. ;)

      M.

      Poista
    3. No itse asiassa päädyin tällaiseen tutkintoon opiskelemalla kaikkea siitä, mistä olin kiinnostunut: siis vieraita kieliä, suomea, kirjallisuutta, pedagogiikkaa ja journalistiikkaakin. Työllistymisen kannaltahan tämä tutkinto on kuitenkin aikalailla ammatillinen itsemurha, sillä käytännöllisempää olisi, jos minulla olisi joko gradu ja syventävät opinnot vaikka suomen kielestä tai sitten äidinkielen pätevyyden sijaan pätevyys opettaa jotain kolmatta vierasta kieltä. Äikän paikkoja on tosiaan ollut aiki todella vähän, joten viime vuosina on ollut "helpompaa" työllistyä muilla kielillä. Vaikka vaikeahan tämä kaupungin työllisyystilanne meillä on, oli aineyhdistelmä sitten mikä tahansa - jos ei satu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

      Poista
  3. Heippa! Meillä oltiin loppukesästä samojen pohdintojen äärellä. Täällä haasteeksi osoittautui lajien suosio ja ryhmien nopea täyttyminen. Olisi melkein pitänyt olla alkukesästä jo skarppina, jotta oltaisiin päästy juuri siihen ryhmään mitä ensin yritimme tavoitella. Kuitenkin googlailun avulla löytyi tosi kiva tanssikoulu ja ryhmä Linalle. Harrastus on aika hintava, mutta toivon että hinnalla saadaan laadukasta opetusta ja opekin saa toivottavasti palkkaa.
    Itse tunnustan johdatelleeni Linan tanssiharrastuksen pariin, koska olen itse nauttinut tanssista koko nuoruuteni. Vielä en kuitenkaan tahtonut aloittaa hänellä omaa lajiani, koska 4-v. ei vielä saa siitä mitään irti (kilpatanssi). Nyt aloitettiin rennosti yleisestä tanssista ja jatketaan fiiliksen mukaan eri tanssityyleissä kun ikää karttuu. Toki muutkin harrastukset ovat tervetulleita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännää! Täällä ryhmissä kyllä oli tilaa - tai sitten me vaan ei oltu kiinnostuneita niistä kaikista suosituimmista lajeista.

      Itse asiassa mekin saatiin valita, aloitetaanko treenaaminen JKU:ssa yhden vai kahden kerran viikkovauhdilla. Kaksi treeniä viikossa taas olisi tarkoittanut jo jonkinlaista lajivalintaa, mihin ei mekään oltaisi vielä haluttu lähteä. Nyt homma pysyy vielä leikinomaisena ja poika saa myöhemmin päättää, miten jatketaan jos jatketaan.

      Poista
  4. Ipana kävi kaksi talvea toimintaterapeutin suosituksesta Jyvässeudun Paini-ässiäen Nassikkapainissa ja painikoulussa. Suosittelen lämpimästi, mikäli joku lukija paikalle pääsee Kuokkalan Graniittiin tiistaisin klo 17.15-18.00. :) Tilaa on ollut eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Aikaisemmin on maksanut n. 50-60€/lukukausi eikä maksun kanssa varsinaisesti ole ollut kiire, rauhassa sai tutustua. Ohjaajana on pitkän linjan painiharrasta Emilia, joka siviiliammatiltaan on liikunnan ope. Harmittaa, että tänä syksynä hän ei tuonne enää halunnut, vaan koulun järjestämä sählykerho kiinnosti enemmän. Jäi viikoittainen kauppareissumahdollisuuskin siinä samalla. ;)

    -Pinja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa samassa painissa on meidän neljäveen kaverikin, joten tuota pohdittiin meilläkin jo ihan siitäkin syystä. Lopulta kuitenkin laiskuus voitti: JKU:n treeneihin kun pääsee kymmenessä minuutissa kävellen kun taas painipaikalle pitäisi aina mennä autolla, mikä taas sulkisi minut heti viejien listalta kokonaan. Kaveri isineen on kyllä tykännyt painista kauheasti ja ohjaajaa kehuivat erityisesti - tämänikäisillä tosin taitaa ryhmä vielä vaatia aikuisen osallistumista, sillä hiki on tunnin jälkeen kuulemma molemmilla ;).

      Poista
  5. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista