maanantai 5. lokakuuta 2015

Neljä vuotta ja aika monta kupillista kahvia.

 
Tänä syksynä blogi täytti neljä vuotta. Siis neljä vuotta. Siinä ajassa olen kirjoittanut satoja postauksia, muokannut monta kansiollista kuvia - ja toivottavasti myös vähän kehittynyt molemmissa hommissa. Lukenut kasan mahtavia kirjoja ja toisen kasan niitä ihankivoja ja blogannut kummistakin. Pohtinut äitiyden haasteita puolivuotiaan unikoulusta toisten lasten komentamisen kautta lasten kielelliseen kehitykseen ja ehkä oppinut samalla jotain itsekin. Kokeillut uusia reseptejä ja jakanut niistä parhaat blogissa - välillä vähän sisustanutkin. Matkustellut Euroopassa, asunut hetken Berliinissä, rakastunut palavasti Lontooseen ja opettanut myös nelivuotiaan nauttimaan lentokenttien iloisen odottavasta fiiliksestä. Nähnyt ystäviä, uusia ja vanhoja, tehnyt töitä ja kipuillut sen määräaikaisuutta ja elänyt sekä arkea että juhlaa. Kirjoittanut ensin enemmän päiväkirjamaisesti perheen kuulumisista ja siirtynyt siitä pikku hiljaa enemmän ajatusten ja mielipiteiden jakamiseen.

Toisin kuin moni muu bloggaaja usein kertoo, olen myös ollut lopettamassa blogiani satoja kertoja. Joskus syynä on ollut aikapula, joskus ideapula, joskus yksinkertaisesti tunne siitä, että niin kovasti haluaisi kirjoittaa vain niistä asioista, joita ei taas julkisesti haluaisi puida. Ihan yhtä monta kertaa olen myös hermostunut pätkivään nettiin sekä marraskuun puuttuvaan valoon, joka tekee valokuvaamisesta mahdotonta. Writer's blockiin ajaudun vähintään kerran kuussa. 

Silti aina jossain vaiheessa olen palannut blogin pariin, ennemmin tai myöhemmin. Koska onhan tästä neljän vuoden aikana tullut niin iso osa minunkin elämääni, että ainakaan vielä en osaa olla ilmankaan.

Mami Go Go -blogissa oli joskus muinoin postaus siitä, kuinka helposti sitä jämähtää kuvaamaan vuodesta toiseen yhtä ja samaa juttua, ja ottaa monta kertaa saman kuvan, vaikka tilanteet, aika ja paikka näennäisesti vaihtuvatkin. Jos Mami Go Gossa se vakiokohde oli varpaat - kyllä, varpaat - on minulla se viimeisen neljä vuotta ollut kupillinen kahvia. Kuluneen neljän vuoden aikana kertyneitä kuvakansioita selaillessani törmäsin nimittäin kerta toisensa jälkeen kuvaan kupillisesta kahvia: oli kahvi ja keskeneräinen kirja, kahvi ja aikakauslehti, kupillinen kahvia aamupalalla, lähikahvilassa, kampaajan tuolissa tai vastaleivotun muffinin avecina, kahvikupillinen Lontoossa, Berliinissä ja anoppilassa maalla. Uskokaa tai älkää, näihin kollaaseihin päätyi vain murto-osa materiaalista.

Ja kuinka ollakaan, näitä kahvikuvia kansioista etsiessäni törmäsin myös useampaan varvaskuvaan.

Jokohan olisi aika keksiä jotain ihan uutta?

4 kommenttia:

  1. Haha, hauska! Miulla oli kuva teemukista ja Ikkunat yöhön kirjasta! :D Se oli muuten myös yks niistä kirjoista jotka bongasin tän blogin kautta lukulistalle! Siinä oli kyllä pitkästä aikaa sellanen kirja, joka vei mennessään heti ensimmäisestä luvusta lähtien :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, teekuvat! Ne rajasin kylmästi pois, muuten kollaaseja olisi tullut vielä useampi lisää ;)...

      Tuo "Ikkunat yöhön" oli muuten oikeasti aika mieleenjäävä kirja, jonka itsekin löysin ihan sattumalta. Kiva, että vinkistä oli hyötyä :)!

      Poista
  2. Kyllä kahvia kannattaa kuvata aina uudestaan! Elämän pieniä suuria nautintoja. :) Kuvasi ovat ihania! Onnea blogillesi ja kiva että olet jatkanut kirjoittamista!

    M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä tuokin: kuppi kahvia, hyvä lehti sekä pala suklaata kyllä kummasti valaisee synkimmänkin päivän ;)...

      Poista