torstai 5. marraskuuta 2015

Yoogaia osana arkea eli kuinka selvittiin, kun kuherruskuukausi oli ohi.


Kuukausi sitten kirjoittelin uudesta kumppanistani, Yoogaiasta. Siitä, kuinka pitkästä aikaa olin saanut säännöllisen liikunnan osaksi elämääni ja oppinut ottamaan itselleni ja omalle hyvinvoinnilleni aikaa. Jopa löytänyt sen kuuluisan liikunnan ilon.

Sitten kävi se vanhanaikainen: iski koko perheen kerralla kaatanut kahden viikon flunssa ja pakollinen liikuntatauko. Samaan aikaan sain korjattavakseni koko kuluneen jakson kokeet ja mietittäväksi arvioinnit, joten kun iltaisin se oma aika vihdoin alkoi, näppäilin taas koneelle Yoogaian sijaan Wilman tai nappasin käteeni punakynän. Viikon tauko venyi ihan huomaamatta kahdeksi, ja vaikka flunssa jo olisikin sallinut rentouttavan joogan tai yinin, tuli netin osoitekenttään kirjoitettua ilta toisensa perään ihan jotain muuta kuin Yoogaiaa - oli helppo taas laiskotella, kun sen makuun oli päässyt. Kävi ihan samalla tavalla kun viimeksi osallistuessani ryhmäliikuntatunneille: yhtenä viikkona olimme reissussa, sen jälkeen olin kaksi viikkoa kipeänä ja kuukauden tauon jälkeen zumbatunnille raahautuessani timmi ja pirteän energinen vastaanottovirkailija katsoi papereitaan ja huomautti, että minuapa ei juuri ole tunneilla näkynytkään. Eipä näkynyt seuraavallakaan viikolla.

Kahden viikon tauon jälkeen se kieltämättä kävi nytkin mielessä: lopettaminen. Helpointa olisi nimittäin ollut peruuttaa vähin ääni koko Yoogaian tilaus ja siirtyä taas satunnaisiin viikoittaisiin lenkkeihin. Sanoa, etten sitten lopulta kuitenkaan ehtinyt.

Silti syysloman jälkeisellä viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja naputtelin koneelle taas hetkeksi unohtuneen osoitteen. Vaikka edelleen oli kiire.

Viime viikolla olen taas saanut palattua siihen kolmen treenin viikkovauhtiin, joka tuntuu parhaalta juuri minulle. Niinä vähän energisempinä iltoina tai viikonloppuaamuisin harjoittelen astetta rankemman aamun flow -tunnin mukana, ja kun olo on uupuneempi, valitsen tallenteista lempeän flown tai dynaamisen hathan. Ja silloin, kun tuntuu, etten enää kaiken härdellen keskellä taivu joogapunnerruksiin, rauhoitun kuitenkin rentouttavalla joogalla. Tärkeintä on, että teen jotain, ihan mitä tahansa.

Jo ensimmäisten joogaharjoitusten jälkeen lokakuun alussa tuntui, että keho suorastaan huusi hetken rauhoittumisen ja treenaamisen perään. Eikä pelkästään keho vaan ennen kaikkea mieli. Vanhanaikaisesti kävi nimittäin myös siinä mielessä, että vaikka kuinka elokuussa päätin järkevöittää työhön käyttämäni ajan määrää, ovat kaksi uutta kirjasarjaa ja uudenlaiset kurssit ajaneet minut taas töiden pariin aina iltayhdeksän jälkeen. Raskaus yhdistettynä uuden työn aloittamiseen, nelivuotiaan lyhennettyyn hoitoaikaan sekä jo muutenkin hektiseen lapsiperhearkeen on tarkoittanut sitä, että tänä syksynä olen ollut väsyneempi kuin koskaan aiemmin - välillä jopa siinä määrin, että kroppa tuntuu olevan ihan lopussa. On ollut pakko yrittää alkaa huolehtia myös itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan, vaikka monesti tuntuu, että kiireessä uupuva aika tulee napattua juuri niistä.

"Note to myself: On those days, when I feel I can't find time for yoga, I need it the most," minulle Yoogaiaa alun perin suositellut ystävä päivitti yhtenä päivänä Facebookiin. Ihan saman olen kuluneen puolentoista kuukauden aikana huomannut itsekin.


Kuva: Yoogaia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti