perjantai 18. joulukuuta 2015

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi

"Hän istui vuoteen reunalla ja katseli ulos. Uudenlainen, lohduton tunne kasvoi hänen sisällään, kuin reikä valkokankaalla kun filmi juuttui projektoriin ja paloi puhki. Reikä hänen sisässään, joka poltti ja kirvelsi."

 
Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi (2015)
Otava, 382 sivua.


Kuten jo lokakuussa kirjoitin, on kulunut syksy ollut jostain syystä keskinkertaisten, ihankivojen kirjojen syksy. Yhden hyvän dekkarin sekä hienon novellikokoelman lisäksi olen lukenut kasan kirjoja, joita tuskin enää muista sekä tarttunut myös muutamaan sellaiseen, jotka olen aika pian kärrännyt takaisin kirjastoon. Oikeastaan ainoastaan Susan Fletcherin Tummanhopeinen meri oli kirja, joka tänä syksynä on jollain tasolla koskettanut tavallista enemmän. Ja sitten on vielä oma sarjansa eli kirjailijat, joiden uutuutta olen odottanut kieli pitkällä, mutta jotka luettuani olo on ennemminkin pettynyt. Kuten nyt vaikka Laura Honkasalon kanssa kävi.

Edustusvaimo Vuokko elää täydellisen seurapiirirouvan elämää 60-luvun Helsingissä: miehensä Riston takoessa rahaa rakennusfirmallaan sisustaa Vuokko perheen luksustaloa Me naiset -lehden artikkelia varten, kiertelee vaateputiikkeja ja pitää silmällä puutarhuria, kotiapulaista sekä perheen teini-ikäisiä tyttäriä. Kiiltävän pinnan alla on kuitenkin pelkkää tyhjyyttä: muiden kadehtimasta kodista, perheestä ja elämästä on tullut Vuokolle kultainen häkki.

Saman tyhjyyden, tosin omalla tavallaan, tuntee myös kaupungin toisella puolella Riston täti, uskovainen vanhapiika Aune. Lähetyssaarnaajavanhempiensa ja sisarustensa kuoleman jälkeen Aune on suorittanut elämäänsä koko perheensä edestä, tyytynyt aina vähän vähempään kuin mitä olisi ansainnut, tehnyt kuuliaisesti töitä ja kieltäytynyt aina kaikesta ylellisestä, kaikesta hemmottelusta, ihmissuhteistakin. Yllättävä matka Kanarialle saa hänet kuitenkin näkemään, että jos on liian kiltti, joutuu lopulta vain muiden tallomaksi.

"Aune seisoi sijoillaan, katsoi miten hän käynnisti moottorin, huiskautti. Auto liukui poispäin hänestä, hän kääntyi, puiston varjot joiden suojassa oli ihmisiä, nuoria kuhertelemassa. Hän ei ollut koskaan kokenut sellaista, kukaan ei ollut edes pitänyt häntä kädestä. Hänen askeleensa rahisivat sorakäytävällä, ilta oli pakahduttavan kaunis, sammuvan auringon kajo ja lupaus kesän kuulaudesta."

Eletään kesää 1966, pillerihattujen, Peyton Placen ja Twiggyn aikaa, aikaa ennen todella leveitä lahkeita ja rakkauden vapautumista, aikaa jolloin kesät olivat pitkiä ja kuumia ja pakettimatkat Kanarialle jotain uutta ja eksoottista, jota vain harvat olivat uskaltaneet kokeilla.

Jos Laura Honkasalon edeltäjien, Sinun lapsesi eivät ole sinun ja Eropapereiden, teema oli aikuisten maailmaan liian aikaisin revityt lapset, niin uusimman kirjan keskiössä on tietynlainen tyhjyys ja hengettömyys, joita ei voi haudata tavarapaljoudella, ulkokuorta kiillottamalla tai suorittamalla. Jotenkin sama hengettömyys vaivaa kuitenkin myös Honkasalon kirjaa itseään. Siinä missä kirja on kyllä loistava ajankuva, yksityiskohtatulvineen jopa vähän liian silmille hyppäävä sellainen, tuntuu välillä siltä, että kirjan se jokin on hukkunut kauniin pinnan alle. Honkasalon edellisten kirjojen jälkeen on väkisinkin vähän pettynyt. Kaikesta seitsemänkymmentälukulaisesta nostalgiasta huolimatta Sinun lapsesi eivät ole sinun onnistui myös liikuttamaan: tekstiä lukiessa tuntee välillä ihan konkreettisesti, miltä aikuisen murheet vasta lukemaan oppineen olkapäillä tuntuvat. Myös Eropapereiden vahvuus oli sen koskettavuudessa: lapsissa, jotka on pakotettu liian varhain osaksi aikuisten maailmaa, sekä naisissa, jotka rakkaus hajotti palasiksi. Perillä kello kuudessa sen sijaan on kyllä tarkasti hiotut hienot puitteet, ihan niin kuin päähenkilö Vuokon elämässäkin, mutta niiden alla kirja jättää lopulta kovin kylmäksi.


Joko sanoin, että tämä syksy on ehdottomasti ollut ihankivojen kirjojen syksy?

2 kommenttia:

  1. Oletko lukenut Stonerin? Jos et, niin kokeile sitä. Sillä saatat päästä yli ihankivojen kirjojen syksystäsi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos :). Stoneria itse asiassa minulle on suositeltu jo aiemmin, joten pitääpä ehdottomasti laittaa se lukulistalle!

      Poista