tiistai 19. tammikuuta 2016

#olenkummi

 
Minusta tuli World Vision -kummi ensimmäistä kertaa jo opiskeluaikoina yli kymmenen vuotta sitten. Jostain syystä olin saanut päähäni ajatuksen kummiudesta, ja kun kukaan ystävistäni ei vielä tuolloin ollut perheenperustusiässä, päädyin kummiksi kehitysmaan lapselle. Koska opiskelin tuohon aikaan myös espanjaa, halusin kummilapsen nimenomaan Latinalaisesta Amerikasta, jolloin pystyisin lukemaan kummilapseni kirjeitä myös ilman englanninkielistä käännöstä. 

Lisäksi halusin kummilapsekseni tytön. Tämä siksi, että kehitysmaassa tytöksi syntyminen tarkoittaa aina automaattisesti huonompia edellytyksiä sellaisiin meille itsestään selviin asioihin kuten koulutus, terveydenhuolto ja hyvä elämä. Kummihankkeessa mukana oleminen takaa sen, että kehitysmaan tyttö oppii varmuudella lukemaan ja laskemaan, saa tietoa terveellisestä ruokavaliosta ja osallistuu säännöllisesti terveystarkastuksiin ja näiden seurauksena menee varmasti myös naimisiin ja tulee äidiksi kouluja käymättömiä ikätovereitaan myöhemmin. Kun koulutat tyttöä, koulutat samalla koko kylää.

World Visionin kautta minulle löytyi kummilapseksi 5-vuotias kolumbialaistyttö Steffania. 

Yleensä World Visionin kummisuhteet kestävät kymmenisen vuotta, toki kummien ja lapsen tilanteen sen salliessa. Steffanian perheen muutettua pois hankealueelta jouduin kuitenkin vaihtamaan kummilasta. Noin kahdeksan vuotta sitten minusta tuli kummi toistamiseen, tällä kertaa kuusivuotiaalle perulaiselle intiaanityttö Yaniralle. 

Minulle kummius on samalla sekä helppo että hauska tapa tehdä hyvää. Jo aiemmin olen täälläkin kertonut, kuinka koen jostain syystä tosi tärkeäksi tehdä hyvää, edes jossain muodossa ja ihan pientäkin. Minulle hyväntekeväisyys ei kuitenkaan ole banderollien heiluttamista, lipaskeräystä keskustassa tai pätkätyöläisen epäsäännöllisillä tuloilla edes suuria lahjoituksia. Sen sijana minun juttuni on olla kummi. Vuosiraporteista voin lukea, mitä kummilapseni kotikylässä on kuluneena vuotena saatu aikaan, ja kummilapseni kirjeistä ja kuvista näen konkreettisesti, että sekä lähettämäni apu että kirjeet oikeasti menevät perille. Kummivuosieni aikana Yanirasta on tullut kohta 14-vuotias yläkoululainen, jonka lempiaine koulussa on matematiikka ja tulevaisuuden haaveammatti insinööri. Hänen kouluja käymättömälle ikätoverilleen tuskin on käynyt yhtä hyvin.

Tällä viikolla World Vision viettää #olenkummi-viikkoa, ja hästägin avulla löytää helposti muidenkin kummien tarinoita erityisesti Facebookista. Tiedonjaon ohella tavoitteena on innostaa mukaan myös uusia kummeja. Yhden lapsen elämän voi muuttaa alle eurolla päivässä.

2 kommenttia:

  1. Tuo kummius on todella hienoa asia <3 Meitä oli 6hengen työporkukka joka oltiin myös kummeina yhdelle tytölle, se oli antoisaa aikaa, siinä perhe kasvoi ja oli ihanaa seurata heidän kuulumisiaan ja lähetettiin pieniä paketteja muillekkin sisaruksille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjoina onkin kiva laittaa sellaisia tavaroita, joista on iloa muillekin kuin pelkälle omalle kummilapselle: hyppynarulla pääsevät leikkimään muutkin, puuvärit voi jakaa yhdessä sisaruksen kanssa jne. Työ- ja kouluporukoille tuo kummius onkin ihan huippu juttu ja tällöin mukaan pääsee vielä halvemmalla.

      Poista