sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Viime vuoden kuusi puhutuinta.

Vaikka eletäänkin jo kolmatta päivää uuden vuoden puolella, on vielä kurkattava pikaisesti sinne edelliseen. Keräsin nimittäin teille luettaviksi kuusi postausta viime vuodelta. Tällä kertaa kyseessä eivät ole kuusi luetuinta, sillä Googlen hakutoimintojen takia kuukauden luetuin voi hyvin olla ruokaohje tai leivontavinkki, jota jostain syystä juuri silloin haetaan paljon, tai vaihtoehtoisesti arvio jostain (Agatha Christien) klassikkokirjasta (kuten kestosuosikkipostaukseni Viidestä pienestä possusta), jota juuri siinä kuussa luetaan jollain lukion tai yläkoulun äidinkielenkurssilla. Sen sijaan listasin teille kuusi postausta, jotka viime vuonna keräsivät eniten kommentteja ja saivat aikaan eniten keskustelua. Erityisen kivaa oli, että vuoden kommentoiduin postaus olikin nimenomaan postaus blogien kommentoinnin vähentymisestä sekä siitä, mistä ja kenelle kirjoitan. Oli kiva huomata, että siellä ruudun toisella puolella on ihan oikeita, keskustelevia ihmisiä, joiden kanssa vaihdan mielelläni ajatuksia tänäkin vuonna.




Syyskuun alussa pohdin kommentoinnin vähenemistä sekä sitä, että netissä kommentointi tuntuu nykyään keskittyvän vain siihen negatiiviseen palautteeseen rakentavan keskustelun sijaan. Onko peukutus ja tykkääminen nykyajan keskustelua ja jaksaako kukaan enää tässä informaatio- ja kuvatulvassa edes lukea pidempiä postauksia loppuun asti? Samalla kriiseilin myös hieman omaa some- ja blogi-imagoani, sillä tuntui, etten useinkaan kirjoittanut niistä asioista, joista ihmiset halusivat lukea.




Syyskuun lopussa avasin hieman tunnelmia kahden viivan ja yhden ultrakuvan välistä.




Huhtikuussa päätimme lievittää kroonista matkakuumettamme pienellä maisemanvaihdoksella: mies sanoi ja työkuukaudelle Berliinissä ja meille kolmelle löytyi oma kesäkoti Mittestä, ihan siitä Museosaaren, Alexanderplatzin ja kaupungin vanhojen juutalaiskorttelien välimaastosta. Blogissa pohdittiin myös lapsen kanssa matkustamista sekä minun ennakkokuvitelmiani Saksasta. En vielä tuntenut Mauerparkin kirpputoria, East side gallerya, Shiso Burgeria tai edes berliiniläistä tapaa ottaa olut leikkipuistossa, mutta arvelin, että Berliini, joka ei ehkä olisi niin chic kuin Pariisi, niin cool kuin Lontoo tai niin klassinen kuin Rooma, olisi ehkä vähän enemmän meidännäköinen kuin mikään muu noista kolmesta tutusta.




Syyskuussa meidän onni alkoi olla jo niin näkyvää, että päätettiin tehdä siitä vihdoin julkista. Uutinen jaettiin Egotripin sanoin.




Vaikka jo kesällä tilasin salassa pienen haalarin, oli meidän odotus pitkään iloisen hehkutuksen sijaan varovaista toivomista. Silti vähitellen kaappeihin alkoi vähän salakavalastikin ilmestyä enemmän ihan pikkuisia vaatteita ja lokakuussa niille saatiin myös väri. "Jääkiekkoa saavat molemmat pojat pelata, mutta me ei kyllä osteta kuin yksi mopo, saavat molemmat pojat mennä samalla," totesi mies autossa rakenneultran jälkeen. Fine by me.




Syksyllä meillä mietittiin nelivuotiaan harrastuskuvioita ja samalla pohdin, miten paljon vanhempi saa ja varmasti joutuukin niihin vaikuttamaan, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Kasvatanko lapsestani omaa kuvaani ja jos, niin onko se lopulta edes väärin?



Ja lopuksi voi tietenkin aina esittää toiveita: 
Jos mieleen tulee jotain, mistä tänä vuonna halusitte lukea, niin postaustoiveita voi aina laittaa joko tähän alle tai suoraan blogin sähköpostiosoitteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti