lauantai 20. helmikuuta 2016

Mitäs me kasarilapset?


Kun yksi Tsernobylin ydinreaktoreista huhtikuussa 1986 räjähti, istuin minä harva se päivä kajaanilaisen kerrostalon hiekkalaatikolla. Pian alettiin puhua ydinlaskeumasta. Äiti oli huolissaan ja mietti, miten paljon hiekkaa minäkin olin salassa lappanut suuhuni.

Tällä viikolla uusin NYT-liite listasi 10 asiaa, jotka muokkasivat meitä 80-luvulla syntyneitä lapsia ja pohti, millainen jaettu lapsuuskokemus meitä yhdistää. Monessa kohdassa oli pakko nyökkäillä, sillä noinhan se juuri meni. Tai ainakin melkein...



1. He-Man ja My Little Pony nielaisivat viikkorahat
He-Manin tai My Little Ponyn sijaan meidän kymmenen markan viikkorahamme upposivat trolleihin, joita piti olla erikokoisia ja -värisiä. Ja sitten olivat vielä Trolli-vihkot, Trolli-kynät, Trolli-avaimenperät, Trolli-päiväkirjat...


2. Lankapuhelin katosi
Ala-asteella muistin ulkoa kymmenkunta puhelinnumeroa. Kerran ystävän kanssa sovittiin, että soitetaan toisillemme jokaisella Kauniiden ja Rohkeiden mainoskatkolla ja käydään läpi päivän ohjelman siihenastiset juonenkäänteet. Yksi jakso kesti siihen aikaan tunnin.
      Internet löi läpi yläasteella. Koulun jälkeen varattiin tunnin tietokonevuoro kirjaston Internet-koneelta ja mentiin Kissin chattiin juttelemaan. Teiniagstissa paras paikka oli Kissin Hautausmaa.


3. Nintendoa pelattiin kotona ja kavereilla
Nintendoa en pelannut juuri koskaan. Sen sijaan telkkarista katsottiin Hugoa ja jännättiin, kuka voittaa repullisen karkkia.


4. McDonald's pilasi makuhermot
Ehkä siisteintä ala-asteelaisesta olivat ostosreissut Jyväskylään: etsittiin uudet vaatteet koulun alkua varten ja syötiin perheen kanssa Mäkkärissä. Myös meidän pikkukaupungissamme avattiin oma hampurilaisravintola, Max Burger. Yhden luokan tytön syntymäpäivät pidettiin siellä, ja juhlista puhuttiin vielä monen vuoden kuluttuakin (tai itse asiassa vielä nykyäänkin).
       Myöhemmin, kun Jyväskylän-kaupunkireissuille pääsi jo ilman vanhempia, suunnattiin kavereiden kanssa aina Raxin pizzabuffaan. Kilpailtiin siitä, kuka jaksoi syödä eniten pizzapaloja, ja taikinareunat kuljetettiin (lautasliinoihin käärittyinä) säälittä roskiin.


5. Dingo villitsi lapset ja nuoret
Dingon sijaan meidät villitsi Take That. Yksi pysäyttävimmistä hetkistä oli nähdä ensimmäistä kertaa Baben musiikkivideo MTV:llä: siis apua, toi lapsihan oli ton Markin! Oli vaikea päättää, kumpi oli ihanampi, söpö Mark vai villimpi Howard. Back for goodista aisti jo lopun olevan lähellä, mutta bändin hajoaminen otti silti koville. Onneksi kuitenkin Ace of Base oli ja pysyi.


6. Mikroaaltouuni pelotti ja kiehtoi
Meillä ei ollut kotona mikroa eikä videonauhuria. Näistä jälkimmäisen sai kuitenkin vuokrattua R-kioskilta, jos vuokrasi samalla jonkun VHS-elokuvan. Joku kertoi, että mikroon ei saa katsoa suoraan, tai saa syövän. Meni pitkään, ennen kuin uskalsin seurata ruokani lämmitystä.


7. Hymyhuulet jätti trauman
Hymyhuulten inspiroimina myös minä ja pikkusiskoni leikimme lappalaisia ja lauloimme Nunnuka-nunnukaa. Ajatus (poliittisesta) korrektiudesta oli ehkä muutenkin aika toisella tasolla kuin nykyään: siinä missä poikani leikkii päiväkodin pihalla Kuka pelkää mustekalaa? ja luistelukoulussa Kuka pelkää lumimiestä?, juoksimme me aikoinamme koulun pihalla paniikissa pakoon mustaa miestä. Siis mustaa miestä. Ja koulun pihalla.
     Hymyhuulten lisäksi koko perhe kerääntyi viikoittain pohtimaan neiti X:lle sopivinta matchia Napakympissä sekä jännäämään, kuka taviskilpailijoista onnistuisi kukistamaan Gladiaattorien Mohikaanin.


8. Kasettinauhuri toi musiikin omaan huoneeseen
Isän kanssa sovimme ala-asteella, että jos säästän itse puolet cd-soittimeen tarvittavista rahoista, maksaisi isä loput. Uusi soitin maksoi tuolloin 350 markkaa, ja sillä kuunneltiin erityisesti Pandoran cd:tä, jonka voitin Keskisuomalaisen Syke-liitteen kilpailusta, nimmarilla varustettuna.
     Lauantaisin kuunneltiin radiosta Safiiria ja nauhoitettiin kappaleita c-kasetille. Ja aina, aina, juontaja puhui sen parhaan biisin päälle.


9. Terminator ja Rambo näyttivät miehen mallia
Yhtään Terminatoria tai Ramboa en ole edelleenkään nähnyt, mutta ystävän luona yökylässä salaa katsottu Rocky IV jätti viidesluokkalaiseen traumat pitkäksi aikaa.



Hei te muut kasarilapset, miten te nämä muistatte?

Linkkiä klikkaamalla saa muuten selville, mikä biisi oli ykköshitti silloin, kun itse syntyi. Minulla se oli Whamin Wake me up before you go-go.

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 Voi Safiiri! <3
    Mä oon kyllä niin kasarilapsi henkeen ja vereen. Itse asiassa mulla on työn alla kans kasariaiheinen postaus, Nelliinan innoittamana 80´s mixtape, niiin nostalgista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Safiiri oli kyllä ihan jokalauantainen traditio: syötiin karkkipäivän karkkeja ja odotettin samalla mankan ääressä sormi rec-nappulalla omia toivebiisejä. Oi niitä aikoja!

      80's mixtape kuulostaa kyllä lupaavalta! Pitääpä käydä kurkkaamassa, miltä sinun listasi sitten näyttää.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jostain kummasta tämä nostalgia-aalto vain tuli ja nappasi mukaansa ;)...

      Poista
  3. En kestä, voin kyllä allekirjoittaa miltei joka kohdan! :D Tuota NYT-liitteen juttua oli kyllä ihan mahtava lukea, vaikka olenkin hieman liian nuori He-manille ja Dingolle. Trolleja mulla oli kyllä kokoelmaksi asti, sekä tamagotcheja. Mulla taitaa olla ne jopa edelleen jossain tallessa. Sekä tietysti mun jättimäinen Spice Girls -kokoelma. Ai että joka kerta sitä jännitystä, kun osti sellaisen tikkarin jossa oli keräiltävä tarra! Ja sitten niitä vaihdeltiin kavereiden kaa ahkerasti, samoin kuin Kinder-leluja. Meillä katsottiin eritoten Speden spelejä, Hugon ja Napakympin lisäksi tietysti, ja olihan silloin myös Onnenpyörä, Passi ja hammasharja, Kymppitonni... Nunnukanunnukaa laulettiin sitten pihaleikeissä, muistan miten parhaan ystäväni kanssa syötiin pihan marjoja ja tultiin siitä "humalaan" ja roikuttiin pyykkinaruissa. :DD Myös Vintiöt oli tuolloin kova ("asiaa, asiaa!"). Take Thatin sijaan itse fanitin XL5:sta, Nylon Beatia, S Club 7:a ja Fivea, ja koulun jälkeen katseltiin ensin televisiosta hetki Aromipesän tai Passelin mainoksia, ennen kuin Jyrki alkoi ja piti nauhoittaa kasetille ne omat lempparit. Voi ei, tulipas tästä kommentista nyt kunnon romaani, pitäis varmaan tehdä tästä itsekin ihan erillinen postaus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi tuo ikä kyllä vaikuttaa, jo ihan muutama vuosi: itse '84 syntyneenä olin myös liian nuori Dingolle ja My Little Ponyille, mutta toisaalta jo sen verran vanha, että Spaissari-innostus ei yltänyt ihan niiden keräilykorttien ja -tarrojen tasolle ja XL5:kin oli pelkästään "ihan kiva". Mutta Jyrki oli kyllä ihan ehdoton!

      Ysäri- ja kasarijuttuja on kyllä kieltämättä aika kiva fiilistellä!

      Poista
  4. Samoilla linjoilla... Ja vielä tuo Kissin chatti kirjaston koneella, en kestä :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niitä aikoja, kun sähköposti oli luukku.comissa tai arctic.netissä, Kissin chattiin piti jonottaa ja nettiin pääsi, kun varasi edellisellä viikolla vuoron kirjaston koneelle!

      Poista