tiistai 15. maaliskuuta 2016

Greetings from Finland.


Kuten joskus aiemmin täällä olen maininnutkin, toinen poika R:n kummisedistä lähti aikoinaan heti pojan ristiäisten jälkeen Meksikoon tekemään väitöskirjaansa, rakastui ja jäi sille tielleen. Siitä lähtien meidän ensisijainen yhteydenpitovälineemme onkin ollut Skype, jonka kautta on niin vaihdettu kuulumisia kuin esimerkiksi kurkistettu kummisedän uuteen kotiin, nähty kummisedän entinen työpaikka ja ihailtu kummien hankkimaa toffeenväristä kissaakin. Tasaisin väliajoin saadaan Meksikoista kuitenkin myös postia, ihan sitä kaikkein perinteisintä sellaista. Kummien lähettämistä paketeista on paljastunut muun muassa pikkuautoja, kauko-ohjattava Cadillac, meksikolainen neuletakki, paikallisia karkkeja ja kerran jopa pussillinen maissijauhoja (kyllä!), joista leivoimme kummisedän ohjeella aitoja meksikolaisia tortilloja.

Aika usein olemme pohtineet ääneen, kuinka kummisedällekin pitäisi saada kasattua Suomi-paketti - ja ihan yhtä usein idea on jäänyt pelkästään ajatustasolle. Mutta sitten Harjun Paperista silmiin osui Jyväskylä-aiheinen kortti ja pojan täällä ennen asunut kummisetä tuli heti mieleen. Samalla reissulla haettiin myös lähikaupasta jälkiuunileipää, purkkaa ja suomalaisia karkkeja, ja kotona poika R piirsi vielä tervehdykseksi kummiensa hääkuvan. Näiden lisäksi pakettiin sujautettiin myös pojan uusin päiväkotikuva, joka sekin oli tarkoitus lähettää Meksiko Cityyn jo syksyllä.

Joten silmät kiinni, kummisetä, pian meiltäkin olisi tulossa postia!

Viime huhtikuussa Curiouser & Curiouser -blogin Noora ideoi blogissaan postikorttihaasteen. Ihan koska perinteiset postikortit, ne joita varten pitää olla sekä kortti että postimerkki ja jotka pitää ihan itse kiikuttaa lähimmälle postilaatikolle, ovat niitä kaikkein parhaita - ja silti niitä tulee lähetettyä liian harvoin. Siinä missä viisitoista vuotta sitten saatoin käyttää useamman tunnin kirjoittaen muualla asuvalle ystävällä pitkää kirjettä (ja kaksikymmentä vuotta sitten käytin saman ajan kirjoittaen pitkää kirjettä samalla luokalla olevan ystäväni ja minun kirjevihkoon), on postikäyttäytymiseni typistynyt nykyään lähinnä joulu- ja synttärikorttien lähettämiseen. Siksi tuntuikin tietyssä mielessä vähän surulliselta, että tarvitsin haasteen muistaakseni kortilla minulle tärkeää ihmistä. Hyvä kuitenkin, että edes näin: parin päivän päästä sain tekstiviestin ystävältä, jota minun korttini oli työpäivän jälkeen odottanut eteisen matolla.

Viime viikolla piipahdimme muuten korttikaupassa toistamiseen, ja mukaan tarttui varmuuden vuoksi useampi kortti samalla kertaa. Tekstiviestin, statuksen kommentoinnin tai profiilikuvasta tykkäämisen sijaan olen päättänyt muistaa muutamaa muutakin ystävääni tänä keväänä vähän henkilökohtaisemmin.


Edes tällä tavalla, kerran vuodessa.


Käsi ylös, lähteekö joku mukaan? Lähetä ihan perinteinen postikortti, se kaikkein paras.

2 kommenttia:

  1. Postikortit on kyllä ihan parhautta! Niin itse saadut kuin ne lähetetytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanosa muuta! Ja erityisen ihana on saada sellaisia kortteja, joita ei osaa edes odottaa: Kaikista vauvaonnitteluista erityisen paljon lämmitti kortti lapsuudenystävän vanhemmilta <3.

      Poista