maanantai 7. maaliskuuta 2016

"Mulla ei ole mitään tekemistä" marisi äiti ja kärräsi lapsensa HopLopiin.

 
Viime maanantaina Marja Hintikka Livessä ja blogissa keskusteltiin siitä, miten nykylapsen viihdyttäminen alkaa jo vauvana. On kolmikuisena aloitettu vauvamuskari sekä retki Muumimaailmaan jo ennen kuin vaipoista on ehditty päästä eroon, kehittävät sanapelit, värityskirjat, harrastuksista nyt puhumattakaan. Että aidon läsnäolon sijaan lapsen elämä täytetään jatkuvalla viihdyttämisellä, jossa käsitteet luppoaika ja tylsyys ovat muuttuneet täysin vieraiksi.

Vähän kieltämättä osui ja upposi. Juuri edellisen viikon lopulla miehen palattua isyyslomalta takaisin töihin olin perjantaina naputellut netissä meille kolmelle perhekerhohakemuksen sen jälkeen, kun olin laittanut muutamalla kaverille samalla päivälle treffikutsun ja saanut vastaukseksi eioota. Aamulla olimme ehtineet vielä perhekahvilaankin, vain huomaksemme muiden elävän selvästi myöhäisemmässä rytmissä kuin me sekä olevan jo ryhmäytyneet omaksi äiti-taapero-porukakseen. Turhautti, ja neljään mennessä olin jo tovin odotellut miestä töistä kotiin. Ei sillä, että päivä olisi ollut erityisen raskas tai ettemme lopulta olisi keksineet yhtä jos toistakin tekemistä ihan kolmistaankin - sillä lopulta muun muassa leivoimme ja näpersimme hamahelmiä - mutta itse kaipasin jo myös keskustelua, joka ei koskisi Oktonautteja tai sitä, mitä syötäisiin välipalaksi.

Vaikka poika R jo kyllä kaipaa myös ikäistään leikkikaveria sekä erityistä toimintaa, niin useamman päivän melkein viisivuotiaskin viihtyisi kyllä ihan kotona piirrellen, lueskellen ja lastenohjelmia katsellen ja keksii myös itse itselleen puuhaa niin, ettei käytännössä koskaan käytä lausetta Mulla ei ole mitään tekemistä. Vauvalle taas riittää syli, rinta, oma sänky ja vaipanvaihto. Joten sori Marja Hintikka, tietyssä mielessä olet väärässä: eivät ne HopLopit, eläintarhareissut, vauvamuskarit ja temppukerhot niille lapsille ole.

Itselleni minä ja me niitä järjestämme.

Esikoisen vauva-aikana kävimme vauvakerhossa ja muskarissa, kokeilimme vauvakinoa, teimme lounastreffejä kaupungille, kyläilimme ja joimme siinä sivussa monta kupillista kahvia maailmaa parantaen. Välillä kaikki puuhailu tuntui ihan elinehdolta ja piti minut vauvakuplan lisäksi mukana myös aikuisten maailmassa. Samalla sovittu ohjelma myös pakotti vaihtamaan yöpaidan tilalle jotain siistimpää ja lähtemään liikkeelle myös niinä päivinä, joina huonosti nukutun yön jälkeen vannoin, ettemme poistuisi kotoa enää ikinä. Kun työssäni olen tottunut jatkuvaan hälinään ja ihmispaljouteen, huomaan kaipaavani niitä molempia erityisen paljon myös kotona ollessani. Ilmeisesti muutkin: esikoisen aikana vauvakerhossa tai muskarissa tapaamani toiset äidit kun paljastuivat aika usein, kas kummaa, myös opettajiksi. Kun vauvan lisäksi päiviin kuului muutakin, olin enemmän minä - ja sain vauvavuoden aikana myös useamman ystävän sekä itselleni että poika R:lle. 

Nyt Pikkuveljen vauvavuoden aikana olen päättänyt opetella myös downshiftaamaan. Varmasti sovimme edelleen lounastreffejä, käymme kerhossa, puistoilemme, viestittelen ystäville ja yritän tunkea myös siihen jo valmiiksi ryhmäytyneeseen äitiporukkaankin vaikka väkisin - ihan, jotta pysyn edelleen sinä minuna, joka nauttii siitä, että ympärillä on ihmisiä ja muistaa vielä syksylläkin, miten aikuisille puhutaan. Sen ohella vietämme kuitenkin myös kotipäiviä sohvannurkassa Viirua ja Pesosta lukien ja värityskirjoja väritellen, välillä myös rehellisesti tylsistyen - ihan, koska tänä vuonna meillä ei ole kiire mihinkään (ja ihan koska minäkin aion oppia myös olemaan tekemättä mitään).

4 kommenttia:

  1. Mulla on kotiäitiydestä ihan sama kokemus. Maanantain jaksoi kotona lasten kanssa, sitten alkoi treffikutsuja lähteä. Tylsän päivän pelasti usein samaan aikaan pihalle sattunut toinen äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, enpä olekaan siis yksin ;). Tosin heti tämän kirjoitettuani olenkin tällä viikolla muuttunut ihan täydeksi kotihiireksi ja ensimmäiset leikkitreffit oli vasta tänään torstaina...

      Poista
  2. Tämäkin opettaja hakeutui vauva-aikana kerhoihin ja muskareihin itsensä takia;) vaikka en uskon, että niistä mitään haittaa lapsellekaan oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin; jos nyt ei ihan tukka putkella kierrä kaupungin jokaista kissanristiäistä, taitavat nuo aktiviteetit olla aika win-win sekä lapsen että äidin kannalta. (Ja vitsit meitä opeja, kun jaksetaan olla niin sosiaalisia ;)...)

      Poista