tiistai 12. huhtikuuta 2016

Se lähtee sittenkin, tapetti nimittäin.


Toissa torstaina päätin kokeilla, miten tiukassa se olohuoneen vanha tapetti ylipäätään on. Selvisi, ettei se loppujen lopuksi ollutkaan tiukassa ja seuraavat kolme päivää Pikkuveljen uniajat kuluivat vanhoja vuotia repien. Samalla nelivuotias piirsi vielä seinässä kiinni olevan tapetin täyteen Oktonautteja ja erilaisia kaloja, ihan noin niin kuin varmistukseksi, ettei remontti tällä kertaa jää kesken.

Seuraavalla viikolla pestiin seinästä viisitoista vuotta vanhat liisterit. Ja jos tapetti lähti suhteellisen helposti, niin voin sanoa, että liisteri ei. Seiniä pestiin lopulta kolme päivää ja seuraavat kolme päivää kitattiin ja hiottiin. Ja sunnuntaina päästiin sutimaan seiniin pohjamaalia, vihdoinkin.

Maaliskuussa kirjoitin, miten alkuvuodesta möimme vanhat kirjahyllymme, kasasimme kirjat sohvan taakse odottamaan ja suunnittelimme tekevämme melkein kolme vuotta kesken olleen olohuoneremontin loppuun heti minun äitiyslomani alkajaisiksi. Pikkuveli kuitenkin päätti toisin - ja syntyi ihan yllättäen toisena äitiyslomapäivänäni. Sairaalasta palasimme keskelle keskeneräistä kotia.

Voisi luulla, että vauva-arki itsessään tekee elämästä aika täyttä jo ilman remonttiakin. Silti päätimme viimeistellä remontin nyt, ennen kuin yhtäkkiä Pikkuvelikin jo konttaa ympäri asuntoa ja pieniä (yli)innokkaita talttaa ja sivellintä itsenäisesti hamuavia remonttiapulaisia onkin yhden sijaan kaksi. Ja johan niitä sohvan takana piilottelevia kirjaryökkiöitä ehdittiin jo kolme kuukautta katsellakin.

Kun kuitenkin yhdistää yhden kokopäivätyön luottamustoimineen sekä kaksi lasta, on remonttia ollut pakko tehdä pienissä erissä lähinnä Pikkuveljen päiväuniaikoina tai myöhemmin illalla molempien poikien mentyä yöunilleen. Itse työtä rasittavampaa onkin ollut elää jatkuvan kaaoksen keskellä: harppoa vauva sylissä sanomalehdillä peitetyllä lattialla, raivata nelivuotiaan piirustuksille tilaa maalipurkeilta ja tuijottaa päivästä toiseen television takana tönöttäviä tikkaita - puhumattakaan niistä päivistä, joina hiontapöly tuntui peittävän koko olohuoneen ja siitä koko asunnon. (Ja nyt kukaan ei tietenkään usko näin totaalisurkeaan tuuriin, mutta luonnollisesti juuri yhtenä näistä hiontapäivistä meille rantautui myös aivan unohtumaton oksennustauti, joka vei molemmat pojat pois pelistä reiluksi vuorokaudeksi.) Mutta onneksi, toivon mukaan, uudistunut olohuone on aika pian kaiken tämän arvoinen.


(Ai niin, ja ne tapetit, ne vajaat kolme vuotta sitten ostetut, jotka myöhemmin kiikutettiin vaivihkaa vintille häkkivarastoon, ne ovat siellä vieläkin. Päätimme nimittäin, että kahden humanistin on loppujen lopuksi helpompi tarttua maalitelaan kuin tapetoida yhtään mitään.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti