lauantai 16. huhtikuuta 2016

Viikonlopun lukuvinkit.


Omia suosikkiblogejani listasin aikoinaan jo täällä. Viime aikoina tuohon joukkoon on kuitenkin liittänyt kolme uutta, joiden tuoreimpia postauksia odotan aina kieli pitkällä. Tässäpä siis teillekin viikonloppuvinkiksi kolme blogia, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua.



Julia+ihminen oli ensin blogi pieneen ihmiseen valmistautumisesta ja sen jälkeen suurimmaksi osaksi lokoisaa lattemamalifea pikkuisen beben kanssa. Välillä syvällisempiä juttuja tuoreen äidin ihmetyksistä, välillä kahvia, vaunurallia sekä tuntemattomille horisemista - ja sitten toisinaan myös jotain ihan muuta (kuten pohdintaa siitä, miksei se Sanni ikinä opi pukeutumaan lämpimämmin). Julian blogiin päädyin alun perin ihan sattumalta Lilyä selaillessani, mutta koukutuin saman tien: sen lisäksi, että tekstit on oikeasti kirjoitettu hyvin ja persoonallisesti, on kiva päästä seikkailemaan Helsingin kahviloihin Pikkuveljen ikäisen beben kanssa. 




Kolmistaan-blogista tutun Eskon uunituore blogi uudesta elämäntilanteesta ja siitä selviämisestä, opettajuudesta, vääränkokoisista kurahaalareista sekä isyydestä, katastrofikokkauksesta, tyylistä, tunteista ja erilaisesta keväästä. Eskon teksteihin tykästyin jo edellisen blogin aikoihin, mutta nyt oman blogin ja uuden elämäntilanteen myötä niihin on tullut uutta syvyyttä ja aitoutta. 




Viime vuoden lopulla Elina perheineen pakkasi elämänsä muuttolaatikoihin ja suuntasi miehen työn perässä vuodeksi Amerikkaan, syvään etelään. Puolessa vuodessa Elina on oppinut tappelemaan byrokratian kanssa englanniksi, puhumaan sujuvaa small talkia ja sanomaan Oh my gosh sekä kantamaan mukanaan isoa kuppia take away -kahvia tai limsaa - mutta myös huomannut, mitä todellinen koti-ikävä on. Blogissa ihmetellään Etelä-Carolinan elämänmenoa, suomalaisten ja amerikkalaisten eroja ja eletään ihan sitä normaalia lapsiperheen arkea, vähän eksoottisemmissa puitteissa vain.


PS. Lisää luettavaa löydät myös Facebookin Keski-Suomen sisustus- ja lifestyleblogit -sivustolta. Kymmenien blogien mielenkiintoisimmat postaukset saat omaan feediisi peukkua painamalla. 



Hei te lukijat, nyt on aika ehdottaa minulle myös muuta uutta luettavaa. Linkitä siis kommentteihin blogi, johon ehdottomasti kannattaa tutustua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti