maanantai 16. toukokuuta 2016

Erik Axl Sund: Varjojen huone

"Mikään Jeanette Kihlbergin kaksikymmentävuotisella poliisinuralla ei ollut valmistanut häntä tähän, ja kun tänne kootun väkivallan määrä valkenee hänelle koko laajuudessaan, hänen päätään huimaa. Haluammeko me tosiaan olla sokeita? hän ajattelee. Emmekö me halua nähdä?"


Erik Axl Sund: Varjojen huone (Pythias Anvisningar, 2012)
Otava, 364.


Jos kaipaat vinkkejä kevyeen kesälukemiseen, tämä postaus ei ole sinua varten.

Jeanette Kihlberg tutkii edelleen sadistisista lapsenmurhista alkanutta murhavyyhtiä, joka tuntuu paisuvan ja raaistuvan päivä päivältä. Siltikään hän ei osaa mitenkään valmistautua siihen, mitä varjojen huoneen seinien sisäpuolelta lopulta löytyy.

Omaa tutkimustaan tekee myös Sofia Zetterlund. Vihdoinkin hän on alkanut nähdä menneisyytensä uudessa valossa.

Varistyttö-trilogian päättävän Varjojen huoneen keskeisin teema on kosto. 

Itse asiassa luin Varjojen huoneen jo viikkoja sitten, ennen JoJo Moyesin hyvänmielenkirjaa - jollain tasolla tuntui, että Erik Axl Sundin vastapainoksi piti saada jotain höyhenenkevyttä ja viihdyttävää, jotain mitä saattoi lukea sivun silloin, toisen tällöin ilman, että joutui samalla kantamaan hartioillaan koko maailman painoa. Ja niin kuin kirjaa oli välillä vaikea lukea, siitä oli lopulta vaikea myös keksiä mitään kirjoitettavaa. Varistyttö-trilogian kirjoja ei niiden sisällön takia voi oikein arvioida "hyviksi", mutta toki sarjan viimeinenkin osa omalla tavallaan koukuttaa, viihdyttääkin, pakottaa lukemaan loppuun ja lyö lukijalleen totaalisesti luun kurkkuun. Silti Varjojen huoneen jälkeen olisin toivonut jotain muuta, jotain enemmän. Ehkä edes pienen palasen toivoa siitä, että lopulta paha ei aina voitakaan.

Kirjasarjan aloittaneille myös kolmas osa on eräänlainen måste. Kirjana se on kuitenkin mielestäni sarjan heikoin. Ei enää niin shokeeraava kuin trilogian aloittava Varistyttö, ei myöskään siinä mielessä kiehtova kuin kakkososa Unissakulkija vaan ennemminkin kirja, joka lähinnä vain vastaa kaikkiin edeltävien osien herättämiin kysymyksiin - eikä mitenkään hyvällä tavalla. 

"Hänen täytyy tehdä vain yksi asia. Babil Jar. Sen jälkeen hän ei palaa enää koskaan, ja hän on myös päättänyt luopua äidinkielistään. Hän ei aio koskaan enää lausua sanaakaan ruotsia tai tanskaa. Ei enää milloinkaan, ei tämän viimeisen sanan jälkeen, jonka hän lausuu nyt.
    'Anteeksi', hän sanoo, eikä yksikään ihminen kuule häntä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti