sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kristina Ohlsson: Lotus blues

"MB: Mukaan mahtuu todella kuluneita tarinaelementtejä: ratkaisematta jääneitä murhia, mahtava huumekeisari, seksiriippuvuudesta kärsivä menestyksekäs asianajaja. Ja tietenkin herttainen pikkulapsi. Siinä on toisin sanoen kaikki loistavan elokuvakäsikirjoituksen ainekset. Erästä yksityiskohtaa lukuun ottamatta.
   FO: Eli?
  MB: Kyse ei ole elokuvasta, vaan kylmästä todellisuudesta. Kaikki tapahtui aivan ihmisten nenän edessä, eikä yksikään niistä idiooteista huomannut mitään. Täytyy tosin muistaa, ettei mikään ollut sitä, miltä ensi silmäyksellä näytti."


Kristina Ohlsson: Lotus blues (Lotus blues, 2014)
WSOY, 415 sivua.


Näytös Martin Bennerin asianajotoimistolla on kuin suoraan B-luokan gangsterielokuvasta: sulkemisajan jälkeen huoneeseen astuu oudosti käyttäytyvä, huolittelematon mies, joka esittelee itsensä Bobby T:ksi, vaatii asianajajaa ottamaan tutkittavakseen siskonsa tapauksen ja todistamaan tämän syyttömyyden. Pahaksi onneksi Bobbyn sisko Sara Tell ehti kuitenkin tunnustaa viisi murhaa ennen kuin pakeni vankilasta ja hyppäsi sillalta mereen. Jokin Saran tapauksessa ei kuitenkaan tunnu täsmäävän - ja se jokin herättää myös Martin Bennerin mielenkiinnon. Ja missä on Saran poika Mio, joka katosi jäljettömiin päiväkodin pihalta Saran kuolinpäivänä ja joka Bobbyksi itseään kutsuvan miehen mukaan on koko arvoituksen avain?

Alkaessaan tutkia tapausta Martin ei kuitenkaan tiedä, mihin on sotkeutumassa - ja millaiseen vaaraan samalla saattaa kaikkein rakkaimpansa.

Kristina Ohlsson nousi ruotsalaisten huippudekkaristien joukkoon viidellä Fredrika Bergman -kirjallaan. Lotus bluesin kanssa Ohlsson kokeilee kuitenkin jotain ihan muuta: kirja aloittaa kaksiosaisen Martin Benner -jännitystarinan, jonka jälkimmäinen osa, Mion blues, ilmestyy suomeksi tämän vuoden lokakuussa.

Sinänsä Kristina Ohlsson ei ole hypännyt kovin kauas mukavuusalueeltaan, sillä Fredrika Bergman -sarjan koukut kuten mukaansatempaava juoni, mielenkiintoinen rikos sekä mahdollisuus toimia itse salapoliisina löytyvät myös uudesta kirjasarjasta. Sen sijaan päähenkilön kanssa Kristina Ohlsson on halunnut kokeilla jotain ihan uutta: siinä missä Fredrika Bergman oli korkeasti koulutettu, nopeaälyinen ja arvostettu kriminologi, on Martin Benner, no, korkeasti koulutettu, nopeaälyinen ja arvostettu asianajaja mutta myös niin käsittämättömän ärsyttävä egoisti, pelimies ja snobi, ettei koko hahmossa Fredrika Bergmanin tapaan ole ollenkaan samastumispintaa tai uskottavuuttakaan. Itse asiassa tarinan edetessä alkaa jollain tapaa vaikuttaa siltä, että se on tarkoituskin - tietyssä mielessä Martin Benner on eräänlainen parodia tyypillisestä kovaksikeitetyn dekkarin päähenkilöstä. Mutta jos kirjan alussa kaipasinkin ihanan aitoa ja fiksua Fredrikaa, aloin pikku hiljaa, tahtomattani, pitää myös Martinista. Voi Kristina Ohlsson, minkä teit!

Ihan edellisten teosten tasolle Ohlsson ei uudella aluevaltauksellaan pääse, mutta myös Martin Bennerin tarinan ensimmäinen osa tulee luettua muutamassa päivässä, ihan koska josnytluenvieläyhdenluvunennennukkumaanmenoa.

Koska kyseessä on kaksiosaisen sarjan ensimmäinen osa, on helppo arvata, että kirja loppuu totaaliseen cliff hangeriin - jopa sen verran onnistuneeseen sellaiseen, että lokakuuhun odottelun sijaan odottelen juuri kirjastosta päätösosaa alkuperäiskielellä. Varo vaan, Sara Tell, ei mene montaakaan viikkoa kun sinun arvoituksesi on kokonaan ratkaistu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti