tiistai 28. kesäkuuta 2016

Alkukesän hyvät ja ihankivat.

Kesän alun kirjat, ne hyvät ja ihankivat.


Seré Prince Halverson: Äidinrakkaus

Ella ja Joe ovat olleet yhdessä kolme vuotta. Tässä ajassa Ellasta on tullut Joen vaimo, osa miehen amerikanitalialaista, räiskyvää sukua sekä ennen kaikkea äiti Joen kahdelle pienelle lapselle, Annielle ja Zachille, joista jälkimmäinen oli vasta vauva heidän äitinsä lähtiessä. Sitten onnellisen perhe-elämän hajottaa aalto, joka vie Ellalta miehen ja lapsilta isän. 
     Joen hautajaispäivänä miehen ensimmäinen vaimo ja lasten biologinen äiti Paige ilmestyy kolmen vuoden hiljaisuuden jälkeen yllättäen ovelle ja vaatii lapsia itselleen. Kenellä lopulta on suurempi oikeus olla lasten äiti: heidät synnyttäneellä vai heidät kasvattaneella naisella?
      Halversonin kirja käsittelee isoja, painavia aiheita kuten lapsettomuutta, kuolemaa, synnytyksen jälkeistä masennusta sekä perhesalaisuuksia. Siksi kirja kepeys yllätti. Tuntui, että kirjan teemoista olisi saanut aikaan paljon enemmänkin, mutta syvemmän pohdinnan sijaan Halverson nostaa kädet ylös ja valitsee chick litin. Äidinrakkaus on kyllä kiinnostava sekä tarinaltaan mukaansatempaava kirja, jonka hotkaisee laiturinnokassa muutamassa päivässä mutta samalla ihan pikkuisen liian hömppä ja helppolukuinen ollakseen se kesän paras kirja, jota haluaa suositella muillekin.



J.M. Barrie: Peter Pan

Lego Minifiguresin uudesta Disney-sarjasta se alkoi, perheen viisivuotiaan Peter Pan -innostus nimittäin. Omasta hyllystä löytyvän Disney-lyhennelmän jälkeen päädyttiin lukemaan myös tämä alkuperäinen versiokin. Yllätti huomata, kuinka originaali poikkesi lopulta uudemmasta melko vähän ja kuinka Kapteeni Koukku oli Barrien versiossa aika pienessä roolissa.



Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Tarina Catherinesta, joka eräänä päivänä löytää yöpöydältään oudon kirjan - ja huomaa kauhukseen sen kertovan itsestään. Kenenkään ei pitänyt tietää, mutta silti joku on kirjoittanut tarinaksi hänen synkimmän salaisuutensa, sen jota hän on kantanut ihonsa alla kaksikymmentä vuotta. Pian Catherine alkaa tuntea myös katseen: joku seuraa häntä - ja se joku toivoo hänen tuhoaan.
     Vaikka Renée Knightin trilleri on idealtaan omaperäinen ja lopulta jotain ihan muuta kuin mitä ensisivuilta olisi voinut odottaa, ei kirja lopulta, vähän yllättäen, ole kuin ihan kiva jännäri; toki lukemisen arvoinen, muttei kuitenkaan kirja, jonka muistaisi enää kuukauden päästä. Ehkä syy on lopulta Knightin henkilöhahmoissa, joita ei missään vaiheessa opi sympatiseeraamaan sekä sittenkin liian ilmeisissä ratkaisuissa ainakin Catherinen pojan Nickin suhteen. Jännärien ystäville Kenenkään ei pitänyt tietää toimii varmasti mukavana vaihteluna, mutta jos lukee kesässä vain yhden dekkarin, kannattaa tarttua mieluummin vaikka Kristina Ohlssonin Lotus Bluesiin.



L. Frank Baum: Ihmemaa Oz

Jos jostain olen lapsen kasvamisessa ollut erityisen innostunut, niin siitä, että Reipas pikku ankka ja Puppe kaivaa kuopan -tyylisistä kirjoista on jo siirrytty ihan oikeisiin satukirjoihin, niihin joita luetaan yhdessä monta iltaa ja viikkoa peräkkäin. Erityisen kiva on etsiä kirjastosta niitä omia lapsuuden suosikkeja - ja sitten löysin Ihmemaa Ozin.
      Kuinka ollakaan, muistin tarinan hirmumyrskyn mukaansa nappaamasta talosta ja hopeakenkäisestä Dorothystä lopulta yllättävän huonosti. Toisaalta sillä ei juuri ollut väliäkään: kirjan sydän kun on seikkailun sijaan sen iki-ihanissa hahmoissa kuten variksenpelättimessä, jolla ei ollut aivoja, sekä leijonassa, jolla ei ollut rohkeutta. Mielenkiintoinen juoni toimi hyvin myös nykylapsella ja viisivuotiaalle kirja oli sopivan jännittävä.



Hyvien ja ihankivojen kirjojen lisäksi olen lukenut viime viikkoina myös yhden ihan loistavan - ja vähän yllättäen se onkin elämäkerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti