perjantai 16. syyskuuta 2016

Karin Fossum: Varoitus

"Kesä alkoi kallistua lopuilleen ja ihmiset viihtyivät vielä puutarhoissaan. Hän näki pikkulapsia trampoliinilla, naisia kitkemässä kasvimaata, miehiä pesemässä pihalla autoa. Jossain kyykki mies maalaamassa piha-aitaa, nainen ripusti pyykkejä narulle. Hänestä oli mukava katsella kaikkea tuota. Hän piti pihoilla kuhisevasta elämästä, liidunvalkoisista vuodevaatteista jotka lepattivat narulla ja maalin hajusta. Hän piti siitä ja hän halusi tuhota sen. Kaikki elävät rotkon reunalla, hän ajatteli, ja minä tuuppaan heidät yli laidan."


Karin Fossum: Varoitus (Varsleren, 2009)
Johnny Kniga, 287 sivua. 
 

Onko mahdollista, että sama kirja voi aluksi pitkästyttää, sitten ahdistaa ja lopulta pelkästään oksettaa, mutta olla samalla kuitenkin ihan älyttömän hyvä? No, ilmeisesti, sillä juuri tällainen oli Karin Fossumin Varoitus.

Kuin tyhjästä kaupungissa alkaa tapahtua outoja, inhottavia asioita. Joku kaataa verta kotipihallaan vaunuissaan nukkuvan pikkuisen Margreten päälle. Joku laittaa lehteen juuri seitsemänkymmenvuotispäiviään juhlineen Gunillan kuolinilmoituksen ja tilaa ruumisauton parantumattomasti sairaan Helgen kotiin. Joku katselee varjoista, painaa mieleensä ja pakottaa ihmiset, kenet tahansa, kohtaamaan pahimmat pelkonsa. Ja sitten vaarallinen leikki riistäytyy käsistä.

"Tästä alkaa helvetti", lukee komisario Sejerin postiluukusta sujautetussa kortissa. 

Varoitus jatkaa Fossumin aiemmistakin kirjoista tuttujen poliisien Sejerin ja Skarren tarinaa, mutta kirja toimii hyvin, vaikkei aiempia osia oli lukenutkaan. Perinteisen dekkarimallin sijaan Fossumin kirja keskittyy tunnelman rakentamiseen, tiettyyn pahuuden psykologiaan. Tahtomattaan lukija tulee viedyksi vihaisen, häiriintyneen pään sisälle. Ja ihan yhtä tahtomattaan niitä vihaisia, häiriintyneitä ajatuksia alkaa kirjan edetessä yhä enemmän ymmärtää.

"Siedän melkein mitä vain, hän ajatteli. Vuoden toisensa jälkeen olen purrut hammasta yhteen. Mutta joskus koittaa päivä, jolloin minä nousen vastaiskuun ja kostan karmealla tavalla. Hän ei tiedä sitä, mutta se päivä on vaarallisen lähellä. Minä tarvitsen vain sopivan tilaisuuden."

Oikeastaan kirjan loppuun asti häiritsi ajatus, olinko kuitenkin jo lukenut Varoituksen joskus aiemmin. Luultavasti en, mutta toisaalta tämä ei ollut myöskään ensimmäinen lukemani fossum, joka alussa oli näennäisen hidastempoinen, mutta jonka lopussa olisi tehnyt mieli tarttua kirjailijaa rinnuksista ja huutaa, että "Ei näin saa kirjaa lopettaa!".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti