perjantai 21. lokakuuta 2016

Järki käteen ja kultaiselle keskitielle, pliis!


Toissa viikolla mediassa puhuttivat lasten syntymäpäiväjuhlat, jälleen kerran ja jopa siinä määrin, että lapsiasiavaltuutettu toivoi tolkkua juhlien järjestämiseen. Siitä se keskustelu sitten taas syntyi, niistä lastenjuhlien epäkohdista nimittäin. Puhuttiin synttärikiusaamisesta ja siitä, kuinka se, ketä juhlille kutsutaan ja ketä ei, on jo jonkinaisteista vallankäyttöä ja oma kiristysmuotonsa. Lahjoista puhuttiin myös, siitä millainen ja miten kallis lahjan kuuluu olla, kuuluuko lastenjuhlissa jakaa vieraslahjat ja odotetaanko lastenjuhlille nykyään jo niin kalliita lahjoja, ettei köyhimpien perheiden lapsilla ole mahdollisuutta ylipäätään osallistua koko synttäreille. Lopulta netissä kirjoiteltiin vielä lastenjuhlien kilpavarustelusta, siitä miten vielä kaksi vuosikymmentä sitten synttäreiksi riitti hyvin paketti kaupan keksejä ja mansikkakakku mutta nykyään pitää olla vuorkattua juhlapaikka, partyplanner ja teemanmukaiset tarjoilut.

Sattumaa tai ei, joku päivä lastenjuhlajuttujen jälkeen silmiin osui kaverin Facebookissa jakama artikkeli siitä, kuinka nykyihminen vetää hyvätkin asiat överiksi.

Että ei ihme, että lapsiasiainvaltuutettukin jyrähti. Järkevääkin, toki ja varmasti tarpeellista. Jos se olisi vain jäänyt siihen: aika pian nettikeskustelu tuntui nimittäin luisuvan siihen suuntaan, että kaikki syntymäpäiviin panostaminen sekä juhlat, joissa pöytään nostetaan mitään valmiskakkua monimutkaisempaa ovat heti ökyilyä, pinnallisuutta ja pröystäilyä ja mitä vaatimattomampaa, sen parempi. Jo toukokuussa edellisten lastenjuhliemme jälkeen mietin, kehtaanko ylipäätään jakaa somessa kuvaa Oktonautti-kakusta tai notkuvasta herkkupöydästä, kun samaan aikaan useampi kaveri jakoi omalla seinällään vetoomuksen lasten synttärien palauttamisesta kahdeksankymmentäluvun tasolle sekä linkitti kauhistelevia juttuja nykymenosta - ettei joku nyt vaan luule, että olen panostanut liikaa ja asetellut tarjottavat pelkästään somekuvia varten. Vaikka ihan tavalliset synttärit nekin olivat, ne sellaiset, joissa ei ollut palkattua klovnia, kalliita goodiebageja kotiinviemisiksi tai edes käsin koristeltuja macaronseja mutta joissa pöytään ei kuitenkaan nostettu pelkkää kaupan valmiskääretorttua ja Mehukattia. 

Voi kun me osattaisiin päästä sille kultaiselle keskitielle, jossa kaikki muu kuin  Kel onni on se onnen kätkeköön ei heti tarkoita sillä pröystäilyä.


Juhliin pitää kutsua koko päiväkotiryhmä.
No ei. Meidän viisivuotiaamme päiväkotiryhmässä on yli kaksikymmentä lasta ja niiden lisäksi poika R:n elämään kuuluu myös iso joukko sukulaisia, perhetuttuja, puistokavereita ja naapuruston lapsia. Kun nämä kaikki laskee yhteen on tulos enemmän kuin mitä meidän kolmiossamme on neliöitä - tai vaihtoehtoisesti useammat juhlat. Mutta vaikkei koko ryhmää mielestäni tarvitsekaan kutsua, ei toisaalta yhtä tai kahta myöskään saa jättää kutsumatta eikä kutsuja saa jakaa päiväkodissa, jos kaikkia ei kutsuta. Viisivuotiaan päiväkotiryhmässä tuo viimeksi mainittu on itse asiassa sääntö, erittäin hyvä sellainen. 


Teemasynttäreistä on tullut kilpavarustelua...
Joissain piireissä varmasti, valitettavasti. Toisaalta kyllä myös harmittaa, että termiin teemasynttärit liitetään heti myös sanat kilpavarustelu, ökyily ja överi, sillä teemajuhlat voi helposti järjestää myös ihan kohtuubudjetilla. Meillä teemasynttärit tarkoittivat viime toukokuussa Oktonautti-koristeita, jotka askartelin puolessa tunnissa netistä tulostetuista kuvista, kartongista ja keittiön kaapista kaivamistani grillitikuista, vapulta säästettyjä sinisiä ja oransseja serpentiinejä ja samanvärisiä ilmapalloja sekä teemanmukaista kakkua, jonka tilasin. Ryhmä Hau -kakun meille taikoi aikoinaan leipomista harrastava entinen työkaveri ja Oktonautti-kakulle löytyi tekijäksi Riikan kakkumania. Molemmista kakuista maksoin neljäkymppiä ja syömistä niistä riitti niin juhliin kuin rääppiäisiinkin.
 


Lahjojen vertailu pulloa pyörittämällä tulisi lopettaa...
Jos lahjoja oikeasti joillain juhlilla vertaillaan ja arvostellaan, niin siitä sietääkin jyrähtää - mutta nimenomaan meille vanhemmille, jotka emme osaa opettaa lapsillemme käytöstapoja.

(Pikkusiskoni sai muuten kaksikymmentä vuotta sitten synttäreillään samanlaisen päiväkirjan kahdelta eri koulukaveriltaan ja jälkimmäistä lahjaa avatessaan huusi spontaanisti, että Taas Trolli-päiväkirja!. Yhä edelleen se saa kuulla siitä, kuinka niin tökerösti ei yksinkertaisesti lahjasta saa sanoa. Sori, sis!)


...ja lahjojen hinnat ovat riistäytyneet käsistä.
Meillä päiväkotikavereiden synttärilahjabudjettina on pidetty noin kymmentä euroa, läheisimpien ystävien lahjoihin voidaan käyttää viisikintoista. Mieluusti mentäisiin vielä pienemmilläkin summilla, mutta minkäs teet: se pieninkin Lego-paketti maksaa nykyään kymmenisen euroa. Toisaalta ikinä ei juhlille mentäessä ole tuntunut, etteikö mukaan voisi ottaa pienempääkin lahjaa. Vuositasolla kymmenen euroa lahjasta on toki aika paljon, sillä tänä vuonna poika R on vetänyt kauluspaidan päälleen ja suunnannut juhlimaan jo yhdeksiä kaverisynttäreitä. Naapurin pojan nelivuotispäiville tammikuussa pakkasimme kuitenkin lahjan sijasta mukaan pellillisen kinkkupizzaa, sillä toiveena oli, että tavaroiden sijaan vieraat - aika valtava joukko muuten - toisivat jotain yhteistä nyyttäripöytään. Aivan mahtava idea muuten.



Lastenjuhliin tarvitsee nykyään aina kalliin, ison tilan, ei niitä kerrostaloasunnossa voi pitää.
Meidän 58 neliössämme on juhlinut enimmillään kolmekymmentä vierasta. Samaan aikaan. Se oli onnellinen päivä se. 



Jenkkityylinen vieraslahjaperinne on mennyt liian pitkälle.
Näitä lehtijutuissa ja somekeskusteluissa kauhisteltuja useiden (kymmenien) eurojen goodiebageja en kyllä minäkään tajua - kuten en myöskään sitä, että lapset arvottavat toistensa syntymäpäiviä vieraslahjojen perusteella. Mutta en tiedä, onko meillä vain harvinaisen maalaisjärkinen ystäväporukka, sillä kalliisiin vieraslahjoihin ja niiden arvosteluun, edes odottamiseen, olen törmännyt ainoastaan netissä. Poika R:n nelivuotisjuhlissa jaoimme kaikille saippuakuplat, joita lapset saivat juhlien lopuksi puhallella pihalla porukalla, ja viisivuotisjuhlissa kaikki bingoon osallistuneet saivat palkinnoksi tarra-arkit; kummallakin kerralla vieraslahjat maksoivat meille reilusti alle euron kappaleelta. Kavereidensa juhlista viisivuotias on joskus kotiutunut mukanaan ilmapallo, tarra, tikkari, tatuointi tai leikkisormus, mutta useimmin sokerihumalassa, tyytyväisenä juhliin ja posket punaisina juoksemisesta: vieraslahja, pienikin, on ainakin meidän lähipiirissä ennemmin poikkeus kuin sääntö.



Kyllä minun lapsuudessani kaikki oli paremmin.
Tää on kyllä niin totta. Oikeasti haluaisin järjestää vielä yhdet juhlat, joissa keittiön pöydälle levitettäisiin se paperinen synttäriliina, jota muun aikaa vuodesta säilytettiin kaapissa, ja kääretorttukakku olisi koristeltu irtokarkeilla. Syötäisiin Carneval-keksejä ja juotaisiin sekoituslimsaa, sitä sellaista ruskeaa juomaa siis, jota saa, kun kaataa lasiin ensin Spriteä, sitten Cokista ja lopuksi Jaffaa. Mankassa soisi Coco Jambo, mutta ei liian kovalla, sillä muuten kerrostaloasunnon toiseen makuuhuoneeseen häädetyt vanhemmat tulisivat vääntämään volyymia pienemmälle. Se oli laman, vaatteidenvaihtopäivien ja purkkilihan aikaa, mutta silti syntymäpäiväliina kaivettiin esille joka vuosi. Samalla tavalla haluan itsekin järjestää vuosittain yhdet juhlat, ne sellaiset ihan kotikutoiset, mutta joiden eteen on kuitenkin nähty vähän vaivaa ja jotka poikani muistavat vielä vuosienkin päästä.


Nuo tummennetut ovat viime viikkojen nettikeskusteluissa esiintyneitä kommentteja. 
Mutta hei, kertokaa te: mikä on liikaa vai onko mikään 
ja millaiset synttärit lapsille kuuluu järjestää?

6 kommenttia:

  1. Olen katsellut syntymäpäiväilmiötä työntekijän näkökulmasta eli siitä, että päiväkodeissa ja kouluissa jaetaan syntymäpäiväkutsut. Työntekijät eivät osallistu niihin, mutta ovat huolissaan, koska juhlista puhutaan paljon ennen ja jälkeen. Eräässä ryhmässä kaikki muut tytöt kutsuttiin, mutta ei yhtä. Minusta se on jo kiusaamista. Päiväkodit ja koulut pitäisi pitää erillään juhlista, sillä ne eriarvoistavat lapsia. Kutsukortteja ei saisi jakaa lasten nähden, sillä on lapsia, joita ei kutsuta kenenkään juhliin ja minusta se on jälleen kiusaamista. Tästä pitäisi puhua vanhempainilloissa ja kehittää keinoja siihen miten välttää kiusaamiskulttuurin syntymistä syntymäpäivien johdosta.
    Joillakin juhlat menevät ihan överiksi, sillä tiedän 6v. pojan, jolle vuokrattiin Turun linna juhlapaikaksi.
    Tuo lasten syntymäpäiviin liittyvä ilmiö, että vieraille jaetaan lahjat, on omituinen ja outo. Kenen aikuisten syntymäpäivillä vieraille annetaan lahjoja, ehkä superrikkaiden.
    Lapsia itse kannattaa kuunnella mitä he itse haluavat, mutta se sokeripuoli olisi hyvä siirtää vähemmän sokeriseksi. Lapset tykkäävät myös lihapullista, nakeista ja pitsasta. Smoothie käy hyvin juomasta limpparin sijasta. Uskon, että lapset syövät ennemmin jäätelöä kuin kakkua. Itse olen aina inhonnut kakkuja. Jos karkkia on pakko olla, niin se voisi olla se pieni tikkari, suklaapatukka tai irtsikkapussi, joka annetaan poislähtiessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Turun linna, oikeasti :O?! Luulin, että nuo tarinat ovat ihan vain urbaanilegendoja, mutta ilmeisesti sitten eivät. Apua!

      Tuosta päiväkotinäkökulmasta olen kyllä ihan samaa mieltä ja onkin kiva, että meillä päiväkodissa on otettu synttäriasiaan tiukka linja. Kutsuja ei päiväkodissa saa jakaa, vaan vanhemmat hoitavat kutsumiset keskenään, ja myös synttäreistä juttelemista pyritään valvomaan niin, että asiasta tule mikään kiristyskeino, että "jos nyt et tee sitä tai tätä, niin et pääse synttäreille..." Tiettyä pelisilmää vaaditaan kyllä vanhemmiltakin, ja siksi tuntuu kurjalta kuulla juttuja, joissa yksi tai kaksi ryhmästä on jätetty kutsumatta. Mielestäni vanhempien kuuluisi nimenomaan opettaa, ettei ketään jätetä porukasta pois.

      Meillä on aina juhlissa kakku, sillä se on synttärisankarille itselleen tärkeä juttu. Mutta useamman kerran on kyllä käynyt niin, että lapset lähinnä ihailevat kakkua ja vanhemmat sitten syövät ;)...

      Poista
  2. Samaa mieltä oikeastaan melkein kaikessa! Yksi asia mua on ihmetyttänyt jo pitkään enkä mitenkään käsitä ihmisten ajatusmaailmaa tämän suhteen: synttärikoristelut tuntuu monen mielestä olevan pröystäilyä, ihan samalla tavalla kuin ihmiset ajattelee kauniin, siistin kodin olevan pinnallista. Kumma juttu, koska juurikin esim synttäreillä mä useimmiten askartelen koristeet itse (tulostan netistä, leikkaan, liimaan, taittelen silkkipaperista pompomeja..) eikä ne todellakaan maksa käytännössä mitään!

    Ja mitä tulee tuohon, palataan 80- tai 90-luvulle, niin kyllä mun äiti järjesti jo silloin megaöverisynttäreitä - rankemman luokan konkurssin tehneenä, pienellä budjetilla, leipomalla kaiken itse. Ehkä se olikin se juttu, että kaiken huonon keskelle oli kiva saada silloin tällöin jotain tavallista, tai jopa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä: Oktonautti-koristeisiin tarvittiin tosiaan ihan vaan netistä tulostetut kuvat, kartonkia, liimaa ja grillitikkuja ja mielestäni niistä tuli kuitenkin tosi kivat. Toki koristeita voi tilatakin, mutta toisaalta helppohin ja puoli-ilmaisiin koristeisiin löytyy ideoita myös muutamalla klikkauksella.

      Meillä yksi luokan tytöistä piti joskus 90-luvun puolivälissä synttärinsä paikallisessa hampparipaikassa. Koko Max Burger oli varattu meille, kaikki luokan tytöt saivat tulla ja jokainen sai tilata valitsemansa hamppariaterian. En tiedä, johtuiko lamasta vai mistä, mutta noista juhlista puhuttiin kyllä VUOSIA (no okei, joskus vieläkin ;)...). Että ihan samanlaisia kai nuo nykyajan HopLop-juhlatkin kai sitten ovat, eivät sen ihmeellisempiä.

      Poista
  3. Meillä on ollut HopLop-synttäreitä ja kotona järjestettyjä, tarjoiluna on ollut mm. kääretorttukakkua päällystettynä irtokarkeilla, jäätelöä, limsaa, irtokarkkeja jne. Pieni kaveripussi on ollut mukaan kavereille, niissä perinteisesti tyyliin pikkuauto, lakritsa, karkkiaski ja purkka. Paitsi viime synttäreillä, jolloin ne unohdettiin jakaa lapsille ;)
    Varaa olisi kyllä panostaa rahallisesti, mutta en näe tärkeänä esim. Kalliin kakun tilaamista, yleensä kukaan lapsista ei kakkua lopulta edes syö. Leipominen ei kiinnosta eikä ole aikaakaan.
    Lahjoissa en yleensä mieti hintaa, vaan ostetaan se joka sopii vastaanottajalle. Voi olla, että joku on saanut hiukan kalliimman lahjan, joku toinen taas halvemman. Ihmettelen jos joku arvioi saamiensa lahjojen hintaa, ajatushan on tärkein.
    Juhliin kutsutaan vain ne lapset, jotka lapsi itse haluaa tai joiden synttäreillä hän on itse ollut. Näin on saatu lapsimäärä pysymään pienenä ja on helpompi valvoa synttäreillä lapsia.
    Näillä eväillä on menty kahden lapsen kanssa, jos joku on mielensä pahoittanut, niin en ole siitä ainakaan kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla vielä jostain syystä ikinä saatu kutsua HopLop-syntäreille saati itse sellaisia järjestetty, mutta veikkaan, että kunhan tuo synttäreille kutsuttava poikajoukkio tuosta kasvaa, niin sekin alkaa tuntua aika houkuttelevalta paikalta järjestää juhlat ;)...

      Ja jännä juttu tosiaan tuon kakun kanssa: me ollaan tilattu se joka vuosi ja se tuntuu olevan sankarille itselleen - ja kavereille - tosi tärkeä, mutta loppujen lopuksi taitavat syödä paljon mieluummin poppareita, pizzaa, karkkia ja keksejä.

      Poista