tiistai 18. lokakuuta 2016

Jyväskylä, je t'aime.


Aika moni on välillä ihmetellyt - minä itse mukaan lukien - miksi me melkein kymmenen vuotta opiskelujen päättymisen jälkeen yhä edelleen asumme Jyväskylässä. Opettajana tänne jääminen kun on osoittautunut todelliseksi ammatilliseksi itsemurhaksi, lapsiperheiden palvelusta kiristetään jatkuvasti ja Neste Rallin aikaan koko kaupunki on yhtä kolmekymppistä, Karjala-lippiksiin sonnustautunutta ja huonosti käyttäytyvää äijäporukkaa. Lisäksi ensimmäinen varsinainen sushipaikkakin tänne avattiin vasta vuosi sitten ja kahviloita voisi keskustassa olla muutenkin enemmän. Olisi helppo vastata, että jämähdettiin. Tai että saatiin vuosien aikana niin paljon ihania ystäviä, ettei enää haluttu luopua niistä. Että ostettiin koti ja että täällä asuessa mummolat ovat edes sen verran lähellä, että silloin tällöin saadaan lapsenvahti ja voidaan itsekin ajaa mummolalomalle alle tunnissa. Mutta oikeasti Jyväskylässä on monia muitakin ihania pikkujuttuja, joiden takia täällä viihdytään ja joiden takia ei haluttaisi asua missään muualla (paitsi ehkä taas jonkin aikaa Berliinissä). Ja kun Juliaihmisellä oli eilen blogissaan Helsingin ihanimmat, niin siitä se ajatus sitten lähti.


Parasta Jyväskylässä


Taikurin bataattiranskalaiset. Oikeasti, käykää maistamassa. Ne ovat juuri sopivan rapeat ja juuri sopivan makeat, ja jos kylkeen ottaa vielä seitanburgerin, ei tarvitse syödä mitään muuta koko päivänä.

Se, että paikallisliikenteen linkissä matkustajat huikkaavat kuskille kiitokset pois jäädessään (kuulemma ihan off the table ja junttia, jos liikkuu pääkaupunkiseudulla, jossa kiitos on jo se maksu, minkä matkasta on maksanut). Ja että se on linkki, ei bussi eikä missään nimessä dösä.

Keskustassa punaisessa tekonenässä englanniksi Raamatun sanaa julistava mies.

Kesäisin Harjun iltasoitto.

Yläkaupungilla aina, mihin kellonaikaan tahansa, ilmassa leijuva pizzan ja kebabin tuoksu.

Haalaripukuiset opiskelijat, jotka aina syyskuun alussa ovat suloisen eksyneitä mutta joille on kiva neuvoa tie Kortepohjaan.

Kankaan tehdasalueen graffitit, Väinönkadun räsymatto ja se, että jalkakäytävällä kävellessä saattaa yllättäen huomata astuneensa mosaiikista tehdyn kalakoristeen päälle. 

Harjun paperi  ja se, että on vielä olemassa kauppa, jonka pääasiallinen myyntiartikkeli ovat postikortit ja joka on silti tai juuri siksi aina täynnä. 

Kolmikulman Lelut24-kauppa, josta löytää aina ne makeimmat Lego minifiguurit, joita ei muissa kaupoissa ole myyty enää vuosiin. Ja jos paikan omistajalta kysyy mitään Legoista, niin voi olla varma, että se tietää niistä kaiken. 

Lehtisaaren kesäkoti, minkä seurauksena mekin olemme olleet mökinomistajia jo useamman vuoden ajan. 

Paikallisliikenteen Tonttulakki päässä ilmaiseksi kyytiin -tempaukset sekä se, että kun kerran hyppäsin linkkiin omenapiirakkaa kantaen, ei kuski suostunut ottamaan maksua, koska Noin hyvännäköisten kantamusten kanssa matkustaisi ilmaiseksi vaikka koko kuukauden. (Kuukauden ilmaislippuja en kyllä saanut.)

Mäki-Matin Perhepuisto.

Kuokkalan sillan alla keinuva mies.

Se, että jos joskus käy ystävän kanssa yksillä, voi illan lopuksi kävellä yläkaupungin Grilli21:lle ja tilata taksarin ja että sitä ei voi tehdä missään muussa kaupungissa.

Se, että tietyt asiat vain tapahtuvat joka vuosi:
Suomen Tivoli saapuu kaupunkiin vapuksi,
Oikokatu maalataan aina heinäkuussa,
itsenäisyyspäivänä Harjun portaat valaistaan kynttilöin ja mietelausein
ja joulun lähestyessä voi yhtenä iltana keittiössä hääriessään yhtäkkiä kuulla, kuinka Harjun tornista kajahtaa Joulun kellot.

14 kommenttia:

  1. Aww! Ihana postaus! Jyväskylä on kyllä ihan huippu!
    Ja tästä sai parhaita vinkkejä seuraavaan Jyväskylän-matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja niin muuten onkin! Isot suositukset ainakin Harjun Paperille ja Street Food Bar Taikurille, mutta Kauppakadulla englanniksi punaisessa tekonenässä saarnaavaa miestä en kyllä ihan joka päiväksi uskalla luvata ;).

      Poista
  2. Tämän luettua syntyi valtava ikävä kotikaupunkiin. Vaikka n. 20 vuodessa on ehtinyt juurtua toiselle puolelle suomea. Yksi ihanimmista Jyväskylämuistoista itselle lapsuudesta ja nuoruudesta oli se että kaikkialle pääsi pyöräillen. Samanpäivän aikana saattoi fillaroiden kiertää vaikka 3 uimarantaa ja seuraaville päiville löytyi taas uudet biitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuli tätä kirjoittaessani Jyväskylä-ikävä, vaikka tässä Harjun kupeessa tätä naputtelinkin :O! Ja tuo on kyllä totta, että kaikki on täällä lähellä ainakin näin keskustan lähellä asuvalle: uimarannoista esimerkiksi Albaan, Viitaniemeen ja Tuomiolle pääsee kaikille kävellen.

      Poista
  3. Jyväskylä on kyllä niin pro. Se on kyllä niin koti. Tässä elämänvaiheessa, kun opiskelut on juuri alkaneet, en osaisi toista kotia nimetä. En tiedä tulenko täältä muuttamaan koskaan pois, mutta mikäli se joskus koittaa, en Suomen sisällä muuttaessa lähde todellakaan kauas. Tampereelle maksimissaan, Helsinkiin asti en Suomen sisällä liiku. Jyväskylä on vaan niin upea vaikka jotkut aina morkkaakin :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on suunnitelmissa pöyrinyt nimenomaan se Helsinki lähinnä siksi, että siellä olisi töitä molemmille. Opena toki itse työllistyisin myös pohjoisen pikkukaupungeissa, mies ei niinkään. Mutta nyt taas lasten myötä on alkanut tuntua yhä enemmän, että juuri tänne ne halutaan juurruttaa, nekin.

      Poista
  4. Vieläkö se mies kiikkuu siellä sillan alla!?! Meinasin kerran vuosia sitten pudota järveen kun tihrustin katsella onko se oikea vai ei.
    Minulle Jyväskylällä on yllään kultainen kehä. Se syntyi vuosina, jolloin siellä opiskelin, elämä oli vaatimatonta mutta täynnä suuria tuntia, elämän suurta rakkautta, vapautta jota ei ikinä enää koe. Niin monet kerrat olen harmitellut etten jäänyt vaan lähdin työn perään muualle malttamatta odottaa pidempää opeduunia, edes lukuvuoden sijaisuutta. Tämän syksyn yt-uutisten jälkeen on pakko olla tyytyväinen etten jäänyt. Mutta ikävä on silti. Listaasi lisäisin Laajavuoren lenkkipolut, jonne olen juossut niin ilot kuin surutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli tästä kommentista jotenkin ihan älyttömän hyvä mieli, sillä juuri tätähän se on: valintoja, joista ei voi kuin vasta jälkikäteen - jos silloinkaan - tietää, tekikö oikein. Jos olisin muttanut heti opiskelujen jälkeen pääkaupunkiseudulle, olisin jo todennäköisesti näin kahdeksan työvuoden jälkeen edes vähän vakituisemmassa työsuhteessa, mutta toisaalta viimeisen kahdeksan vuoden aikana olen saanut täältäkin niin monta tärkeää ystävää ja kaveria, etten olisi niistäkään halunnut luopua. Ja Mäki-Matin perhepuistossa mietin monesti, että juuri tänne haluan poikani juoksemaan kaverilaumoissaan.

      Ja siellä se muuten edelleen roikkuu ja vaikka sen kuinka tietää nukeksi, niin joka kerta sitä aluksi vähän säikähtää ;).

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No niinpä <3. (Ja kun noista bataattiranskalaisista täällä kirjoitin, niin pakkohan meidän oli sopia tänään miehen kanssa lounastreffit Taikuriin...!)

      Poista
  6. Ihana postaus, tuli niin hyvä mieli ja jyväskylä-kaipuu <3 vuoden asuin, mutta siinä ajassa ehti rakastua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, miten ihana kommentti <3. Me tultiin tänne opiskelemaan ja ihan yhtäkkiä siitäkin on nyt kulunut jo kolmetoista vuotta.

      Poista
  7. Kolmen viimeisen kohdan aikana pääsi poru! Nyt ulvon ikävästä, aivan liian kaukana maailman toisella puolen uudessa kotikaupungissani. Jenkkikulttuuri ei istu JYväskyläläistytön mindsettiin ja koti-ikävä on ajoittain kova, varsinkin raskaanaollessa. Synnyin ja asuin 18 vuotta elämästäni Jyväskylässä kunnes suurennat kaupungit vei. Maksaisin mitä vain jos pääsisin nyt sinne kävelemään pimeässä Kuokkalan siltaa pitkin vanhemmille :")

    Kiitos listasta ja itkuista :) paljon oon samaa mieltä kanssasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, sinäkin ;)! Mutta tuon koti-ikävän voin kyllä uskoa, sillä kuukausi Berliinissä toissa kesänä sai kyllä meidätkin ikävöimään Jyväskylää ihan hillittömästi. On tää vaan niin koti <3.

      (Paitsi jos yhtään lohduttaa, niin näissä marraskuun tuulissa plus räntäsateissa tuo Kuokkalan sillalla kävely on varmasti aika ankea kokemus...)

      Poista