maanantai 10. lokakuuta 2016

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

"Haluaisin huutaa hänen nimeään: Lydia. Lydia. Tule takaisin. Lydia May Tanera Moorcroft. Haluaisin huutaa hänen nimeään samalla tavalla kuin silloin kun hän kuoli, kun tuijotin alas parvekkeelta ja näin hänen pienen vartalonsa levällään ja silti kasaan rusentuneena, vielä hengittävänä mutta hiljalleen hiipumassa."


S.K. Tremayne: Jääkaksoset (The Ice Twins, 2015)
Otava, 349 sivua.


Hetken aikaa Angus ja Sarah sitä elivät, täydellistä camdenilaisperheen elämää. Angus oli saanut kolme ylennystä kolmessa vuodessa ja tähysi jo kohti yhtiökumppanuutta. Sarah vei aamuisin lapset kouluun, teki päivisin toimittajan töitään ja kokkasi iltaisin viimeistä huutoa olevassa keittiössään luomupestoa. Ja sitten olivat vielä Kirstie ja Lydia, kuusivuotiaat kaksostytöt. Lapset, jotka syntyivät vuoden kylmimpänä päivänä ja joiden silmät olivat jäänsiniset ja hiukset lumivalkeat. Jääkaksoset, joita oli mahdoton erottaa toisistaan.

Sarah ja Angus elivät täydellistä camdenilaisperheen elämää - kunnes Lydia putosi parvekkeelta ja kuoli. Sen jälkeen Sarah uppoutui kaiken nielevään suruunsa ja Angus päätti etsiä lohtua pullosta.

Jättääkseen taakseen järkyttävän tragedian Sarah, Angus ja Kirsie myyvät Lontoon-kotinsa ja muuttavat syrjäiselle majakkasaarella Skotlantiin. Kallioiden, nousuveden ja karun luonnon keskellä perheen on tarkoitus koota elämänsä uudelleen ja aloittaa alusta. Mutta sitten Kirsie alkaa yhtäkkiä väittää olevansa Lydia, jonka vanhemmat luulivat vuosi sitten haudanneensa. Kumpi tytöistä lopulta kuoli ja mitä onnettomuusiltana todella tapahtui?

S. K. Tremaynen psykologista trilleriä on hehkutettu ja kehuttu niin blogeissa kuin muissakin kirja-arvosteluissa - vuoden paras psykologinen trilleri, taisi joku kirjoittaa. Moni hurmaantui kirjan aavemaisesta tunnelmasta, majakkasaaren karusta miljööstä sekä kirjailijan taidosta nostaa jännitystä askel kerrallaan. Mutta sitten ovat ne, jotka eivät niele purematta ihan kaikkea, Jääkaksosiakaan. Kuten minä.

Hyvä kirjahan Jääkaksoset luonnollisestikin on, viihdyttäväkin ja tunnelmaltaan aivan omaa luokkaansa. Mutta toisaalta näin paljon psykologisia trillereitä ja dekkareita lukeneelle Tremaynen bestselleri on myös jollain tapaa aavistuksen liian ennalta arvattava, laskelmoiva, ehkä jopa kliseinenkin. Puhumattakaan epäuskottavuudesta: kuka nyt oikeasti muuttaa Camdenista synkälle ja syrjäiselle majakkasaarelle Skotlannin perukoille - sinne missä wifikään ei oikein meinaa toimia - jos elämä muutenkin jo on riekaleina ja parisuhdekin tuuliajolla? Loppuratkaisusta pitää kyllä kuitenkin antaa kirjailijalle täydet pisteet.

Silti, hakekaa tämä kirjastosta ja lukekaa. Jääkaksoset jos mikä kun sopii näihin syksyn pimeneviin iltoihin, joina olisi kiva kääriytyä viltin alle seurana jotain vähän Dostojevskia kevyempää mutta ei kuitenkaan ihan harlekiinikamaa, iltoihin, joina sisällä kyllä on lämmintä mutta ulkona sade piiskaa ikkunaruutua.

4 kommenttia:

  1. Kun itse vietän saarella kesät, niin en ihmettele, että saarelle tekee mieli. Tosin meillä on kesäasunto ja talveksi pitäisi olla lämmitykset ynnä muut kunnossa, jotta siellä pärjäisi, mutta mieheni suku on asunut saarella 1800-luvulta asti ja pärjännyt myös talvet. Taidetaan olla vain totuttu elämään helpommin.
    Kirja on hyvä, mutta en päässyt siihen jännitykseen kiinni, koska saarella asuminen ei mielestäni ole sitä. Tässäkinhän oli sitten muut syyt ja ongelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kuulostaapa idylliseltä! Itsekin haaveilen kyllä aika ajoin saaristosta ja omasta mökistä merellä, siitä sellaisesta, jossa on ripaus Tove Janssonin Kesäkrjan henkeä. Ehkä vielä joskus.

      Jos on tottunut saareen ja mereen, ei se varmasti pelkästään riitä kirjan jännitykseksi. Tässä kun tarina ja sen pelottavuus taitaa aika pitkälti nojata juuri siihen...

      Poista
  2. Muistathan mainita myös suomentajan nimen, varsinkin kun julkaiset suoria lainauksia suomennoksesta. Kääntäjällä on tekstiinsä tekijänoikeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos muistutuksesta! Kieltä ja suomennosta enemmän käsitellessäni olen suomentajan yleensä maininnutkin, mutta muutenkin se pitäisi kyllä muistaa arvioihin kirjata.

      Poista