keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tarina hyvästä maailmasta.


Muutaman kadun päässä meistä asuu sokea mies. Yhtenä päivänä osuimme läheiseen apteekkiin yhtä aikaa. Kun olin saanut omat ostokseni tehtyä ja astuin kadulle, seisoi mies edelleen apteekin edessä: autoja kulki molempiin suuntiin sen verran tiheästi, ettei hän ollut vielä uskaltanut lähteä ylittämään tietä. En ollut koskaan aiemmin ohjannut ketään, mutta alun hapuilun jälkeen se oli yllättävän luontevaa. Selvisi, että miehen koti oli vain muutaman korttelin päässä, joten pelkän kadun ylittämisen sijaan kävelimme yhdessä kotitalon pensasaidalle asti. Samalla juttelimme niitä näitä, vähän lähialueen kaduista, taloista ja historiasta, vähän säästä, totta kai, vähän myös lapsista, kun kävi ilmi, että äänen perusteella mies oli olettanut minut lukioikäiseksi, opiskelijaksi korkeintaan. Pensasaidan kohdalla mies kiitteli kovasti ja oli iloinen myös siitä, että oli pitkästä aikaa saanut käveltyä tavallista reippaampaan tahtiin - siihen kun ei kepin kanssa tietä tunnustellessa yleensä ole mahdollisuutta.

Sinä päivänä saavuin sovittuun menooni muutaman minuutin myöhässä, mutta koko päivän oli hyvä mieli.

Tuon aamun jälkeen päätin kaapata miehen käsipuoleen myös seuraavalla kerralla, kun satumme samaan aikaan suojatien reunaan - melkein naapureitahan kun tässä ollaan. Aina olen kuitenkin ollut vähintään yhden askeleen liian kaukana, aina vähän myöhässä: Lähikaupassa myyjä pakkaa ostokset kassiin ja auttaa miehen vielä tien yli kotimatkan alkuun, samalla ostoksia kantaen ennen, kuin itse ehdin kaupasta ulos. Suojatien kohdalle pysähtynyt mies autetaan aina yli, naapuritalon rouva neuvoo kadunnimien kanssa ja viereisen lukion teinit ohjaavat risteyksessä oikeaan suuntaan, kun vasta lähestyn kadunkulmaa. Ja ennen kun ehdin avata miehelle apteekin oven, on minua kaksi askelta edellä pyyhältävä poika jo ehtinyt sen tehdä.

Ja nyt tuosta yhdessä kävellystä kotimatkasta on jo yli vuosi. Vaikka melkein naapureitahan tässä ollaan.


Että toisin kuin viime kuukausien lehtiotsikoista voisi päätellä, ei me pelkästään synkkiä jurottajia ja huonoja lähimmäisiä olla, me suomalaiset.


(Postauksen kuviksi valitsin tiedostoista sellaisia, joissa maailma oli meille erityisen hyvä. Nämä löytyivät.)

4 kommenttia:

  1. Voi kun sinun kirjoituksesta tuli hyvä mieli myös minulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla! Aika ihmeellinen kyllä tämä maailma: samana päivänä, kun olin julkaissut tämän jutun, satuin taas näkemään, kuinka lähikaupan myyjä saattoi miehen ostosreissun päätteeksi kahden suojatien yli ja kotimatkalle. Ihmiset on ihania <3.

      Poista