tiistai 13. joulukuuta 2016

Jouluterveiset Sansibarilta.


Olen aina arvostanut jotenkin erityisen paljon niitä ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet tehdä totutuista poikkeavia, rohkeita, omannäköisiä valintoja, suuria tai pieniä: ystävääni, joka lähti huonosta suhteesta, vaikka pelottikin, sekä sitä toista, joka otti ja rakennutti unelmiensa talon eikä pelkästään haaveillut siitä. Ihan samalla tavalla ihailen uudestaan opiskelijaksi hypännyttä kaveriani, siskoa, joka lähti vuodeksi ulkomaille ja ystävää, joka hyppäsi lentokoneeseen ilman ketään tuttua, ihan vaan koska halusi nähdä Irlannin kauneimmat majakat. Pitkälti tämä johtuu varmasti siitä, että itse olen ollut aina vähän liiankin varovainen, tylsä jopa: puhunut pätkätöihin uupuneena alan- ja kaupunginvaihdosta  jo vuosia tekemättä kuitenkaan mitään asian eteen, soutanut ja huovannut jo suunnittelemani tatuoinnin ottamisen kanssa, ottanut asuntolainaa ennemmin liian vähän kuin liian paljon ja valinnut listalta sen saman chicken pocketin vielä sillä kymmenennellä kerrallakin. Vaikka järkevyydessä ja varovaisuudessa on siinäkin toki puolensa, niin aika usein olen myös ollut enemmän tai vähemmän vihainen sille ylivarovaiselle minulle, joka opiskeluaikoinakin säästi opintotuesta sen sijaan, että olisi ostanut itselleen uudet farkut tai lähtenyt leffaan.

Silti tai ehkä juuri siksi inspiroidun erityisen paljon myös blogeista, joissa uskalletaan ottaa riskejä, hypätä tuntemattomaan ja elää hetkessä. Ja sitten kesällä löysin Ikilomalla-blogin. Blogin takaa löytyvät Titta ja Thomas, jotka syyskuussa 2015 pakkasivat elämänsä pahvilaatikoihin, hyvästelivät vakkariduunit ja hyppäsivät trans Siperian junaan ilman paluulippua tai edes mitään tietoa siitä, miten pitkälle matkalle he olivatkaan lähdössä. Kuluneen reilun vuoden aikana Titta ja Thomas ovat  muun  muassa keittäneet glögiä Afrikassa, osallistuneet sansibarilaisiin hääjuhliin, telttailleet Kiinan muurilla ja nähneet ensilumen Mongolian Gobin autiomaassa. Ja aika monen sateisen tiistaiaamun tai puistoperjantain minä olen viimeisten kuukausien aikana aloittanut fiilistelemällä kaikkea tätä Ikilomalla-vlogeissa.

Kun lokakuun alussa makoilin sängynpohjalla jalkaleikkaukseni jäljiltä, Ikilomalla-blogin Facebookissa kyseltiin, ketkä seuraajista haluaisivat joulukortin Afrikasta. Minä halusin. Olin kipeä, vähän, tai aika paljonkin, maassa ja ajatus matkasta toiselle puolelle maailmaa tuntui kaukaisemmalta kuin koskaan aiemmin. Johannesburgista Nelson Mandelan kotitalon edustalla päivystävän krääsäkauppiaan kojusta ostettuja postikortteja laitettiin ympäri Suomea, 17 eri paikkakunnalle. Ja yksi niistä kolahti meidän postiluukustamme perjantaina.

Jos ensi vuonna meidän perhettä ei ehkä vielä nähdä safariretkellä, niin jo heti tammikuussa taas pitkästä aikaa Brandenburgin portilla. Ja lupaan: ensi vuonna minäkin hyppään välillä mukavuusalueen ulkopuolelle. Ja toisaalta olen ehkä vähän armollisempi itselleni silloin, kun en jostain syystä saakaan hypättyä.

6 kommenttia:

  1. Olipas kerrassaan ihana lukea tämä postaus! Olet aivan todella taitava kirjoittamaan! :)
    Ja mahtavaa kuulla, että onnistuimme piristämään postikortilla ja tuomaan ripauksen Afrikan aurinkoa päivääsi. ����
    Me saatettais välillä tarvita ripaus varovaisuutta ja harkintaa mukaan seikkailuihimme, ettei aina suinpäin rynnittäisi uusiin arvaamattomiin juttuihin. ��
    Paljon terkkuja Kapkaupungista ja tsemppiä mukavuusalueelta poistumiseen! ��

    Titta ja Thomas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi apua, kiitos ihanasta kommentista! Ja olisipa kiva, että varovaisuutta ja toisaalta heittäytymistä olisi annosteltu jokaiselle sopivassa suhteessa jo ennakkoon...!

      Kapkaupunki kuulostaa näiden Suomen pakkasten keskellä aika houkuttelevalta. Mutta toisaalta nuo hanget ja kenkien alla narskuva lumikin ovat aika makeita juttuja just nyt...

      Poista
  2. Silloin kun on lapsia, ei ole niin helppo jättää kaikkea ja hypätä uuteen. Helpompi olla spontaani, kun ei tarvitse ajatella kuin omaa hyvinvointiaan.
    Kuvaamasi kaltaisia ajatuksia tulee kun on äitiyslomalla, itselläni ainakin helpotti kun palasin töihin. Muistin, että olen oikeastaan tosi hyvä työssäni ja tykkäänkin siitä. Perheen kanssakin on kiva olla, kun se ei ole kokoaikaista. Matkustaa voi aina välillä perheellisenäkin, tosin se maksaa aika paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä tuokin, että näin lapsellisena moni spontaani ex tempore -juttu pitääkin yhtäkkiä harkita yllättävän tarkkaan ja nopeat lähdöt ja päätökset ovat lopulta aika harvoin kovin nopeita. Mutta olisipa osannut olla spontaanimpi silloin ennen, kun kahdesta tuli kolme ja myöhemmin neljä.

      Mä olen kyllä viihtynyt kotona ja perheen kanssa paremmin kuin uskoinkaan ja tuntuu, että juuri täällä minun juuri nyt pitääkin olla. Toki tähän - ja tuohon irrallisuudentunteeseen - vaikuttaa paljon se, ettei minulla ole tuttua työpaikkaa, johon palata.

      Poista
  3. Täällä toinen varovainen, hei! Tai ehkä se on tämä suhde, joka on tehnyt minustakin varovaisen. Sellaisen, joka sopii asuntolainan lyhennyksenkin valmiiksi niin pieneksi, että sitä pystyy maksamaan myös ansiosidonnaisella. Raskausaikana meinasin katkeroitua siitä, etten ollut missään pidemmillä reppureissuilla käynyt, mutta sekin meni ohi viimeistään yhden varoittavan esimerkin jälkeen. Ja toisaalta, kun ei ole mitään suurempaa kokenutkaan, on edelleen onnellinen ja iloinen lähiössä sijaitsevasta kolmion puolikkaasta, vanhasta moottoripyörästä ja 70 päivän päässä siintävästä viikon pakettimatkasta.

    -Pinja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin kyllä suurimman osan ajasta sopii se, että asuntolainaa on varaa lyhentää, vaikka mitä tulisi ja että äiti on aina tunnin bussimatkan ja yhden puhelinsoiton päässä; noista nimittäin on aika hyvä ponnistaa sitten kuukaudeksi Berliiniin sekä haaveilla siitä vähän isommasta asuntolainasta. Kunhan vaan pitää huolen, että siinä turvallisessa arjessakin on ainakin sen verran särmää, ettei pääse myöhemmin katumaan tai katkeroitumaan.

      (Ja tuosta 70 päivän päässä siintävästä matkasta kyllä saakin olla aika onnellinen! Aika moni muu - tämä yksi lentokammoinen mukaan lukien - kun ei varmasti ikinä matkusta noin pitkälle.)

      Poista