tiistai 17. tammikuuta 2017

Berliiniin ja takaisin.


Jos jotain olen viime päivien aikana tajunnut, niin ainakin tämän: sen, joka alun perin keksi sanonnan Reissussa rähjääntyy, on täytynyt olla pienten lasten vanhempi.

Sillä kun tänään kannoimme kynnyksen yli sen kaikista isoimman lentolaukullisen likapyykkiä, oli olo kaikkea muuta kuin levännyt. Sillä samanlaistahan se elo noiden lasten kanssa on niin lomalla kuin arkena kotonakin: vaipanvaihtoja, kiukkuja, tiettyjä ruoka-aikoja, pukemista ja riisumista ja iltasatukirjoja ja legoleikkejä. Ja lisäksi niitä päiviä, jolloin se yksitoistakuinen kyllä vilkuttelee vaunuistaan tai syöttötuolistaan tyytyväisenä tarjoilijoille ja muille U-Bahnin matkustajille, mutta jolle yöllä kelpaa vain äiti, pahimmillaan tunnin välein ja pienen huudon saattelemana. 

Mutta jos olo ei ollutkaan levännyt, niin virkistynyt kuitenkin. Sen yhden erityisen huonosti nukutun yönkin jälkeen oli nimittäin kiva nähdä ikkunasta ensimmäiseksi tuttu tv-torni ja kammeta sitten valmiiseen aamupalapöytään hakemaan lautaselle erilaisia juustoja, grillattuja tomaatteja, patonkia ja sitä erityisen hyvää latte macchiatoa. Juuri tätä minä kai olin kaivannutkin: yhtä ihanaa suurkaupunkia, kahisevia hotellilakanoita, ihmisvilinää, katutaidetta, dönerin ja metrotunnelien tuoksua sekä kermavaahdolla kuorrutettua jääkahvia, etenkin sitä.

Kameran muistissa on jokunen sata valokuvaa, joten tarkempiin Berliinin-kuulumisiin palataan, kunhan olen käynyt ne läpi ja käsitellyt niistä ne kivoimmat. Niin, ja mieluusti nukkunut edes yhden vähän paremman yön ja viikannut puhtaat pyykit takaisin kaappeihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti