perjantai 6. tammikuuta 2017

Miika Nousiainen: Juurihoito

"Kai meitä rakastettiin. Tai siis lapsia rakastettiin ennenkin. Vaikka tottahan se on, että mikään tupakansavussa, ilman turvavyötä vietetyssä lapsuudessani ei viitannut siihen, että ikäluokkani haluttiin jäävän henkiin. Rakkaus muuttuu."


Miika Nousiainen: Juurihoito (2016)
Otava, 332 sivua.


Kun Pekka oli kolmevuotias, hänen isänsä lähti yhtenä iltana kauppaan hakemaan saunalimsaa, eikä koskaan enää palannut kotiin.

Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin Pekka Kirnuvaara on helsinkiläinen copywriter, jolla on työ mainostoimistossa, kaksi lasta kariutuneesta unelmaliitosta sekä ex-vaimo, jonka numero on tallennettu kännykän muistiin nimellä ihmishirviö. Niin ja huonot etuhampaat, joiden alamäkeen liittyivät 90-luvun alussa muotia olleet Levis 501-farkkujen värikkäät kangaslevennykset, muovikassi sekä pyörän pinnat. Sitten yksityisen kalliolaisen hammaslääkäriaseman odotushuoneesta Pekan huutaa huoneeseensa hammaslääkäri, jonka sukunimi on myöskin Kirnuvaara. Ehkä Pekalla onkin veli? Mistä sitä tietää, kuinka monta lasta ja perhettä Onni Kirnuvaara on ehtinyt saunalimsanhakureissulla hylätä. Saunapäivähän on joka lauantai.

Ja kuinka ollakaan, Esko on kuin onkin Pekan veli - melankolinen, kyyninen ja pelkästään hammaslääketiedettä varten elävä veli, joka on tottunut keskustelemaan ainoastaan ihmisten kanssa, joiden suun voi aina tukalan paikan tullen tukkia poralla.


"Ainahan tatuoinnit ovat muistoja eletystä elämästä. Minulla ei sellaista ollut takana, ei silloin eikä ole vieläkään. Paljas ihoni ja omituisella tavalla raskas mieleni ovat minulle merkkejä elämättä jääneestä elämästä. Ja hyvä niin. Helvettiäkö sitä hyppimään benjiä, jos ei ole edes köyttä."

Jos heitä kerran on kaksi, niin voihan heitä olla enemmänkin? Niinpä Esko ja Pekka suuntaavat Lieksan kautta Södertäljeen ja siitä lopulta maailmalle. Isäänsä, juuriaan, sisaruksiaan ja vähän itseäänkin etsiessään veljekset ajautuvat matkalle, joka vie lopulta kolmeen eri maanosaan ja jossa uusia sisaruksia tuntuu tipahtelevan eteen lopulta vähän joka nurkan takaa.

Kaikesta huolimatta isän etsiminen on vähän kuin juurihoito: loppuun se on vedettävä.

"Kelasin elämän taaksepäin ja tajusin, että rajuin tekoni oli ollut kävellä punaisia päin. Ja sitäkin kaduin kaksi viikkoa. Kai jokainen haluaa itsestään jonkin jäljen maailmaan jättää, hyvän tai huonon."

Juurihoito lähtee liikkeelle yllättävän laimeasti, ja kirjan alussa ehdin jo miettiä, yltääkö tämä lähellekään edeltäjiensä tasoa. Mutta sitten, jonkun kymmenen sivun jälkeen, tapahtuu se sama, jännä, juttu mitä aikaisempienkin nousiaisten kanssa: olen koukussa. Vähintään joka toisella sivulla tuntuu olevan pätkä, joka naurattaa, huvittaa ja joka pitää lukea jollekin ääneen. Ihan Vadelmavenepakolaisen tasolle Nousiainen ei uusimmallaan pääse, mutta Maaninkavaaran tämä ainakin päihittää mennen tullen.

Mitä pidemmälle teksti etenee, sitä enemmän pureskeltavaa pinnalta kevyt kirja tarjoaa - tosin edelleen se tehdään pilke silmäkulmassa. Mistään kevyistä aiheista Juurihoito ei kuitenkaan kerro. Oman osansa saavat ainakin maahanmuuttopolitiikka, vihapuhe, hammaslääkärit, länsimainen turismi sekä paikallisten riisto, vanhemmuuden vaatimukset, puhumaton suomalainen mies, selfiekulttuuri, somekansa ja vähän myös sekä ABC-ketju että sille naureskeleva hipsterisukupolvikin. Kolmen viimeisen kohdalla hieman myös omatunto kolkuttelee.

Ja sitten vielä: sen veran perusteellisia kirjan hammaslääkärikuvaukset, juurihoitokeskustelut ja hammaslankausohjeet ovat, että tulee väkisinkin mieleen, kuinka oma hammaslääkärini viimeksi nähtäessä huikkasin, että "sulla on niin hyvät hampaat, että riittää, kun palataan asiaan kolmen vuoden päästä!" Että pitääkin varata aika, sillä johan tuostakin toivotuksesta on kohta kuusi vuotta aikaa...

4 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin myös Juurihoito-kirjasta. Mun hammaslääkäri lähettää kutsun kahden vuoden välein. Se on itse asiassa hyvä käytäntö, tulee käytyä säännöllisesti, vaikka huolta ei olisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kahden vuoden välein :O?! Mulla menee kyllä vähintään kolme vuotta kerätä rohkeutta uutta hammaslääkärireissua varten - vaikkei minullakaan ikinä ole esimerkiksi jouduttu poraamaan tai paikkaamaan yhtään reikää...

      Poista
  2. En tiedä mitään sen kamalampaa kuin hammaslääkärissä suu auki istumisen ja veljenpoika sitten meni ja luki itsensä hammaslääkäriksi ja väitteli tohtoriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta tuttu hammaslääkäri voisi kyllä olla aika kivakin - tai ainakaan hammaslääkäriä ei voisi loputtomiin pakoilla. Ja nimenomaan tuota avuttomana suu auki makoilua minäkin kammoan!

      Poista