lauantai 4. helmikuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

"'Mitä nyt?' Marco tiuskaisee hänen selkänsä takaa. 
  Anne toljottaa eteensä. Etuovi on raollaan; se on kymmenen senttiä auki. 
  'Olen varma, että painin sen lukkoon!' Anne huudahtaa kimeällä äänellä.
  Marco tokaisee: 'Ehkä muistat väärin. Olet juonut aika paljon.'
  Mutta Anne ei enää kuuntele. Hän on jo sisällä ja juoksee Marco kintereillään portaita ylös ja käytävää pitkin vauvan huonetta kohti. 
   Kun hän saapuu huoneeseen ja näkee tyhjän pinnasängyn, hän alkaa kirkua."

 
Shari Lapena: Hyvä naapuri (The couple next door, 2016. suom. Oona Nyström)
Otava, 315 sivua.


Jostain syystä olen viime aikoina uponnut aivan täydellisesti johonkin mystiseen keskinkertaisten dekkarien kuoppaan. Olen kiikuttanut kirjastosta kotiin useamman hehkutetun uutuusjännärin kuten Jääkaksoset ja Nainen junassa, ihan vain huomatakseni, kuinka monessa kirjassa kyllä on hyvä idea ja koukuttava alku muttei kuitenkaan lopulta tippaakaan sitä jotain. Kestosuosikit kuten Camilla Läckberg, Kristina Ohlsson sekä Gillian Flynn eivät hekään ole tarjonneet apuaa laittamalla jännärisarjansa tauolle. Ja Mary Higgins Clarken uusimpaan en ole uskaltanut edes tarttua.

Muutaman dekkarin olen aloittanut ja (koska uusi minä) jättänyt myös kesken. Olen huomannut, kuinka paljon kirjaston dekkarihylly lopulta sisältääkään keskinkertaisia, jopa suorastaan huonoja, kirjoja, ja että huono dekkari on monesti paljon huonompi kuin vaikka huono draama.

Kunnes sain käsiini Shari Lapenan Hyvän naapurin.

Annen ja Marcon on tarkoitus mennä naapuriin syömään ja istumaan iltaa, mutta lapsenvahti peruu tulonsa viime tipassa. Hetken asiasta riideltyään he päättävät silti edelleen lähteä ja jättää puolivuotiaan Coran nukkumaan pinnasänkyynsä. Heillä on itkuhälytin, he sopivat käyvänsä puolen tunnin välein katsomassa nukkuvaa vauvaa eivätkä Cynthia ja Graham lopulta asu kuin paritalon toisessa puolikkaassa, yhden seinän päässä. Mitään ei tietenkään voi käydä, eihän?

Mutta kun Anne ja Marco vähän yhden jälkeen palaavat juhlista kotiinsa, on asunnon etuovi auki ja Coran pinnasänky tyhjä.

Tästä hetkestä alkaa Annen ja Marcon painajainen, jolloin perheen salaisuudet Annen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta Marcon firman rankkoihin talousvaikeuksiin levitellään kaiken kansan nähtäviksi ja jonka aikana he joutuvat kysymään itseltään, kuinka hyvin he lopulta tuntevatkaan ystävänsä, naapurinsa, vanhempansa - edes toisensa.

"Ihmiset varmasti tuomitsevat heidät. Poliisi ja kaikki muut. Ihan oikein niille, mitäs jättivät lapsensa yksin kotiin. Hänkin ajattelisi niin, jos tämä olisi tapahtunut jollekulle toiselle. Hän tietää, kuinka tuomitsevia äidit ovat, kuinka hyvältä tuntuu, kun voi tuomita muiden teot."

Ei sillä, kirjallisuuden Nobelia Lapenalle on turha lähteä petaamaan - eikä ehkä vielä palkintoa vuoden dekkaristakaan. Mutta toisin kuin suurin osa muista viime kuukausina lukemistani jännäreistä, se onnistui sekä herättämään mielenkiinnon, pitämään otteessaan koko tarinan ajan ja vielä yllättämään kirjan lopussa. Samalla Hyvä naapuri palautti ainakin jossain määrin minulle uskon siihen, että silloinkin, kun kestosuosikeilta ei ilmesty uusia jännäreitä, voi silti löytää dekkarin, joka sekä viihdyttää että saa hotkimaan tarinan muutamassa päivässä. Jossain, siellä dekkarinhyllyn kirjapinossa, on kuin onkin vielä niitä helmiä, joita minä en vain vielä ole löytänyt.

6 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, Hyvä naapuri oli vetävä ja ennen kaikkea koukuttava. Ehkei vuoden paras dekkari mutta silti erittäin hyvä - varsinainen lukusukkula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran hyvä tosiaan, että pitää painaa kirjailijan nimi mieleen: seuraavakin Lapena menee ehdottomasti lukulistalle. Mutta ihan en vielä minäkään julistaisi tätä vuoden parhaaksi dekkariksi - en ainakaan ennen kuin olen saanut käsiini Samuel Björkin uutuuden.

      Poista
  2. Hahhah, miten voi olla sama kirjapostaus ja brunssipaikka. :D Me oltiinkin kyllä aika näky eilen neljän lapsen huseeratessa ja pienin oli korvasäryissään kiukkunen ja valvonut ja mekin superväsyneitä. Totta kai joku silloin bongaa. No, arkirealismia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä eka bongaaja oli itse asiassa mies, joka innostui siitä, että kerrankin jollain muullakin oli kamera esillä kuin vain minulla ;)... Ja huseeraamisen sijaan olin itse eilen ihan fiiliksissä, kun brunssilla oli niin paljon muitakin lapsiperheitä ja lapset otettiin niin kivasti huomioon muun muassa paistamalla extrana lihapullia ja tarjoilemalla jäätelöitä pöytään. Lisää tällaista <3.

      Poista
    2. Oli kyllä hyvä palvelu, tosin sokerinipona en tykännyt että tultiin pöytiin kysymään ottaako lapset jäätelön, pakkohan se oli sitten isommalle antaa. Kyseistä brunssia on moni haukkunut, joten yllätyin positiivisesti kun.odotin vaan niitä sipulirenkaita tms. Kameran ulk.salama jäi autoon, joten saas nähdä käytänkö ikinä niitä kuvia... :) Jkylästä on kyllä suht haastavaa löytää brunsseja Tampereeseen verrattuna!

      Poista
    3. Totta joo, meilläkin viisivee oli tuossa jäätelövaiheessa jo ehtinyt syödä palan suklaakakkua ja vaahtokarkkeja, joten jäätelö tuohon päälle oli kyllä vähän överiä. (Toki herra itse oli jäätelönkin syötyään hakemassa vielä lisää kakkua, mihin sentään vedin jo rajan.)

      Me ollaan käyty Passionissa nyt brunssilla muutaman kerran ja aina ollaan kyllä tykätty. Selkeästi parempi siis kuin esimerkiksi paikan lista tai lounas! Toinen brunssisuosikki meillä on Fransmanni, mutta se tarjoilee brunssia vain lauantaisin ja taitaa tällä hetkellä olla myös brunssitauolla. Revolutionissa ollaan käyty myös, mutta se oli ainakin omaan makuun vähän liian tuhti. Mutta liikaa valinnanvaraa täällä ei tosiaan ole, sillä noiden lisäksi brunssia taitaa saada ainoastaan Muistosta, Vanhasta Fredasta ja silloin tällöin De Cafesta.

      Poista