perjantai 24. helmikuuta 2017

#rakkauspuhetta


Niin kuin varmasti joskus olen maininnutkin, olen maailman huonoin ottamaan vastaan positiivista palautetta. Kehut uudesta paidasta kuittaan jo automaattisesti Ai no tää nyt on ihan vaan Hennesiltä -vastauksella, ja jos joku erehtyy huomaamaan uuden hiusvärin, kiirehdin heti selittämään, kuinka kampaaja kyllä laittoi tämänkin nätisti, mutta tokihan se kotiin tullessa jo lässähti. Ihan samalla tavalla kärsin myös vaikeasta huijarisyndroomasta, ja uskon, että saamani työ- ja opiskelupaikat ovat olleet ennen kaikkea seurausta hyvästä tuurista, todellisia onnenkantamoisia, joita tapahtuu, kun kerrankin on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Paradoksaalista kyllä - tai ehkei sittenkään - löydän kyllä missaamiini työmahdollisuuksiin sekä puuttuviin haastattelukutsuihin aina helposti syyn ihan itsestäni - ja kieriskelen niissä mielelläni ja pitkään.



Juuri siksi lähdin mukaan Lilyn Rakkauspuhetta-haasteeseen vasta nyt, tällä tavalla söpön tyylikkäästi melkein kaksi viikkoa myöhässä. Ensin nimittäin kuvittelin tietenkin, etten kehtaa. Että mitä ne muutkin nyt taas ajattelevat. jos tuo kirjoittaa kokonaisen tekstin pelkästä omasta erinomaisuudestaan, vaikkei edes ole mikään suosittu bloggaaja. Mutta sitten tuli tämä viikko, joka on ollut ihan, no, suoraan sanottuna paska: on ollut päivystyksessä käyntiä yhden mäenlaskuhaaverin takia, yksi rokko, jota lääkärit eivät osaa nimetä, kolme flunssaa, paljon selittämättömiä iho-oireita ja kutinaa sekä useammat kiukkuitkut ja huonosti (tai ei ollenkaan) nukuttuja öitä. Käytännössä koko viikon olemme myös viettäneet neljän seinän sisällä, kolmeen pekkaan ja iltaisin neljästään. Tuntui, että nyt jos koskaan tarvitsin edes ripauksen #rakkauspuhetta, jotta arki tuntuisi edes vähän vähemmän takkuiselta.


Rakkauspuhetta-haasteen ideahan on, että vihapuheen sijaan kaikki netissä kirjoitettavat positiiviset kommentit saisivat enemmän näkyvyyttä. Siksi tähänkin postaukseen on nostettu sellaisia kommentteja, jotka olen saanut blogiini ja joista on tullut erityisen hyvä mieli. Ne ovat ehkä ilmestyneet juuri sellaisina päivinä, joina olen kaivannut jotain piristystä ja pohtinut ehkä koko blogihomman mielekkyyttä tai sitten kommentoija on osannut valita juuri ne oikeat sanat tekstiin, joka minullekin oli tärkeä. Positiivisten kommenttien julkaisun lisäksi haasteen idea on tietenkin  myös jakaa rakkauspuhetta eteenpäin ja jättää itse lukemaansa blogiin tai seuraamaansa keskusteluun kommentti, joka saa vastaanottajan suun hymyyn vielä seuraavanakin päivänä.



Toisaalta oli syynä sitten omien tekstieni poliittinen korrektius tai teidän asiallisuus tai sekä että, niin viiden bloggausvuoden aikana olen säästynyt kokonaan ilkeilyltä, lyttäämiseltä, nettikiusaamiselta sekä paskamyrskyiltä. Sen sijaan olen saanut paljon rakentavia kommentteja, vinkkejä, keskustelunavauksia ja palautetta, josta tulee hyvä mieli, vaikka itse asiasta olisimmekin täysin eri mieltä. Kiitos siitä teille siis.



Ja sitten yhtenä iltapäivänä mies tuli töistä kotiin ja keittiössä yhdessä pöytää kattaessamme mainitsi, kuinka työpaikan kahvihuoneessa oli sinä päivänä juteltu ohimennen myös minun blogistani. Yksi työkavereista oli vasta löytänyt blogini ja suositteli sitä toiselle kaverilleen. Sanoi myös, että vaikutan tekstieni perusteella ihmiseltä, jonka ystävä olisi kiva olla.

Se oli ihanin koskaan saamani palaute.



Ensimmäinen kuva Lily.fi
muut kuvat blogiini tulleita kommentteja tai niiden osia.

2 kommenttia:

  1. Olen jo melkein 5 vuotta lukenut blogiasi, joka ikisen postauksen, mutta ihan liian harvoin tulee kommentoitua mitään. Tuntuu että rankan työpäivän jälkeen ei ole enää mitään annettavaa, lukee vain blogit, vähän samaan tapaan kuin päivän lehdet.
    Mutta tykkään blogistasi todella paljon, se on niin rauhallinen, ei provosoiva, monipuolinen. Kauniit kuvat, elämänmakuinen eikä liian muovinen. Tykkään lukea myös kirja-arvosteluja, vaikka kirjamakuni on aika erilainen kuin sinun.

    Hauskin sattuma oli kun vuosi sitten olimme samalla Kanarian matkalla, melkein jo tervehdin sinua, kunnes muistin ettet tunne minua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ehkä kaikkein makein juttu tässä blogissa onkin juuri se, että joku on oikeasti seurannut tätä pitkään ja lukenut tekstejä useamman vuoden - ja nimenomaan joku ihan tuntematon, ei pelkästään meidän äiti. Ja kyllähän näiden tekstien kautta varmasti myös tutustuu niiden kirjoittajaa, vaikka blogi onkin lopulta aika pieni pala elämästä.

      Ehdottomasti saa tulla tervehtimään, sehän vasta huippua olisikin <3.

      Poista