tiistai 21. maaliskuuta 2017

Laihaa teetä ja sentimittainen kajalkynä eli kuinka tein piheydestä taidetta.


Onhan tää nyt vähän hullun hommaa, mietin, kun teroittelin aamulla valehtelematta enää reilun sentin mittaista kajalkynääni. Jo useamman kuukauden olin venyttänyt uuden kajalin ostamista ja ollut jollain kierolla tavalla tyytyväinen säästämiini euroihin. Ja samaan aikaan kävin kuitenkin myös kerran hakemassa noutoruokaa intialaisesta sekä kahdesti ystävän kanssa kahvilla Wilhelmiinassa.

Syyskuussa listasin täällä yksitoista pahettani. Yksi jäi kuitenkin mainitsematta: olen tietyissä asioissa aivan sairaalloisen pihi. Ja lisäksi: olen sitä jossain määrin salassa, niin että ainoastaan läheisimmät ystäväni ja perhe tietävät tästä tavasta. Saatan hyvin lähteä ystävän kanssa sushille tai ostaa porukan mukana liput stand up -iltaan - ja syödä sitten kotona kuppinuudeleita, käyttää sentinmittaista kajalkynää ja jatkaa suihkugeeliä vedellä vaikka kuinka monta päivää. Seuraan tarjouksia, pohdin hankintoja ja vertailen hintoja välillä ihan ärsyttävyyteen asti ja sitten saatan ostaa mukaani neljän euron latten. Pihistely ja tarjoushaukkailu kulkee meillä vahvasti geeneissä, mutta yhdessä poikkean suvun muista säästelijöistä: samalla kun säästän jostain muusta, saatan tuhlata toisaalla. Jostain syystä olen aina mieluummin syönyt kolmena päivänä puuroa ja yhtenä sushia keskustassa kuin neljänä päivänä keskihintaista perusruokaa ja pihistänyt vaikkapa sisustuksesta tai uusista vaatehankinnoista, jotta olemme silloin tällöin päässeet kaupunkilomalle Lontooseen tai Berliiniin.

Ihan samalla tavalla en ikinä ole osannut elää kädestä suuhun tai edes hengittää vapaasti, ellei tilillä ole aina kuukauden lopussakin tiettyä puskuria pahan päivän varalle. Siksipä säästin, myös opiskeluaikoina: kun suurin osa kavereistani sai vähintään silloin tällöin rahallista avustusta vanhemmiltaan, siivosin minä viikonloppuisin hotellihuoneita ja tein opettajan sijaisuuksia, jotta elämisen lisäksi rahaa jäi myös tilille. Mies teki samaa, tosin vähemmän askeettisesti, ja muutaman vuoden kuluttua käytimme koko potin: sain haaveilemani hääpuvun ja toivomani sadan vieraan häät ja kun muutama kuukausi häiden jälkeen ostimme nykyisen kolmiomme, emme tarvinneet lainalle takaajia, sillä meillä oli säästömme.

Opiskeluaikoina tein asketismistani jopa jossain määrin taidetta. Yksiöni keittiön tiskipöydältä löytyi aina vähintään yksi kuivumassa oleva teepussi, sillä kun oikein venytti, yhdestä pussista saattoi saada kuusikin (tosi laihaa) kupillista teetä. Ripsiväriä jatkoin säännöllisesti vedellä, jotta yksi kuivunut purkki riittäisi vielä yhdeksi kuukaudeksi ja kuljin joka paikkaan taksin tai bussin sijaan kävellen, oli sää ja kengät sitten mitkä tahansa ja vaikka aurinko oli jo noussut opiskelijabileissä vietetyn illan jälkeen. Kampaajan sijaan annoin siskon leikata ja värjätä hiukseni vuosien ajan ja ensimmäisenä opiskeluvuotenani söin varmasti enemmän tonnikalaa ja makaronia kuin edeltävinä yhdeksänätoista vuotena yhteensä.

Mutta kun sitten suunnittelemme häitämme, niin mietin, että kyllä kannatti, jokainen ylilyöntikin. Krinoliinista valitsin juuri sen puvun, minkä halusinkin, hintalappua (kovin tarkasti) katsomatta ja yhä edelleen olen ihan pikkuisen ylpeä, että meillä, vasta pari vuotta aiemmin valmistuneilla, oli varaa tarjota ruuat ja juomat koko suvulle ja läheisimmille ystäville. Vaikka se tarkoittikin, että tenttikirjoja lukiessani join muutaman vuoden vähän laihempaa teetä.


Hei, mitä mieltä te olette: mieluummin tasaista kulutusta 
vai säästämistä johonkin tiettyyn tarkoitukseen?

4 kommenttia:

  1. Olen välillä myös todella kitupiikki kuten sinäkin, varsinkin ruuan pois heittäminen tuntuu pahalta, johtuen köyhästä lapsuudesta. Tuo sentin pitkä kajalkynä kuulostaa tutulta, tai huulipunan käyttö niin kauan kuin jotain irti lähtee.
    Mistä olen säästänut, ainakin jättämällä kaikki häät ja ristiäiset kokonaan välistä (emme kuulu kirkkoon), toinen on olla ostamatta kalliita harrastusvälineitä. Vaatteitakin ostan edullisesti, poislukien työvaatteet joihin joudun vähän satsaamaan pankkimaailmassa.
    Rahaa löytyy kuitenkin aina ulkomaan matkoihin koko perheen kanssa useasti vuodessa, ruokakassipalveluihin, jokavuotiseen siivojan ikkunanpesuun yms. Säästäminen keskittyy asuntovelan lyhentämiseen ennen eläköitymistä, täällä pääkaupunkiseudulla kun omakotitalot maksavat niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama muuten täälläkin: lama-ajan lapsena totuin siihen, että jokainen penni piti venyttää ja keitto tehtiin purkkilihasta ja vielä nykyäänkin syön vähän vanhaksi menneet jogurtit sen sijaan, että heittäisin ne roskiin. Tämä on meillä muuten yksi kestokiistoista, mies kun ei ymmärrä mun hävikkiruokanatseilua yhtään!

      Apua, pääkaupunkiseudun asuntojen hinnat kauhistuttaa kyllä jo ihan ajatuksena! Täällä Jyväskylässä asunnonomistajaksi pääsee onneksi vielä vähän matalammalla kynnyksellä.

      Poista
  2. Tasaista säästämistä ja joskus jotain hankintoja. Huomaan kyllä, että välillä olen taas hankkinut jotain, vaikka olen laittanut hankinnat jäihin. Ja jos tuo kajali on oikein lemppari, niin ei ihme, että se on tullut käytettyä ihan loppuun. Teen itse joskus samoin, käytän jonkun tuotteen ihan loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon kajalin kanssa ongelmana on vielä se, että se on jo niin lyhyt, ettei sen nimeä ja värisävyä voi enää lukea. Ostaisin uuden samanlaisen, kun vaan tietäisin, minkä!

      Poista