sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Miksi en lue kotimaisia dekkareita ja Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen

"Vihreäasuinen kohottaa kiväärinsä. On hirvenmetsästysaika, ja kuullessaan, miten metsästäjät kulkevat maastossa jänisräikkien kanssa, kumpikin alkaa tähyillä metsään. Hekin olivat mukana metsästysseurueessa, kunnes nyt selällään sammalikossa makaava mies tajusi roolien vaihtuneen. 
    Kolmas metsän halki kajahtava laukaus saa seurueen muut jäsenet kokoontumaan paikalle. He jäävät tuijottamaan verta, joka värjää läpimärän sammalikon punaiseksi."


Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen (Hush Baby, 2015. Suom. Tuula Kojo)
Otava, 397 sivua.


Menestynyt lapsipsykologi Robin Löf on luullut jättäneensä taakseen oman traumaattisen lapsuutensa sekä lopulta hajonneen perheensä. Vuosien hiljaiselon jälkeen Robinin äiti Henrika ottaa kuitenkin yhteyttä tyttäreensä ja äidin hätä saa Robininkin palaamaan takaisin kotiin, vanhalle asuinalueelleen Sipooseen. Pian Robin huomaa, että mikään ei ole muuttunut paikassa, jossa hän vietti elämänsä synkimmät vuodet. Jotain omituista on myös alueen lapsissa: päivästä toiseen he hiipivät läheiselle suolle leikkimään pelottavaa Suomies-nimistä leikkiä, josta kukaan ei uskalla kertoa enempää. Ja sitten yksi Robinin uusista naapureista katoaa. 

Vähitellen ja vähän tahtomattaankin Robin tulee jälleen imaistuksi osaksi lapsuutensa eliittiasunaluetta ja sen yhteisöä. Vuosien takaiset traumat eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään, vaan vaanivat nurkan takana entistä synkempinä. Mitä syvemmälle naapurustoon Robin sulautuu, sitä enemmän alkaa näyttää siltä, että skandinaavisella tyylillä sisustetut, hulppeat omakotitalounelmat ovatkin todellisuudessa pelkkää kulissia, jonka takana vaanii jotain todella synkkää.

Sulje silmäs pienoinen on Itämaa-romaanistaan kuuluisuuteen nousseen Johanna Holmströmin tuorein kirja, joka genreltään sijoittuu jonnekin dekkarin, psykologisen trillerin ja kauhukirjan välimaastoon.

"Jos hän jättäisi vaunut. Jos hän vain jättäisi vaunut ja häipyisi. Lähtisi tiehensä.
      Ja niin nahkahansikkaisiin verhotut kädet, jotka puristavat vaunujen ripaa aina vain lujempaa, ryhtyvät kokeilemaan, miltä tuntuisi hellittää otetta. Hän pysähtyi. Hän päästi irti. Hän antoi käsien roikkua velttoina sivuilla. Hän nosti katseensa. Helpotus. Vapaus. Metsässä kukaan ei nähnyt häntä."

Vaikka luenkin paljon dekkareita, uppoudun mielelläni hyvään jännitystarinaan ja odotan suosikkidekkaristieni uutuuksia kieli pitkällä, niin yhdestä olen aina pitänyt kiinni: kotimaisia dekkareita en juuri lue. Sulje silmäs pienoinen on hyvä esimerkki siitä miksi.

Johanna Holmströmin trillerissä on kaksi perusvikaa. Ensimmäinen niistä on, että materiaalia ja jännärin teemoja yhteen kirjaan on aivan liikaa. Holmström on sekoittanut sulavasti samaan soppaan niin huumekauppaa, pedofiliaa, menneisyyden salaisuuksia, riivattuja lapsia, ihmiskauppaa, hautojen häpäisyä ja salaperäisiä kuolemia - ja sattuupa lähimetsissä mahdollisesti piilottelemaan myös vankilasta juuri paennut jalkajousimurhaajakin. Ideoita on vähintään neljään-viiteen erilliseen tarinaan, mutta yhteen sotkuun sekoitettuna ne tekevät dekkarista suoraan sanottuna jopa parodiamaisen. Sori, Johanna!

Toinen Holmströmin miinuksista on ehdottomasti uskottavuudessa - ja erityisesti sen puutteessa. Kirjan henkilöhahmot Robin ja tämän äiti Henrika etunenässä käyttäytyvät aivan irrationaalisesti selvitellen murhia omin päin, tutkien hylättyjä taloja ja jalkajousimurhaajan terrorisoimaa metsää sekä Henrikan tapauksessa sulkien täydellisesti silmänsä lapsensa ilmeiseltä hyväksikäytöltä. Ja sitten on vielä se suomalaisuus, jonka takia olen vierastanut kotimaisia dekkareita vuosikaudet: mafiamaisesti toimiva ihmiskauppaorganisaatio tai edes keskiviikkoiltana valkoisessa olohuoneessaan punaviiniä siemaileva tunteeton kotirouva eivät vain mitenkään istu sipoolaiseen lähiöön. Tukholmaan ehkä, New Yorkiin varmasti, mutta eivät Sipooseen.

Uuden minän piti jättää surutta huonoilta vaikuttavat kirjat kesken. Johanna Holmströmin melkein nelisensataa sivua kahlasin kuitenkin loppuun, ihan pelkästään siksi, että halusin tietää, kuinka absurdiksi juonikuvio lopulta voikaan mennä. Ja yhtään sen enempää kirjasta paljastamatta voin sanoa, että tässä mielessä en pettynyt ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti