perjantai 17. maaliskuuta 2017

#pojatkinlukee


Kun viikonloppuna tulin maininneeksi kotona ystävän viisivuotiaan tyttären uudesta, ihan omasta kirjastokortista, innostui poika R alta aikayksikön. Hänenkin pitäisi saada oma kirjastokortti. Ja (koska äidin geenit ja kaikkimullehetinyt niin) mieluiten ihan  heti.

Oikeastaan jo jonkin aikaa ollaan vähän kauhunsekaisestikin odotettu, milloin tuleva eskarilainen keksii tarvitsevansa oman kännykän, koska kaikilla muillakin on. Onneksi sitä päivää ei ole vielä nähty eikä omia puhelimiakaan ole vielä kuin muutamalla vanhemmalla kaverilla. Sen sijaan idea omasta kirjastokortista tuntui heti ihan meidän jutulta. Aika kivaltakin, itse asiassa.

Syksystä asti ollaan pidetty kiinni yhdestä perinteestä: maanantai on meidän kolmen kirjastopäivä. Silloin lähdetään ajoissa viisivuotiaan kuviskouluun ja matkalla pysähdytään aina kaupunginkirjastossa palauttamassa jo luetut, nurkkiin kerääntyneet kirjastonkirjat ja lainaamassa uusia, lueskelemassa tai kuuntelemassa äänikirjoja ja jos aikaa on - mitä yleensä ei ole, kun puettavana on kaksi ja talvitamineita reippaasti -, pelaamassa jotain kirjaston lautapeleistä. Niinpä heti tänä maanantaina marssittiin kirjastoon vähän tavallista aikaisemmin, suunnattiin lastenosaston tiskille ja viisivuotias sai raapustaa itse oman nimensä upouuteen kirjastokorttiin. Kirjastokassiin kerättiin tällä kertaa sopiva sekoitus prinsessatarinoita ja merirosvoja, uusi iltasatukirja yhdessä luettavaksi, pari Miinaa ja Manua sekä kestosuosikki Tämä on Titanic. Ja voi sitä riemua, kun koko pinon sai lainata ihan omalla kirjastokortilla, ihan itse.

Vaikka on vähän kulunutta sanoa, että parhaat jutut eivät maksa mitään, niin totta kai se kuitenkin on.

Muutama viikko sitten se sai tiedon saamastaan eskaripaikasta ja sen kunniaksi ostettiin vanhan, jo pieneksi jääneen pöllörepun tilalle uusi, musta eskarireppu. Maanantaisin sillä on kuvataidekoulu, tiistaisin urheilukoulu ja keskiviikkoisin se selailee välipalapöydässä juuri postilaatikosta kolahtanutta, ukin sille tilaamaa Aku Ankkaa. Toinen sen alaetuhampaista heiluu ja se osaa jo laskea yhteen ja vähentää. Voisi melkein sanoa, ettei meillä ole enää vauvaa, mutta sitten onneksi on edelleen tuo toinen, joka repii Puppe-kirjan luukut irti sillä aikaa, kun käyn vessassa, ja joka tyhjentää olohuoneen kirjahyllyn sisällön lattialle useamman kerran päivässä.

Sen pienemmän matka lukutoukaksi on vasta alussa.


#pojatkinlukee-kampanjasta löydät tietoa esimerkiksi täältä ja täältä.

4 kommenttia:

  1. Voi ihanaa, että nyt on saatu se oma eka kirjastokortti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! En vaan tajua, miten ei tätä aiemmin (ja itse) keksitty, kun se tuntuu olevan tuolle viisivuotiaalle niin iso ja tärkeä juttu, oikea ylpeyden aihe <3.

      Poista
  2. Voi ihanaa, lasten oma kirjastokortti. Tuosta aiheesta juttelin juuri tällä viikolla eskarilaisten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse muistan saaneeni ekan kirjstokortin joskus ala-asteella, joten ei tullut mieleenkään, että se voisi olla jo tulevalle eskarilaisellekin ihana, oma juttu <3. (Tosin ekan kännykänkin sain aikoinani vasta kahdeksantoistavuotislahjaksi, ja vähän veikkaan, että meidät pojat eivät suostu odottamaan ihan yhtä kauaa ;)...)

      Poista