lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kymmenen kuvaa Nosh-kutsuilta.


Olen aina suhtautunut kotikutsuihin vähän kaksijakoisesti. Toisaalta itse konseptihan on ihan täydellinen: muutama tunti aikaa istua valmiissa pöydässä kahvikuppi kädessä vaihtamassa kuulumisia ystävien kanssa ja siinä samalla, vähän huomaamattakin, voi helposti päivittää erityisesti lasten vaatekaapit ilman, että kukaan ryntäilee kohti liukuportaita tai heittäytyy tympääntyneenä makaamaan kaupan lattialle. Toisaalta olen useamman kerran poistunut kotikutsuilta paljon köyhempänä kuin mitä olin ennakkoon suunnitellut. Vaikka kotikutsuilla ei ikinä ole ollut minkäänlaista ostopakkoa, olen jostain syystä kuitenkin kokenut, että jo ihan kohteliaisuudesta emäntää kohtaan on kiva tilata edes jotain. Siksi muutaman kerran olen rehellisesti sanottuna jättänyt menemättä kutsuille ihan pelkästään siitä syystä, että budjetti ei juuri sillä hetkellä ole sallinut yhtään ylimääräistä vaatehankintaan. Etenkin, kun ne kotikutsuilla myytävät vaatteet sattuvat yleensä olemaan niitä ketjuliikkeitä ekologisempia, reilumpia, eettisempiä - ja kalliimpia.

Ihan siitä syystä pohdin myös, lähdenkö ystävän Nosh-kutsuille. Olin ehtinyt jo tehdä tämän kauden Nosh-ostokseni pari viikkoa aiemmin verkkokapassa, kun viime syksyn värit tulivat alennukseen, ja poikien puuttuvat kevätvaatteet olin ajatellut hankkivani Henkkamaukalta ja Lindexiltä. Sitten torstaina Facebookin uutisvirrasta eteen osui Reetta Rädyn Imageen kirjoittama kolumni Onhan se mielipuolista: ostamme, että tulisimme onnellisiksi. Luovumme, että tulisimme onnellisiksi. Hävetti.  

Vaikka edelleen ostankin usein vaatteita ketjumyymälöistä, olen viime vuosina, vähän pakon sanelemanakin, järkevöittänyt kulutuskäyttäytymistäni: enää en hanki mekkoa vain yhtä tilaisuutta varten tai nappaa mukaani hetken mielijohteesta yhdeksän euron teepaitaa, jota lopulta käytetään kolme kertaa. Toisaalta ketjuliikkeistäkin hankin vaatteita pidempään käyttöön: Vilasta aikoinaan ostamani musta jakku on kuulunut luottovaatteisiini jo viisi vuotta. Kun viimeksi järjestelemme tavaroita kirpparille vietäväksi, ei kasaan enää löytynytkään yhtään uutta yhden käyttökerran toppia tai rehellistä hutiostosta vaan lähinnä pojille pieneksi käyneitä vaatteita. Edistystä sekin.

Yksi hyvä puoli ylitse muiden kotikutsuissa muuten on: niillä tulee nähtyä edes pikaisesti ystäviä, joita kaipaa välillä ihan hirveästi mutta joiden kanssa aikataulujen yhteensovittaminen on nykyään ihan liian vaikeaa. Jos siinä sivussa tulee ostettua vielä yhdet ylimääräiset Rock Starit sekä itselleni kerrankin kunnolliset joogatrikoot, niin menköön.

4 kommenttia:

  1. Aika osuvasti tuo Reetta Räty sanonut.Nosh on mielestäni kyllä laadukas merkki,tykkään siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vakiopäivityskohteisiin on jo useamman vuoden kuulunut nuo Noshin Rock star -housut, joista olen tykännyt ihan älyttömästi. Menevät niin urheilukoulussa kuin kaupungillakin, ja polvia ei ihan heti tarvitse rajujenkaan leikkien jälkeen olla paikkamassa.

      Poista
  2. samoja juttuja olen miettinyt välillä myös itse ja tässä elämäntilanteessa tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta osallistua minkäänlaisille kutsuille. mukavia ne on silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin kurjaa, että vaikka kutsuilla ei ikinä mitään ostopakkoa olekaan niin harvemmin niille kuitenkaan "voi" mennä, jos tietää jo ennakoon, ettei aio ostaa mitään. Tai no, pitäisi voida.

      Poista