keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Sofi Oksanen: Norma

"Jos kaikki menee hyvin, voimme elokuussa keskittyä hyvään ruokaan ja hyvään uneen, hoitoihin ja lepoon. Nostamme maljan tulevaisuudellesi, jossa sinä saat kaiken sen mistä et ole uskaltanut haaveilla. Silloin työni on tehty eikä uuden elämäsi hinta kaduta minua lain."

Sofi Oksanen: Norma (2015)
Like, 303 sivua.


Mitä yhteistä on Sofi Oksasella ja Paolo Coelholla? Ainakin se, että kummankaan kirjailijan ympärillä pyörivään hypeen, jopa henkilökulttiin, en ole ikinä oikein päässyt sisälle. Coelholta aloitin aikoinaan sekä Alkemistin että Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin, mutta molemmat palautin kirjastoon lukematta niitä ikinä loppuun. Sofi Oksasen Puhdistuksesta tykkäsin joku vuosi sitten kovastikin, mutta myöhemmin lukemani Baby Jane ja Kun kyyhkyset katosivat olivat molemmat vain ihan hyviä lukukokemuksia, kirjoja joista olisi ehkä pitänyt saada enemmän irti mutta joihin ei jostain syystä ihan päässyt sisälle. Koko Sofi Oksasen tuotannon ja henkilön ympärillä pyörivä huuma ja jopa mediasirkus on minusta tuntunut aina vähän vieraalta, ja siksi tartuin Normaankin vasta nyt, vähän sattumalta, kun se unohtui meidän sohvallemme siskon käytyä kylässä.

Sofi Oksasen uusimman romaanin nimihenkilö on Helsingin Kalliossa asuva parikymppinen Norma Rossi, jonka äiti Anita on juuri hypännyt metron alle Sörnäisissä. Aseman valvontakameroiden mukaan kyseessä on selvä itsemurha, mutta Norma ei usko poliisien selityksiä - etenkään, kun äidin hautajaisiin tuntuu ilmestyvän liian monta pahaenteistä haamua menneisyydestä. Selvittäessään äitinsä viimeisten päivien liikkeitä ja samalla omaa historiaansa, Norma palaa yhä uudelleen ja uudelleen vuosien taakse pieneen Naakan kylään, jossa Anitan ja tämän ystävän Helenan elämät ja perheet aikoinaan kietoutuivat yhteen sekä salaperäiseen kalliolaiseen Tukkataika-kampaamoon, jossa Anita ennen kuolemaansa työskenteli.

Myös Normalla itsellään on suuri salaisuus, ominaisuus, joka hänen on peitettävä kaikilta pysyäkseen hengissä.

"Pitkään aikaan en halunnut ajatella Evaa ollenkaan. Sitten ymmärsin, että vain kertomalla hänen tarinansa voisin jättää sinulle perinnöksi edes jonkinlaisen historian, joka olisi sinun omaasi, sinulle tunnistettava. Sinulla on oikeus tietää, millainen sinun kaltaistesi ihmisen elämä voi olla, ja sinulla on oikeus tietää kaikki siihen kuuluvat vaarat. Minä en toistaisi Evan virheitä."

Jos Puhdistuksen, Stalinin lehmien, Baby Janen ja Kun kyyhkyset katosivat -kirjan jälkeen odottaa Normaan tarttuessaan saavansa lukea rankan ja ravisuttavan tarinan Viron lähihistoriasta, tulee varmasti yllättymään. Norma on sekoitus realismia ja kauhusatua, 2010-luvun versio Tähkäpäästä mutta samalla rikosromaani. Kirjan teemoja ovat omistaminen, alistaminen ja vallankäyttö, ja omalla tavallaan se maalaa melko synkän kuvan maailmasta, josta aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään hyväksi poikkeavuuksia, oli aika tai paikka mikä tahansa.

"Se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. Se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia. Se joka hallitsee heidän lisääntymiskykyään, hallitsee myös miehiä. Se joka pitää naiset tyytyväisinä, tyydyttää miehetkin ja se joka tohtoroi hius- ja vauvakuumeisia ihmisiä, on heidän kuninkaansa." 

Erikoinen kirja Norma kyllä on, se on pakko myötää. Minulle se oli lopulta kuitenkin kuin Baby Jane ja Kun kyyhkyset katosivat: ihan kiva kirja, jota tuskin enää puolen vuoden päästä muistaa lukeneensa.

2 kommenttia:

  1. Luin tämän kesällä, ja jotenkin jäi vähän outo olo. Toisaalta kirja oli omalla tavallaan kiehtova, toisaalta ihan älytön. Mieleen se ainakin jäi häiritsevästi pyörimään moneksi päiväksi. En vieläkään oikeastaan tiedä, pidinkö kirjasta vai en. - Laura R. -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kävin ihan samoin: jotain Sitä Jotain tässä kyllä oli, mutten osaa vieläkään oikein sanoa, oliko se jotain hyvää vai jotain huonoa.

      Poista