tiistai 16. toukokuuta 2017

Kohti Tukholmaa.


Jos jotain olen viime kuukausina eniten kaivannut, niin maisemanvaihdosta. Thaimaan-kuukauden tai edes viikon löhöloman sijaan olen toivonut, tarvinnut, edes muutaman vähän hitaamman aamun ja paremmin nukutun yön, vähemmän kotitöitä, remonttipölyä ja organisoitavia asioita, pienen irtioton asunto- ja työnhakustressistä, putkiremontista ja ihan jo Jyväskylästäkin. Siksi päätimme, että meidän yhteinen kesälomamme alkaa nyt, tai ottaa tarkemmin sanottuna pienen varaslähdön ennen miehen varsinaista kesälomaa, ja varasimme vähän ex tempore parin viikon päähän reissun Tukholmaan.

Perinteisen päivä Tukholmassa -meiningin sijaan olemme tällä kertaa kaupungissa vähän pidempään: kahden laivalla vietettävän yön lisäksi meillä on myös varattuna hotelli aivan kaupungin keskustasta kahdeksi yöksi. Tällä matkalla mitään ei siis tarvitse tehdä kiireellä samalla kellosta laivan lähtöaikaa vilkuillen ja tarkoituksena olisi käydä ainakin Wasa-museossa ja ABBA-museossa, fiilistellä kunnolla Söderin pikkuputiikkeja, tunnelmaa ja kahvilatarjontaa, käydä jätskeillä Vanhassakaupungissa, shoppailla ja ihan vaan istua puistonpenkillä poikien purkaessa energiaansa Vasaparkenissa. Siksipä te muut useamman kerran Tukholmassa käyneet: jakakaa kommenttiboksiin parhaat kahvila- ja ravintolavinkkinne ja kertokaa, kannattaako kolmesta Tukholma-päivästä yksi käyttää Skanskenilla ja Gröna Lundissa. Tällä kertaa tarkoituksena on nimittäin syödä muuallakin kuin laivalla ja siinä Drottninggatanin nopeassa thaimaalaisessa ja kävellä paljon Hötorgetia ja NK:ta pidemmälle.

(Hitaita ja myöhäisiä aamuja tuollakaan lomalla ei muuten ehkä saa, mutta jos kuitenkin joutuu heräämään aikaisin, on varmasti kivempi tehdä kahisevista lakanoista ja hotelliaamiaista odottelemaan kuin siihen, että putkimies soittaa ovikelloa heti seitsemän jälkeen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti