keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Mary Higgins Clark & Alafair Burke: Kadonnut morsian

"Hän oli viettänyt jo lähes kaksi päivää kuin vieraana omissa juhlissaan kaukana kotoa ja yrittänyt etsiä merkkejä siitä, oliko valitsemassa oikein. Katsellessaan puvussa olevaa läikkää hän vannoi, ei suinkaan sulhaselleen vaan itselleen: meillä on vain yksi elämä, ja minun elämästäni tulee onnellinen. Jos lauantaina vielä hiukankin epäilyttää, minä en mene naimisiin.
     Se selviää kyllä pian, hän totesi itsekseen.
   Lupaus sai Amandan tuntemaan itsensä täydellisesti tilanteen herraksi. Hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, että seuraavana aamuna hän olisi jo kadonnut jäljettömiin."  

Mary Higgins Clark & Alafair Burke: Kadonnut morsian (All dressed in white, 2015; suom. Annukka Kolehmainen)
Tammi, 262 sivua.


Juuri ennen mahtipontisia luksushäitään Amanda Pierce katoaa jäljettömiin. Pikku hiljaa tutkimukset kuivuvat kokoon, ja kadonneen morsiamen mysteeri uhkaa jo jäädä kokokaan vaille ratkaisua. Amandan äidin pyynnöstä Laurie Morainin tuottama tosi-tv-sarja ottaa kuitenkin katoamisen uudelleen käsittelyyn. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, Amandan läheisimmät palaavat hääpaikalle kameroiden ikuistaessa heidät kaikki: kateellisen siskon, omaan elämäänsä katkeroituneen opiskelukaverin, jättimäistä perintöä odottavan sulhasen, yhä surussaan roikkuvat vanhemmat sekä kaason, joka vain vuosi häiden jälkeen meni naimisiin parhaan ystävänsä sulhasen kanssa. Ja joku heidän joukossaan tietää enemmän kuin muut.

Kadonnut morsian on Mary Higgins Clarken kolmaskymmeneskuudes dekkari, ja se jatkaa Katse menneisyydestä -kirjasta tutun Laurie Morainin tarinaa.

"Hän siemaisi lisää kahvia.
  En ikinä kuvitellut, että palaisin Palm Beachiin, hän ajatteli. Viisi vuotta sitten tein siellä elämäni pahimman virheen. Kukaan ei saa ikinä tietää. Hyvä jumala, hän rukoili hiljaa, älä anna kenenkään saada selville."

Mary Higgins Clarken uusimpaan tarttuminen kieltämättä jännitti - muttei niinkään kirjan sisällön takia kuten vaikka Erik Axl Sundin dekkarien kanssa. Löysin Higgins Clarken jännärit ihan sattumalta joskus lukioaikoina ja ahmin ne silloin aika nopeasti kaikki ja useampaan kertaan, ihan niin kuin sen jälkeenkin aina sen vuosittain ilmestyneen uutuudenkin, joka yleensä paljastui joko minun tai siskoni joululahjapaketista. Viime vuosina olen kuitenkin tarttunut tuoreimpaan kirjaan lähinnä tavan vuoksi ja aina vain epäluuloisempana, ja ihan viimeisimmät kirjat olen jättänyt kokonaan lukematta. En tiedä, johtuuko se kirjailijan iästä vai kolmestakymmenestäviidestä aikaisemmasta dekkarista, mutta viime vuosina Mary Higgins Clarken jännärit ovat tuntuneet olevan lähinnä liukuhihnatuotantoa, jossa sekä juonikuviot, henkilöhahmot ja valitettavasti myös loppuratkaisu ovat olleet jo liian moneen kertaan nähtyjä. Sääli sinänsä, sillä niitä 90-luvun lopun Higgins Clarkeja rakastan edelleen.

Mutta onneksi, onneksi, Kadonneen morsiamen kanssa jo heti kirjan alusta tuntui, kuin olisin palannut ajassa taaksepäin: tarina koukutti mukaansa niin juonellaan kuin rakenteellaankin, ja ratkaisua sai oikeasti selvittää ihan viimeisille sivuille asti. Ihan niin kuin vanhoina hyvinä aikoina

Mitään Nobel-tason kirjallista viihdettä Mary Higgins Clark ei tälläkään dekkarillaan tarjoa. Onneksi ei tarvitsekaan. Monesta muusta tuoreemmasta Higgins Clarkesta poiketen Kadonnut morsian on kuitenkin genressään oikeasti onnistunut lähesneljäntähdendekkari, jota voi hyvin suositella kevyeksi mökkilukemiseksi laiturinnokkaan tai niihin koti-iltoihin, kun ulkona sataa ja oikeasti haluaisi vain vetää viltin korviin ja napata käteensä dekkarin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti