perjantai 12. toukokuuta 2017

Samuel Björk: Yölintu

"Melkein musta sivu, pieni englanninkielinen teksti.
Who do you want?
Who will be the chosen one?
Ja alapuolella kaksi valokuvaa. Kaksi norjalaista tyttöä. 
Häntä kihelmöi niin, että hänen oli vaikea istua paikallaan. Hiki kihosi otsalle ja hänen täytyi kuivata silmälasit paidanhelmaan kyetäkseen lukemaan nimet kuvien alla.
Kaksi norjalaista tyttöä. Toinen vaalea, toinen tumma."


Samuel Björk: Yölintu (Uglen, 2015; suom. Päivi Kivelä)
Otava, 398 sivua.


Nämä ovat taas niitä hetkiä, jolloin toivoisi, ettei koko ajan olisi harrastuksia, meluavia poikia, putkiremonttia, kauppareissuja, pyykinpesua, ruuanlaittoa tai edes puistotreffejäkään - hyvä dekkari kun pitäisi saada lukea loppuun saman tien, omassa rauhassa ja viltin alla tekstiä hotkien. Vähän niin kuin Samuel Björkin Yölintukin.

Kasvitieteilijä Tom Pettersonin lokakuinen valokuvausretki Hurumin metsissä saa järkyttävän käänteen, kun metsästä, sulkien ja kynttiläasetelman keskeltä, löytyy teinitytön alaston ruumis. Jälleen tarvitaan Holger Munchia ja Mia Krügeriä tiimeineen. Jäljet johtavat etsivät Hurumin puutarhaan, läheiseen ongelmanuorten sijaiskotiin, jossa moni tuntuu kantavan omaa pimeyttään. Myös Mialla ja Holgerilla itsellään, edelleen, on omat yksityiselämän murheensa ja sotkunsa selvitettävinään.

Tutkinta on jo ajautumassa umpikujaan, kunnes ryhmän hakkerinörtti Gabriel saa entiseltä ystävältään videon, jonka tämä on löytänyt netin pimeimmistä syövereistä. Vasta sen nähtyään Mia ja Holger tiimeineen käsittävät, millainen lintunaamarin taakse piiloutuva mielipuoli heillä todellisuudessa on vastassaan.

Ja sitten pöllöksi itseään kutsuva murhaaja valitsee seuraavan uhrinsa.

"'Mitä sinä arvelet?" Mia kysyi, kun auton ajovalot osuivat kilpeen.
Hurumlandetin puutarha, 500 m.
"Tästä jutustako?"
"Niin."
"Minulla on ikävä aavistus. Tässä on jotain, minä tunnen sen, käsitätkö mitä tarkoitan?"
"Pimeys", Mia sanoi hiljaa.
Munch nyökkäsi hitaasti ja kääntyi päätieltä pitkälle lehtokujalle, jonka päässä häämöttivät kasvihuoneen valot."

Joskus vähän harmittaa, että dekkareita pidetään yleisesti vähemmän korkeakirjallisuutena kuin vaikkapa draamaa ja niiden lukijoiksi mielletään lähinnä henkilöt, jotka lukevat vuodessa vain muutaman kirjan, aika usein sen joulumarkkinoille ilmestyneen uusimman Remeksen ja kesällä laiturinnokassa jonkun toisen. Jännityskirjallisuus kun ei oikeasti ole mikään helppo laji sekään. Hyvä dekkari ei synny vain sekoittamalla samaan soppaan perinteisiä jännärikliseitä; sillä ohjeella kun saa helposti aikaan ennemminkin dekkariparodian. Toki Björkinkin sopasta löytyy lajityypin vakioaineksia kuten omia traumojaan päihteisiin hukuttavia poliiseja, salaisuuksia sekä niin uskomattomia sattumia, ettei niihin arkielämässä törmää ikinä, mutta ne on punottu yhteen sen verran koukuttavalla juonella ja kiinnostavilla henkilöhahmoilla, että kirja nappaa mukaansa heti ensisivuilta. Ja kyllä: se pitäisi saada luettua loppuun ihan heti samana iltana.

Samuel Björkin nimen takaa löytyy norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Hän on kirjoittanut näytelmiä, romaaneja ja musiikkialbumeja, mutta dekkarit hän on julkaissut salanimellä Samuel Björk. Yölintu on Björkin toinen jännäri, ja se jatkaa Minä matkustan yksin -kirjassa alkanutta Mia Krügerin ja Holger Munchin tarinaa. Dekkarisarjasta huolimatta Yölintu toimii myös erillisenä teoksena ja tarinaan pääsee hyvin mukaan, vaikkei edellistä osaa olisikaan lukenut.

Maaliskuussa kirjoitin, kuinka en juurikaan lue kotimaista jännityskirjallisuutta - ja ihan syystä. Pohjoismaisiin laatudekkareihin en sen sijaan tunnu kyllästyvän ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti