perjantai 30. kesäkuuta 2017

Epäsuositut mielipiteeni x 10.


Varmasti jokainen blogeja yhtään lukeva on tänä keväänä törmännyt Epäsuositut mielipiteeni -haasteeseen, jossa bloggaajat listaavat mielipiteitä asioista, joista useampi muu on varmasti täysin eri mieltä. Pitkin kevättä luin useammankin mielenkiintoisen postauksen aiheesta, nyökytellen mukana, että näinhän se on ja toisaalta kauhistellen, kuinka jollain voikaan olla niin erilainen näkökulma asioihin, samalla ihaillen ihmisten vahoja, perusteluja mielipiteitä ja toisaalta vähän tuhahdellen, kuinka kaikkienhan mielestä epärehellisyys on todellisen ystävyyden loppu. Omaa tekstiä ei kuitenkaan ajatellut kirjoittaa: vaikka ruudun ulkopuolella tykkäänkin väitellä ja vaahdota eri asioista, en juuri netissä ota kantaa vaikkapa politiikkaan tai moneen muuhun ajankohtaiseen asiaan - ihan koska tunnen monesti jääväni vähän yksin näkökantojeni kanssa.

Mutta niin vain lopulta minäkin päätin laittaa lusikkani epäsuosittujen mielipiteiden soppaan, joskin vähän jälkijunassa. Kävi nimittäin vähän niin kuin bomber-takin kanssa: vielä viime vuonna ihmettelin kovaan ääneen, miten kukaan, joka yhä muistaa ne yhdeksänkymmentäluvun oranssi-mustat pilotit, voi pitää bomberia jotenkin tyylikkäänä, mutta niin vain minunkin kaapistani niitä löytyy nykyään jo ihan kaksin kappalein.


EPÄSUOSITUT MIELIPITEENI x 10


1. Blogit ja instagram-tilit, joiden tarkoitus on inspiroida ihmisiä tarkasti viimeistellyillä kuvilla ja jakaa arjen kauneutta aiheuttavat lukijoilleen valtavasti paineita.
Vai olenko ainoa, joka tuntee inspiroitumisen sijaan sekä lähinnä huonoa omaatuntoa että pienoista alemmuuskompleksia siitä, etten konmarita tarpeeksi, asettele aamiaistani symmetriseksi kokonaisuudeksi, pue lapsiaan yhteensopiviin vaatteisiin ja näytä hyvältä myös heti herättyään?


2. Juhlapyhien ja perhejuhlien reaaliaikainen jako someen on vähän surullista. 
Ei, en halua kertoa, mitä joulupaketeista paljastui silloin, kun lapset vielä availevat viimeisiä lahjojaan, tai päivittää kuvaa juhannuspöydän kattauksesta ennen, kun istumme sukulaisten kanssa pöytään - ihan niin kuin en myöskään vielä aattoiltana postaa blogiini aiheesta "Meidän joulu kuvina". Tietyt hetket ovat ihan vain perheelle.


3. Jari ja Kari on ehkä ärsyttävin lastenohjelma vähään aikaan ja se tekee pilkkaa erilaisuudesta.
Olen ehkä vähän tosikko, mutta tietyistä asioista, kuten kehitysvammaisuudesta, ei mielestäni siitäkään huolimatta saa tehdä sketsiviihdettä tai erilaisuudesta naurunalaista.


4. Teinit käyttävät jo muutenkin liikaa aikaa kännyköillään ja pädeillään, joten koulussa käteen pitää laittaa edes välillä ihan oikea kirja.  
Jotenkin jo aika paljonkin odotan sitä aikaa, kun tältä nykyiseltä digitalisaation kumartelultamme huomaamme, kuinka tärkeää - ja hyödyllistä - on myös opiskella ihan vaan kirjoista.


5. Temptation Island Suomi oli oikeasti hyvää tv-viihdettä.
Olen joskus maininnut salaiseksi paheekseni Temptation Island Suomen katselun, mutta tietyssä mielessä olen silloin vähän valehdellut: ei se nimittäin mikään salainen pahe ole, eikä oikeastaan pahe ollenkaan. TIS kun oli rehellisesti ihan loistavaa tv-viihdettä, jonka parissa vietin keväällä kaksi iltaa viikossa. 


6. Myös lasten kanssa voi kaupunkilomailla.
Lasten kanssa matkustaminen ei tarkoita automaattisesti pakettimatkaa aurinkorannalle ja all inclusive -hotellia - ellei sitä nimenomaan itse halua: myös lasten kanssa voi bongailla makeita graffiteja Berliinin Mittessä, vierailla Sikstuksen kappelissa Vatikaanissa, shoppailla Oxford Streetillä tai istua iltaa roomalaisella terassilla.


7. Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan ovat pahinta skeidaa ikinä. 
Ehkä typerimmät sanonnat mitä maailmasta löytyy ja mielestäni pahinta, mitä kenellekään voi muka lohdutukseksi sanoa. Hyväkin ihminen voi sairastua vakavasti, menettää lapsensa, saada potkut tai haaveilla vuosi toisensa jälkeen niistä hennoista potkuista, joita ei ikinä pääse tuntemaan, ja joskus metsä karjuu ihan mitä sattuu, vaikka sinne huutaisi kuinka kauniisti tahansa.


8. Ruotsi on maailman kaunein kieli.
Näin on. 


9. Ihminen jää jollain tasolla ikuisesti sellaiseksi, kuin oli lukioikäisenä.
Kuulin joskus ajatuksen, jonka mukaan vain sellaisten ihmisten kanssa voi todella aidosti ystävystyä tai onnistua parisuhteessa, joiden kanssa kemiat olisivat kohdanneet myös lukioaikoina. Aina tasaisin väliajoin palaan ajatukseen, etenkin aina uuteen ihmiseen tutustuessani. Viisitoista vuotta sitten olin itse nörttityttö, joka hengitti Kentiä ja brittirokkia, luki Anne Ricen vampyyrikirjoja sekä ahkerasti psykologian kokeisiin ja kirjoitteli siinä sivussa runoja myöhään yöhön ja jonka nimeä kukaan niistä koulun suosituimmista tyypeistä ei ikinä olisi tiennyt, ellen olisi sattunut olemaan myös se opettajan tytär. Kun lukioajat silloin tällöin nousevat puheenaiheeksi nykyisten ystävien ja miehen kanssa, hihkun aina sisäisesti huomatessani, etten lopulta ollutkaan ainoa se vähän ulkopuolinen tyyppi, jonka cooleus tuli esille vasta paljon myöhemmin, ja että ne, joiden kanssa nykyäänkin on eniten yhteistä, olisivat huomanneet minut koulun käytäviltä silloinkin.


10. Kukaan ei ole netissä täysin aito
Haluaisin jotenkin tosi kovasti sanoa olevani somessa aito minä, täysin oma itseni, mutta toisaalta olen sitä mieltä, ettei se ole ikinä, kenellekään, mahdollista. Facebookissa olen reilusti hauskempi, mukanokkela ja vähemmän epävarma kuin mitä todellisuudessa (näistä kahta ensimmäistä yritän oikeasti ihan tosissani myös rajoittaa, mutta välillä en vain saa itseäni hillittyä!), blogissa taas vähemmän sarkastinen ja enemmän analyyttinen - puhumattakaan siitä, että yhdeksänä päivänä kymmenestä en näytä siltä, mitä Facebookin profiilikuvani antaa ymmärtää.



Huh, sainpas nämä ulos. Tähän toki pitäisi laittaa lopun disclaimeriksi, että toivottavasti kukaan ei nyt pahoittanut mieltään, koska se ei missään nimessä ollut tarkoituksena (toivottavasti kukaan ei muuten nyt pahoittanut mieltään, koska se ei missään nimessä ollut tarkoituksena. toim. huom.), mutta oikeasti haluan ennen kaikkea tietää, onko siellä ruudun toisella puolella muitakin sellaisia, jotka eivät lukioiaikoina oikein sopineet vallitsevaan muottiin?

4 kommenttia:

  1. Haha, mä olen sun kanssa kyllä monesta samaa mieltä! 3., 5. ja 6. ovat sellaisia, joihin en tosin voi ottaa kantaa, kun ei ole kokemusta :D Mutta noin muuten.

    Toisaalta haluaisin uskoa, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, koska yritän olla itse aina mukava kaikille ja toivon, että saisin samaa takaisin - tiedän kokemukesta, että näin ei todellakaan ole, mutta ehkä se hyvä tulee takaisin toisessa muodossa. Vaikka myös mukaville ihmisille tapahtuu kurjia juttuja, mutta maailma ei aina olekaan järkevä paikka. No, lohdutuksena en tuota kenellekään sanoisi, ehkä se on enemmän sellainen oma ohjenuora, jonka kanssa yritän jaksaa olla mukava silloinkin, kun en ehkä oikeasti jaksaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei muuten, ihan totta: omina ohjenuorina ja mottoina nuo sanonnat tosiaan toimivat ihan eri tavalla! Olen joskus kuullut ihmisten lohduttavan toisiaan kriisin keskellä, että "hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioista" ja silloin, juuri sillä hetkellä, on tehnyt mieli huutaa, että "MIKÄ HITON LOHDUTUS TUOKIN ON JA TUO IHAN USKOMATTOMAN MAHTAVA TYYPPI EI TAKUULLA OLISI ANSAINNUT TÄTÄ!". Mutta ehkä senkin ajatus on sitten jossain paljon kauempana, että joskus, toivon mukaan, odottaa sitten se helpompi tie.

      Ja joo, vaikka tuota sanontaa kammoankin, niin silti yritän huudella metsään mahdollisimman kauniisti, ihan jo siksi, että toivon samaa käytöstä muiltakin...

      Poista
  2. Osasta olin samaa mieltä, osasta en. Varsinkin kohta yksi on sellainen, jonka pidän aina mielessä. Kun paha olo iskee lukiessa blogeja ja muita medioita, muistan kertoa itselleni, että se on niiden tarkoituskin. Luultavasti kaikista kauniista kuvista huolimatta itselläni menee paremmin kuin postaajalla.
    Kohta 4 olen eri mieltä. Vaikka olen ollut kirjojen suurkuluttaja 5-vuotiaasta asti, jolloin opin lukemaan, paperiset kirjat ovat kuolemassa sähköisten kirjojen tullessa. Samaan tapaan kuin äänilevyt ovat kuolleet nettimusiikin takia, myös kirjat tulevat näin tekemään. En itsekään ole enää vuoteen ostanut paperikirjaa, vaan ostanut ja lukenut kirjat netistä. Myös kirjojen julkaiseminen tulee helpottumaan, kun kuka tahansa voi julkaista ja alkaa myymään kirjaansa netistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toivottavasti paperiset kirjat eivät kuole vielä pitkään aikaan! (Kaipaan kyllä muuten äänilevyjäkin, toim. huom.) Jatkuva tavoitettavissa oleminen, some, älypuhelimen näppäily ja netin läheisyys saavat ainakin minut ihan uskomattoman rauhattomaksi ja viime vuosina ovat myös haukanneet älyttömän määrän keskittymiskykyäni: ei puhettakaan, että nykyään lukisin tunnin tai kaksi putkeen ilman, että välillä tarkistaisin Facebookin, uutisotsikot ja blogin, googlaisin sen Audioslaven biisin, joka soi edellisenä päivänä päässä ja muuten vaan hoitaisin kymmenen muuta asiaa. Juuri siksi en lue e-kirjoja vaan niitä vanhoja, paperisia: pitääkseni yllä edes jotain keskittymiskykyä ja välillä taukoa kaikesta elektroniikasta.

      Vähän samasta syystä toivon, ettei koulussakaan ihan joka oppitunnilla tarvitsisi näprätä puhelinta tai pädiä, jotka ovat oppilailla muutenkin kädessä 24/7. Pieni tahdin hiljentäminen ei varmaan olisi välillä pahitteeksi, kuten ei myöskään se, että tietoa joutuu joskus etsimään jostain muualta kuin Googlesta.

      Poista